lauantai 29. marraskuuta 2014

Seimen hahmot tulivat kotiin


Olen jo useita vuosia haaveillut koristeeksi jouluseimeä, johon voisin asetella joulukuvaelman hahmot siinä järjestyksessä, kuin he esiintyvät myös jouluevankeliumissa. Nyt tuli hieno tilaisuus ostaa hahmot tuttavaltani, joka paljastui yllättäen kipsitaiteilijaksi! Hahmot ovat kauniita, ja erityisen yksityiskohtaisia ovat itämaan tietäjät.


Tänä vuonna hahmot eivät vielä pääse talliin, sillä mieheni lupasi tehdä niille tallin ensi kesänä. Toistaiseksi saavat odottaa joulua tekolumen päällä.


Saattaa olla, että maalaan hahmot ensi vuonna, mikäli kipsin väri tuntuu liian haalealta. Toisaalta, kauniita ovat näinkin, ilman tallia ja ilman väritystä. Kiitos vielä tekijälle!

Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, 
joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, 
joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. 
Ja tämä on teille merkkinä: 
te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."

2 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttavia! Ja kun saavat ympärilleen tallin, tulevat tummaa taustaa vasten vielä paremmin esille. Joten ei ehkä kannata maalata ennen kuin kokeilet tallin kanssa. Taitava ystävä sinulla!

    VastaaPoista
  2. Kaunis kokonaisuus! Minulta puuttuvat nuo eläimet omasta seimiasetelmastani.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!