Näytetään tekstit, joissa on tunniste amandab. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste amandab. Näytä kaikki tekstit
perjantai 1. joulukuuta 2017
Vessan valkoista joulua
Hei jouluystävät, tänään on joulukuu! <3 Mikäs sitä paremmin juhlistaisi kuin postaus vessasta. :-D
Meillä tehtiin tänä syksynä remonttia myös meidän pienessä vessassamme, jossa oli ikävän kellastunut paneelikatto, rispaantunut pöytäpinta ja hieman kupruilevat, ruskeat kaapinovet. Lattialle ja kivan kirjavalle tapetille emme tehneet mitään, sen sijaan vaihdoimme pöytäpinnan, maalasimme tummat kaakelit ja seinät valkoisiksi, ostimme uudet toimivat lamput rikkoontuneiden tilalle ja maalasimme kaapinovet valkoisiksi. Lisäksi vaihdoin niihin mustat vetimet. Tämä oli työläs, mutta kiitollinen remontti, koska nyt saimme todella paljon valoa arkiaamuihin!
Vessassa ei perinteisesti juhlia vietellä, mutta olen aina halunnut silti vessaankin jotakin joulua laittaa. Hyllyn päälle asettelin Amanda B:n pallovalosarjan, joka sopii paristokäyttöisenä mainiosti vessaan.
Joulusaippua on aina ollut hakusalla eikä koskaan meinaa löytyä hyvää ja tarpeeksi mietoa. Niinpä tuunasin vanhan Lidlistä ostetun käsisaippuan jouluiseksi mustalla liitutaulutarralla ja nauhoilla. Tämän voi pujottaa sitten aina uuden saippuapullon ympärille. Miksen ajatellut tätä aiemmin?
Tähän vessaan sopii nyt parhaiten joko vitivalkoinen tai musta pyyhe, ja melkein tuo musta on paras kun tuo kontrastia vaaleuteen.
Ehkäpä vielä maalaan valkoisella lasitussilla palloja peiliin. :-)
Tunnisteet:
amandab,
pallovalosarja,
pallovalot,
vessa,
wc
perjantai 6. lokakuuta 2017
Voihan puksipallot!
Olen jo monena syksynä haaveillut isoista, muovisista puksipalloista ovenpieleen, mutta ne ovat olleet yllättävän kalliita. Lopulta löysin netin syövereistä yhdet edulliset pallot, joista tein tilauksen. Ja sitten alkoi kestää. Lopulta minulle ilmoitettiin, että pallot tulisivat vasta lokakuun lopussa! Niinpä jätin tilauksen sikseen. Ystäväni vinkkasi minulle AmandaBshop-kaupasta, jossa puksipallot olivat juuri nyt tarjouksessakin. No sinne tilaus ja ne tulivat tänään! Siis kaksi päivää tilauksesta. Kiitos hyvästä palvelusta - ja siitä, että ne olivat juuri nyt alennuksessakin. Olipa hyvä tuuri!
Nämä ovat muuten ikivanhat muoviruukut, jotka olen maalannut valkoisiksi! Hurjan kevyetkin ovat ja kestävät. Puksipalloihin jouduinkin ripustamaan kivet roikkumaan alaspäin, jotta ne eivät keveinä lentele pois ruukuista.
Eli ruukkuihin siis pelkät puksipallot eikä yhtään kanervaa tällä kertaa! Samalla vältyn kastelemasta niitä hiki hatussa pakkasiin saakka. Lisäksi ostin aiemmin uuden valkoisen lyhdyn ja ripustin sisälle valkojohtoiset jouluvalot. Laitoinpa omenapuuhunkin valosarjan - viime vuonna jo lumouduin tästä ideasta.
Ovessa annan olla vanhan kranssin syksyn ajan, jouluksi sitten taas havua ja runsautta! Laitoin kuitenkin tähän uuden nauhan.
Lisäksi keräsin hieman omenoita omenapuusta ja laitoin ne isoon lasipurkkiin tuolille. En tänä vuonna jaksa näitä omenoita perkata ja keitellä, ne ovat niin happamia ettei niistä kummoista sosetta tule kuitenkaan. Tässä ne ovat ihan hyvässä käytössä.
Aiempina vuosina ovenpielet ovat olleet hyvin rusaita kuten viime syksynä sekä syksyisen punertavaa, kuten vuonna 2015.
Joka vuosi se vaan on kiva jotain uutta keksiä, ei siitä mihinkään pääse. Nyt ainakin saa olla rauhassa kastelematta näitä muovipalloja. Onko tässä näkyvillä jonkinlainen uusi trendi - en viitsi kastella, en viitsi soseuttaa...uusi rennompi jouluminä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













