lauantai 17. lokakuuta 2015

Led-tuikkuinnostus


Olen aina ollut oikeiden kynttilöiden ystävä, mutta koska olen asuntovaunussa tottunut käyttämään led-tuikkuja, olen havainnut nekin ihan mainioiksi tunnelmantuojiksi. Olen huomannut Jyskin led-lämpökynttilät parhaiksi ja kirkkaimmiksi, lisäksi ne kestävät hieman kauemmin kuin muut, joita olen ostanut. Paristonkin voi välissä vaihtaa. Nämä maksavat neljä euroa, ja niitä tulee paketissa kuusi kappaletta.

Toki minä normaalisti edelleen käytän tavallisia tuikkuja ja aitoja kynttilöitä, mutta led-tuikuilla on kyllä omat hyvät puolensa. Ensinnäkin ne ovat tietysti turvallisia - niin lastenhuoneessa kuin muuallakin. Lisäksi ne eivät savuta ja nokea, eikä niissä ole leimahtamisen vaaraa. Parasta kuitenkin on se, että niitä voi laitella paikkoihin, joihin ei oikeata tuikkua voisi mitenkään laittaa. Minä laitoin yhden keittiöön maustehyllylle, kuten ylimmässä kuvassa näkyy. Toisen pystyin laittamaan hyllyn sisälle.




Yhden minä pystyin laittamaan keittiön kaapin sisälle ja toisen vielä tauluhyllylle työhuoneeseen. Mainioita tähän tarkoitukseen, vaikka ovatkin hurjan keltaisia. Silti niiden (teko)liekin (teko)lepatus on mukavannäköistä! Käytätkö sinä led-tuikkuja ja mitä sinä olet niistä mieltä?



3 kommenttia:

  1. Mulla on kans tuollainen vaaka, mutta se on vielä laatikossa. Voisi ottaa jouluksi esille, kun punainen on :). Se oli meillä käytössä, kun olin lapsi (kasarilla ja ysärillä) ja viime kesänä mun äiti antoi sen mulle.

    VastaaPoista
  2. Kauniin näköistä! Minulla on myös led tuikkuja ja pilari kynttilää. Olen ostanut kaikki Ikeasta.
    Ovat toimineet hyvin. Ne on ollut käytössä halloween juhlissa eri paikoissa. Ovat kyllä käteviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilöitäkin voisi kokeilla tosiaan! Ovat taatusti paloturvallisia. 😊

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina!