maanantai 11. syyskuuta 2017

Lomapäivänä joulukoristeita varastoon ja paljon pullaa


Vietin tänään arkilomapäivän leväten ja voimia keräten. Aamulla katselin ensin Netflixiä ja sen jälkeen päätin käydä joulukoristeiden kimppuun. Kävin läpi kaikki vaatehuoneen joulukoristeet ja laitoin niitä laatikkoon. Niitä koristeita, joista en juuri nyt tykkää, kertyi kokonainen laatikollinen. Ensin ajattelin myydä tai antaa ne pois, mutta ystäväni sai minun pääni kääntymään, joten vein laatikon varastoon. Onhan se toki mahdollista, että joskus nämä vielä pääsevät sisälle, jos mieli taas muuttuu! Toistaiseksi ainakaan tänä vuonna näitä en halua esille. Tärkeimmiksi koristeiksi jäivät lasten tekemät, mutta pakko myöntää, että pojan 4-luokalla tehdyt pahviset tontut päätyivät varastoon. Kaikki muut lasten tekemät saavat olla esillä joka vuosi. <3 




Sitten lähdin pyörällä kahvakuulatunnille, jossa oli yllättävän paljon väkeä keskellä arkipäivää. Sen jälkeen tein litran pullataikinan ja painelin Eppu-koiran kanssa metsään tuoksuttelemaan syksyä. Ihanan rentouttavaa vain olla metsässä rauhassa.




Pullahommissa meni sitten iltapäivä, ja paljonhan niitä taas tuli. Niin korvapuusteja, manteipullia kuin yksi bostonkakkukin. 


2 kommenttia:

  1. On toi metsän rentouttava vaikutus kyllä ihmeellinen, ja jotenkin jo tosi lyhyt aika voi laskea stressitasoja ihan merkittävästi. Kivan näköistä vapaapäivän touhuilua sulla muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsä on kyllä ihana paikka, sinne tulee tarve päästä monta kertaa viikossa. Mikään ei rauhoita niin kuin metsälenkki! :-)

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina!