sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Aatonaatossa ollaan


Niin vain hurahti tämäkin joulunodotus ja nyt ollaan jo aatonaatossa. Tämä tuntuu olevan aina melkein se ihanin päivä, kun kaikki on vielä edessäpäin mutta suurin osa touhuista kuitenkin jo takanapäin. Aamulla kävimme hakemassa Kellon kalapuohista ihania kalaherkkuja: loimulohta sekä savustettuja lohiruusukkeita. Kohta ruvetaan paistamaan kinkkua, ja suolalohikin pitää saada suolaan jääkaappiin. Täytekakkuun teen vähän koristeita. :-)

Ihana jouluyllätys oli se, että siskoni teki minulle tilkkutyössä kauniin joululiinan mittatilaustyönä. Punavalkoinen Marianne-teema toistuu siinäkin, ja mitoiltaan se on tietysti juuri sopiva pöytään. Se on niin kodikas ja sievä - tämän vuoden joulupöytämme kruunu! Kiitos vielä tätäkin kautta. <3




Olohuoneeseen ostin ison joulutähden ja se sopii takan viereen erinomaisesti.



Tänään vielä kierrämme hieman joululahjoja viemässä ja sitten hiljennymme jouluaaton odotukseen. Vuosia olemme jo nukkuneet olohuoneessa aaton vastaisen yön, mutta nyt olimme sitä mieltä, että isoiksi hujahtaneiden teinien kanssa se ei ole enää paras idea. Vuorokausirytmimme ovat jo niin toisistaan poikkeavat, että sillä pelillä kukaan ei oikeastaan enää kunnolla nukkuisi.

Sen sijaan aamulahjoista emme ole luopuneet, ja tällä kertaa tein kymmenosaisen tonttupolun lapsille. Eli kymmenen vihjettä, jotka vievät paikasta toiseen ja kymmenennessä paikassa on itse aamulahja. Molemmille omalla pihalla. :-)

Tänä jouluna teimme itse sinappia ja veimme sitä naapuriin - vastaavasti saamme aina mieheni serkulta ihanaa joululeipää lahjaksi, kun heille puolestaan me teemme kinkunkastiketta. Myös isovanhemmille ostimme tänä vuonna lahjaksi herkkuja. 

 
Joulut muuttuvat, ihmiset muuttuvat ja tavat voivat elää niiden mukaan. Joulut eivät ole aina samanlaisia. Tällä kertaa kun lapset ovat näin isoja, voimme lykätä jouluaaton ruuan illalle kuuden maihin ja jakaa lahjat sen jälkeen.

Minulle tärkein eli joulukirkko on tällä kertaa kolmelta.

Toivotan sinulle siunattua, ihanaa joulua ja kiitos mukana kulkemisesta tänäkin vuonna!

Arkihuolesi kaikki heitä,
Mieles' nuorena nousta suo.
Armas joulu jo kutsuu meitä
Taasen muistojen suurten luo.
Kylmä voisko nyt olla kellä,
Talven säästä kun tuoksahtaa
Lämmin leuto ja henkäys hellä,
Rinnan jäitä mi liuottaa?


keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Viimeisen viikon puuhasteluja


Minulla alkavat olla joulutohinat aika pitkälle takanapäin, sillä lahjat on hankittu, kinkunkastike tehty pakkaseen, kuusi koristeltu ja suurin osa koristeistakin jo laitettu. Jouluaaton kakun tein myös tänä vuonna itse ja pakastin. Enää puuttuu kinkunhaku lauantaiaamuna sekä joulusiivous, joka jaetaan neljästään koko perheen kera. Teen listan ja jokainen saa sanoa siitä heti pari lempparityötä. Loput jaetaan sitten väkisin kaikille tasapuolisesti. Voi olla, että jos aika käy tylsäksi, teen pieniä Oreo-tryffeleitä, joiden reseptin löysin Annin uunissa -blogista.


Yhden piparkakkutalon tein ja kokeilin, osaisinko pursottaa niitä täydellisiä piparitaloja mitä olen nähnyt ja en näköjään pysty! Pikeeri ei ole koskaan tarpeeksi paksua eikä minulla taida hermotkaan kestää. Mutta tämä on ihan riittävä.


Tällä viikolla on enää pari työpäivää ja sen jälkeen koittaa ihana puolentoista viikon loma! Onpa kyllä kerrassaan mukavaa. Sunnuntaina ei enää kiire paina, silloin voidaan jo katsella vaikka koko päivä elokuvia.


Kuusi on tällä kertaa punavalkoinen ja kylläpä se onkin ihana. Jätin kaikki hopeiset pallot ja koristeet nyt laittamatta. Niiden aika voi tulla vielä. Mukana on Dubaista ostettu kameli ja tyttären tekemä tonttu, joka pääsee aina latvaan saakka.



Lopuista joulupalloista tein tällaisen koristeen korkeaan maljakkoon valojen kera. Se on jostain syystä nyt ihan lempparini, niin raikas ja kimalteleva.



Toivottavasti sinullakin joulunalusviikko sujuu leppoisasti.

torstai 13. joulukuuta 2018

Joulu raatamalla vai rauhoittumalla?


Nyt on kiire, en ehdi. On niin kiire, että mitään ei ennätä tekemään, toisaalta mitään ei ole vielä edes tehty ja kaikki huutavat ympärillä, että milloin joulu meille oikein tulee. Kiire on leväyttänyt peittonsa suomalaisten vanhempien ylle, eikä se hellitä ennen jouluaattoiltaa. Eräs työkaveri kertoi lapsensa itkeneen auton takapenkillä, kun oli tajunnut, että joulu on jo reilun viikon päässä, eikä perheessä ollut tehty vielä mitään joulun eteen. Useimpien tuttavieni kaikki lahjat ovat hankkimatta, joululaatikot tekemättä ja koti koristelematta.

Työelämä vie valtavasti aikaa ja energiaa, eikä iltaisin ehdi tai enää jaksakaan touhuta mitään. On ymmärrettävää, että paineet joulunlaittoon tuntuvat niskassa, eikä yhtään asiaa auta se, että päivät kuluvat ja joulu vain lähestyy. Mitä enemmän tekemistä on jäljellä, sitä uuvuttavammalta siihen tarttuminen tuntuu.

Mutta mistä kiire ja kiireen tuntu syntyy? Miksi joulusta stressataan?

Paljon on meillä painolastia lapsuudestamme ja entisvanhoista jouluista. Vielä 70-luvulla äidit tekivät suurimmaksi osaksi kaiken itse - eikä toisaalta valmisvaihtoehtoja vielä edes ollut. Joulusiivoukset olivat hurjia lattianpesuineen ja jouluruokia valmistettiin valtavasti. Maatalousyhteiskunnan ajatus ahkerasta ihmisestä ja ahkeroimisen päättävästä juhlasta elää ja hengittää meissä - ikään kuin joulu ansaittaisiin tekemällä valtavasti työtä ja vasta sitten saa luvan kanssa rauhoittua. Elämme laiskuuden mittari päässämme tikittäen ja mietimme, mikä ja milloin on tarpeeksi. Milloin olen tehnyt niin paljon, että olen ansainnut joulun? Teinkö tänä vuonna tarpeeksi lapsemme mieliin elinikäisiä muistoja, kultaisia joulun hetkiä?

Valtavat määrät lehtien ja sosiaalisen median reseptejä, askarteluohjeita ja muiden tekemisiä kuormittavat mieltämme. Meidän pitäisi tehdä aivan kaikki - siis myös joululahjat itse. Sillit, sinapit, leivonnaiset, laatikot, piparkakkukylät ja itse ommeltu joulukalenteri eivät riitä, sillä pitäisi tehdä konvehteja, tryffeleitä, mausteöljyjä ja koristella kynttilöitä siirtokuvin. 

Meillä on sisäänrakennettuja malleja joulun laittamisesta, joita ilman pelkäämme, että sama joulumieli ei valtaa sydäntä ja jolloin ei niin sanotusti tule joulu. Jouluaaton lumous ei silti haihdu, vaikka kurakaukaloa ei ole pesty, sinappi on ostettu, laatikot on Saarioisten, kakku on lähikaupasta, matto on tamppaamatta, sohvan alta ei ole imuroitu, jäälyhtyjä ei ole pihalla ja yhtään tryffeliä ei ole itse tehty.

Jouluun liittyy niin valtaisa määrä odotuksia, että ei ihme, että varsinkin perheenäitien mieli tuntuu lysähtävän kaikesta työstä, mikä odottaa tekijäänsä ja mitä ilman ei tunnu joulua syntyvän ainakaan lasten mieliin. Tai siis oikeammin meidän mielikuvaamme siitä, millä joulu syntyy lasten mieliin. Mutta onko lapsille tärkeintä se, miten paljon joulumieltä saavutetaan touhuamalla vai se, että äiti ei olisi jouluaattoiltana niin kuolemanväsynyt, että itku on ihan pinnan alla? Vanhanaikainen raatamalla riemuun -juhlaperinne saisi mielestäni joutaa jo romukoppaan. Toki sallittakoon kaikille se touhu, mistä saa iloa ja energiaa, minulle esimerkiksi leipominen ja siskolleni se laatikoiden teko.

Mutta jouluruokia saa kaupasta, leivonnaisia leipomosta ja netistä voi tilata lahjat ihan ilman kävelyä kärsimättömässä kauppakeskuksessa. On niin monta paikkaa, jossa voi oikaista, joten oikaise, ystävä kallis. Kuuntele itseäsi ja mieti, mistä joulumieli sinulle aidosti syntyy. Mene joulukonserttiin, käy kirkon järjestämissä tilaisuuksissa, istahda alas ja ota leipomon iso ja mehevä joulutorttu. Ole armollinen sille, joka sitä eniten tarvitsee - itsellesi.


Ensimmäisessä kuvassa on anopiltani saamani emalivati, joka on ollut aikanaan hänen äitinsä. Sen päällä olevat tuikut tuovat minulle joulumielen. Siili puolestaan on mieheni toisen mummin Venäjältä tuoma tuliainen. Palanen historiaa, kaunis punainen väri ja tulen tunnelma.

maanantai 10. joulukuuta 2018

Jouluasetelmakurssilla puutarhalla


Viime viikonloppuna pääsin oikein unelmien paikkaan, nimittäin Aleniuksen puutarhalle, jossa osallistuin ystäväni kanssa jouluasetelmakurssille. Puutarha on aina ollut lempparini, joten nyt meinasi vähän lähteä laukalle, kun sai olla siellä ihan ajan kanssa ja tehdä asetelmia.

Kurssilla annettiin ensin yleisopetusta joulun ruukkukukista ja näytettiin, millä tavalla asetelma tehdään alusta asti. Lisäksi neuvottiin mm. kauniin rusetin teossa. Sitten sen jälkeen kurssilaisilla olikin vapaat kädet tehdä mitä tahansa. Mitä tahansa mitä liikkeessä näette, voitte käyttää. Huhhuh, olipa siinä sulattelemista, ettei ottanut asetelmaansa ihan kaikkea mitä näki. Puutarhalla oli niin paljon kaikkea, että oikeastaan vasta nyt valokuvista näen, miten paljon ihanuuksia oli - nuo valkoiset siilit ja muut eläimet osuvat nyt silmään...




Ensin tein vanhaan lasipurkkiin asetelman, johon laitoin viime vuonna ostetun peuran mukaan. Eipä sinne hirveästi mahtunut muuta kuin pari kasvia ja heinää (joka muuten kivasti peitti multapaakut!). Mutta kivahan siitä tuli!



Sitten tietysti piti saada tehdä toinenkin, ja mukanani ollut ruukku oli niin pieni, että hylkäsin sen hetkessä ja ostin paikan päältä kauniin matalan betonisen vadin, johon tein matalan asetelman olohuoneen pöydälle. Siihen halusin samaa metsäistä teemaa kuin isoonkin asetelmaan, joten valitsin samat kasvit ja lisäksi muutaman koristeomenan ja koristelinnun.




Minusta näistä tuli kyllä aika kivoja ja mieleisiä - tottahan toki, kun saa valita itse värit ja teeman ja sommitelmankin! Voisin vallan mainiosti kukka- ja koristepalkalla olla puutarhalla töissä kokonaisen päivän pelkästään tekemässä näitä erilaisin teemoin ja tyylein. Ihan oikeasti! :-D



perjantai 7. joulukuuta 2018

Oulun oma suklaapuoti


Olen muuttanut tänä vuonna radikaalisti kulutustottumuksiani. Katson tarkkaan, mitä hankin ja mietin jokaista ostosta - tarvitsenko tätä, miten kauan tämä kestää, onko hinta sopiva, missä tämä on tehty? Samaan ajatukseen mahtuu myös kohtuullisuus niin ostamisessa kuin syömisessäkin. Tilasimme kinkun tänä vuonna oululaisen Makkarakaupan kautta, jolloin saimme valita lähialueen sikalan kinkun. Samalla tavalla ajattelen muistakin paikallisista yrityksistä - niitä kannattaa suosia ja ostaa lahjansakin mieluiten niistä. Siksi vierailin oululaisten omassa suklaapuodissa, ChocoSomniassa, joka on avannut ovensa huhtikuussa tänä vuonna lähelle taidemuseota.




Yrittäjä Riikka Ojanen kertoo olevansa juuri nyt kiireinen, onhan joulu suklaansyömisen huippuaikaa. Tammikuussa ehtii kuulemma sitten lepäilemään! Riikalla on parhaillaan yksi työharjoittelija, mutta muutoin hän tekee kaikki suklaat itse. Alun perin kotikeittiöstä lähtenyt yritys on laajentunut viehättäväksi kivijalkaliikkeeksi, jossa myydään konvehtien lisäksi suklaalevyjä sekä kaakaotikkuja, joita sulatellaan lämpimään maitoon. Lisäksi Riikka on taiteillut upeita suklaakenkiä, joita ostetaan lahjaksi vaikkapa täysiä vuosia täyttäneille.



Chocosomnian kaikki suklaat on käsin tehtyjä, ja suklaa itsessään on eettisesti tuotettua. Tässä kuvassa on kaakaon hedelmä, joista suklaa valmistetaan. Pavusta erotetaan niin kaakaovoi kuin kaakaomassakin. Riikka kertoo, että eettisyys näkyy myös maussa, sillä mitä paremmin papu on kasvanut, sitä paremmalta myös suklaa maistuu. 




Laatusuklaa on sen verran tuhtia tavaraa, ettei sitä kovin monta konvehtia tarvitse ollakaan. Niinpä minä ostin itselleni 9 konvehdin rasian, johon valitsin yhden kaikkia makuja ja vielä tuplat salmiakki-lakritsia. Mukana on niin marjaisaa makua, oululaista tervaa, tyrniä kuin piparkakkusuklaatakin. Aion vakaasti säästää nämä itselleni jouluaattoon ja syödä niitä vähitellen useamman päivän ajan. Laatu korvaa mielestäni määrän - en halua enää mättää suklaata rasiasta kuin mitäkin pikkunaposteltavaa, vaan mieluummin herkutella aidolla ja käsintehdyllä suklaalla.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Piparminttukakku


Mieheni täytti tällä viikolla vuosia ja pyysi, jos tekisin hänelle töihin kakun vietäväksi. Koska tämä karkkikeppihomma on nyt lähtenyt ihan lapasesta, niin tietysti päädyin siihen myös kakussa. :-)

Kakku on seitsemän munan normaali suklaakakkupohja, jonka kostutin maidolla, johon sekoitin piparminttuöljyä ja vaniljasokeria. Täytteenä on seuraava kombinaatio:

5 dl kuohukermaa vaahdotettuna
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
2 pss Marianne-rouhetta
2 levyä Marianne-suklaata sulatettuna
piparminttuöljyä

Maku oli mukavasti kohdillaan ja täytettä oli runsaasti. Minä kun en pieniä kakkuja tee! :-D Mutta olihan siellä 30 ihmistä syömässäkin.



Päälle ostin karkkikaupasta erilaisia punavalkoisia karkkeja ja löysin jopa todella perinteisiä piparminttutankoja, jotka rouhin sitten pieneksi veitsellä. Muutaman karkkikepin rullasin muruksi kaulimella muovipussin sisällä ja ripottelin ne lopuksi kakun päälle.


Tuota piparminttutäytettä ajattelin hyödyntää, kun teen oman jouluaaton kakkumme. Lisään siihen ehkä yhden tai kaksi liivatelehteä, niin saan sen varmasti jässähtämään. Täyte kelpasi hyvin myös teineille, joten se oli jouluaaton kakuksi sitten sopiva valinta.

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Hieno aamupäivä ensimmäisenä adventtina


Olen ollut menossa koko viikonlopun, perjantaina oli esimieheni läksiäiset ja eilen illalla olin pitkään ystävien kanssa Raahessa joulukonsertissa. Silti halusin aamulla tänään nousta ajoissa ja lähteä tuomiokirkkoon ensimmäistä adventtia viettämään. Onneksi lähdin! Niin koskettava ja lämmin oli kirkossa tunnelma, ja sitä ei voi sanoin kuvailla, miltä tuntuu ja kuulostaa se, kun täpötäysi iso kirkko kajauttaa Hoosiannan yhdessä kirkkokuoron kanssa. Se lämmittää sydäntä ja vähän itkettääkin. Lisäksi Oulun uusi piispa oli mukana tänään, ja se teki tilaisuudesta entistäkin juhlavamman. Oli hieno kirkkokäynti.




Jälkeenpäin kävin siskoni kanssa perinteisesti kahvilassa, ja kuten monesti aiemminkin, minä otin teen kaveriksi joulutortun. Kuulostaa hassulta, kun koko vitriini oli täynnä kakkuja ja leivoksia, mutta joulutorttu nyt vaan jostain syystä maistuu juuri nyt niin hyvälle!


Satuimme myös kävelykadulle samalla kun siellä oli tiernapoikakilpailu, ja ehdimme nähdä yhden tiernatyttöjen esityksen. Niin taitavaa, moniäänistä laulantaa - myöhemmin kuulin, että nämä espoolaistytöt voittivat oman sarjansa. Onnea heille!


Siunattua ensimmäisen adventin iltaa sinulle. Tästä lähtee se joulunodotus, joka tuntuu sydämessä ja mielessä. Ensi viikolla on tiedossa neljän päivän loma, mikä tuo oman ihanan ripauksensa tähän joulunodotukseen.