perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän kattaus


Onnea rakas Suomi! Kiitos kaikille niille, jotka itsenäisyyden meille taistelivat. En koskaan lakkaa olemasta heille kiitollinen.

Itsenäisyyspäivää vietetään yleensä meillä tehden joulukarkkeja, mutta nyt kun päivä sattui kivasti kohdalleen ennen viikonloppua, päätimme juhlistaa sitä hienommalla päivällisellä ja pyysimme äidin mukaan syömään. Tarjolla oli hirvikäristystä, jota oli haudutettu kolme tuntia, perunamuusia, suolakurkkuja ja puolukkasosetta. Jälkiruuaksi paistoimme sokerissa ja siirapissa tuoretta ananasta ja tarjosimme sen vaniljajäätelön kera.


Katoin pöytään muutama vuosi sitten ostamani pitsiliinan ja silitin ranteeni kipeäksi tuolien huppuja. Ne on niin nätit, mutta niin työläät! Tänään oli kuitenkin niiden arvoinen juhlapäivä. Pöydälle katoin lautasten alle uudet tabletit. Kattaus piti jättää nyt aika tyhjäksi, jotta ruuat mahtuivat pöydälle salaatteineen. Tyttö löysi talon ainoan sinisen esineen eli vanhan tuikkukupin, ja sehän sopikin hienosti itsenäisyyspäivän teemaan.

  



Nyt on aika hiljentyä tälle illalle ja ruveta seuraamaan juhlallisuuksia telkkarista. :-)





6 kommenttia:

  1. Kaunis on kattauksesi :) Meillä talkoiltiin laatikoita ja syötiin myöskin juhlaruokaa. Ihana kattaa pöytä viimeisen päälle!

    VastaaPoista
  2. Onpas sinulla ihana joulublogi, tykkään tyylistäsi :)

    VastaaPoista
  3. Kaunista, sekä blogissa että kodissasi.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!