keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Suomi 100 -joulukuusi


Kyllä, kyllä ja kyllä! Meillä on ensimmäinen koristeltu joulukuusi tuomassa iloa ja valoa. Naapurissa kylläkin on joulukuusi laitettu jo viime viikonloppuna, joten itse asiassa minähän taidan olla jo vähän myöhässä. Epäilen, että jouluhulluus on tarttunut aidan yli heihin, mutta olivat kuulemma huojentuneita myös siitä, että ainakaan eivät naapurit valita. No ei toden totta!

Yläkerran aulan kuusi oli viime vuonna sanotaanko....ihan pikkuisen överi. Mutta tänä vuonna se oli itseoikeutetusti tietysti Suomi 100 -kuusi. Ostin muutaman sinivalkoisen pallon Prismasta ja lisäsin vanhan lippunauhan sekä valkoisia lumihiutalekoristeita. Se on kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan. 



Ensi tiistaina pääsen katsomaan Tuntemattoman sotilaan, se on kuulemma upea ja hieno elokuva. Itsenäisyyspäivää juhlistamme kotosalla hyvän ruuan ja Brita-kakun merkeissä, mikä on itse asiassa myös osa virallista Suomi 100 -menyyta. 

Saamme elää hienossa maassa, jonka ihmiset ja luonto ovat täysin vertaansa vailla. <3  

Ostin myös jouluruusun, kun eräs viherkasvi otti ja kuivui, joten sen tilalle oli mukava valitakin suoraan joulukukka. Saapa nähdä, miten kauan tämä kukoistaa...


6 kommenttia:

  1. Hillityn juhlallinen Suomi-kuusi! 🎄
    Yritin viime vuonna ensimmäistä kertaa jouluruusua, mutta se kuoli käsiini heti. Ei ole viherpeukaloa suotu. Samoin joulutähden sain hengiltä. Taidan pitäytyä nyt hyasinteissa ja amarylliksissä.😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on pahat aavistukset tästä jouluruususta, että näinköhän selviää jouluun asti hengissä.... :-D Ostan sitten ehkä tulppaaneja jouluaatoksi!

      Poista
  2. Kaunis Suomi 100 joulukuusi!

    VastaaPoista
  3. Oikein teemaan sopiva kuusi. :) Uusi tuntematon on itselläkin vielä katsastamatta, mutta ajatus on kyllä mennä. Mie kaivan kuusen varastosta huomenna, ja perjantaiaamuna alan koristelupuuhiin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppu onkin ihanaa aikaa fiilistellä joulua ja kuusenkoristelua. <3

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina!