sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Lyhdyn suhumaaliprojekti


Ostin viime vuonna tällaisen talolyhdyn, joka on vieläkin mieleinen, mutta oli varastossa muuttunut jo varsin ruosteiseksi. Meillä lyhty on oven pielessä sateen ja tuulen armoilla, joten se ei säily kovin siistinä pitkään. Samasta syystä en kuitenkaan haluaisi ostaa joka syksy uuttakaan lyhtyä, koska huonoksi se menee se uusikin lopulta. Siskoni suhuuttelee spraymaalilla omia lyhtyjään joka kevät, joten sain siitä idean tehdä saman itsekin. Maalia löytyi varastosta heti idean tultua, joten ajatuksesta toteutukseen kesti vain pari minuutta. Sen verran, että ehdin laittaa maalaushousut jalkaani. :-)


Irrotin ensin lyhdystä kaikki mustuneet lasit ja pesin ne noesta. Lasit olivat kiinni tuollaisilla pienillä nipsuilla, joten ne irtosivat kätevästi. Sitten suhumaalia monta kerrosta ja okei, myönnän, sitä tuli laitettua aivan liian nopeaa tahtia, joten tuli komeasti valumia. Mutta ei se kolo komiassa... 


Tästä tuli nyt tosi kiva, ja ajattelin laittaa lyhdyn sisälle valosarjan sen sijaan, että polttaisin siellä kynttilää. Kynttilä pitää muistaa laittaa palamaan ja myös sammuttaa. Lisäksi se tosiaan tekee lasit nokisiksi, ja joskus savu saattaa tupruttaa vähän mustaa väriä oikeankin talon seinään.



Aavistuksen se vähän vieläkin harmaalta näyttää ovenpielessä, mutta on se silti fiksumman näköinen kuin ruosteisena. Tosin täytyy sanoa, että hämmästys oli suuri kun kävin Kodin1:ssä, jossa samanlaiset harmaat lyhdyt olivat jo valmiiksi ruosteisen näköiset. Olisin siis ollut trendikäs ilman tätä maalausta!


8 kommenttia:

  1. Kiitos ideasta! Mullakin on monta vanhaa ruostunutta lyhtyä, joita vois vähän suhuutella ehompaan kuntoon.. Täytyykin lähtä tutkimaan maalivarastoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ekologista ja myös mukavaa siksi, että lopputuloksesta tulee helposti tosi hyvä. Kestää mitä kestää sitten, mutta ei tarvitse ostaa uutta!

      Poista
  2. Tulikin hieno lyhty! Olen myös paljon spray maalailut.Lyhtyjä,kehyksiä ja kynttiläjalkoja.Sillä saa nopeasti uutta kotiin!Täytyykin käydä kodin 1:ssä katsomassa lyhty valikoimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin tykkään tuosta. Tosiaan kynttilänjalkojakin voisi maalata...hmmmm... ;-)

      Poista
  3. Sun pitää kurkata mun blogin alabannerista Leino Designin mainos ;) ..lyhtyjä ruostumattomasta teräksestä!

    VastaaPoista
  4. Hieno idea :) Meilläkin tuo samainen talo ja hieman tummumaan varastossa päässyt.

    VastaaPoista
  5. Minä taas tykkään noista ruosteisista versioista :D oikein odotan aina, että uudet lyhdyt ruostuvat :)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!