Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunaus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 25. lokakuuta 2016

Käpykranssi spraymaalilla viimeisteltynä


Keräsin valtavan määrän käpyjä metsälenkillä ja ensin ajattelin tehdä niistä jonkin sydämenmallisen koristeen. Liimasin niitä itse tehtyyn sydämenmalliseen pohjaan, ja lopputulos oli ihan kamala! :-D Niinpä päädyin ostamaan valmiin styroksirenkaan, johon liimasin kävyt. 

 

Keräsin metsästä tuoreita käpyjä, jotka olivat vielä vaaleita ja supussa. Pidin niitä lämpimällä lattialla pari, kolme päivää, jonka jälkeen ne aukenivat kauniiksi. Valmiiksi avoimiakin käpyjä oli, mutta ne olivat jo vähän kelottuneita ja litsaantuneita - liekö oravatkin niitä jo maistelleet. Tämä siis vinkiksi muille, että jos haluaa sieviä käpyjä, on pakko jaksaa odottaa. Niitä nuppuisiakaan ei kannata laittaa, sillä ne joka tapauksessa aukeavat ja sitten rikkovat kranssin. Kuulemma niinkin voi sitten käydä, että ulos laitettavassa kranssissa menevät takaisin suppuun! Joten ota nyt kävyistäkin selvää. Ruskeanakin kranssi oli ihan nätti, mutta jouluisempi ja mieleisempi se valkoisena on. Lisäksi jos olisin jättänyt sen ruskeaksi, olisi pitänyt valkoinen styroksirengas joko vuorata kankaalla tai maalata ruskeaksi.



Liimasin kuumaliimalla kävyt mahdollisimman lähekkäin ja eri suuntiin, jotta ei tule käpyrivistöä eivätkä ne "katso" kaikki samaan suuntaan. Vein kranssin takapihalle puun oksaan, jossa spraymaalasin sen valkoiseksi. Sitten valot päälle ja nauha. Laitoin tähän aiemmin itse tekemäni pallovalosarjan valot, sillä se viritys ei toiminut. Tähän tuollainen vähäjohtoinen kymmenen valon sarja sopii loistavasti. Kauniita nauhoja olisi kiva löytää lisää, sellaisia valkoisia, joissa olisi tekstejä jne. Pitänee ehkä yrittää netistä löytää!


Äidilleni tein vielä ruskean käpykranssin, koska hän halusi mieluummin ruskean. Tähän laitan vielä paristolla toimivan 10-osaisen valosarjan.

Lisäsin blogini reunaan uudestaan muiden joulublogien luettelon - ilman sitä oli vaikea seurata, mitä muissa joulublogeissa tapahtuu. Joten tervetuloa takaisin sivun reunaan, ja ilmoitathan, jos sinulla on aktiivisesti päivittyvä joulublogi - lisään sen tuohon myös. :-)

lauantai 3. syyskuuta 2016

Kesän keittiötuunaukset


Kesällä teimme pari muutosta keittiöömme. Ensinnäkin mies itse teki puusta ja vanhasta pöytälevystä uuden pienen saarekkeen keskelle keittiötä. Siinä on kätevä istahtaa ilta- tai aamupalalle, tehdä kauppalistaa ja tietysti säilyttää astioita ja ruokia. 




Saimme sinne myös laitettua muovipussit sekä alahyllylle kaikki säilykkeet. Tosi toimiva on ollut, ja kun siinä on vielä lamppu päällä, on saarekkeen ääressä helppo lukea ja kirjoittaa. Saarekkeen tuolin löysin kierrätyskeskuksesta muutamalla eurolla, ja se maalattiin sekä sen pintaan laitettiin lakan avulla vanha karttakuva, jonka löysin läheisestä askarteluliikkeestä. Lamppu vaihdettiin tähän työhuoneen katosta, jonne taas siirtyi olohuoneen lamppu. Yhteen jalkaan tilasin sisustustarroja - I know, ne on kuulemma poissa muodista, mutta arvatkaapa välitänkö? :-)

Saarekkeen pöytäpinta puolestaan oli kotoisin tästä uudesta/vanhasta pöydästä, jonka fiksasimme kesällä mieleiseksi. 


 
Pöytä oli alun alkaen tosi tumma ja pähkinäinen, ja koska meillä on tummat seinät, tumma lattia ja tummat tuolit, tuntui tila kaipaavan jotain vaaleaa. Niinpä poistimme vanhan tason pöydän päältä ja laitoimme sen tilalle leveää lankkua. Moukaroin hieman muhkuja pöydän jalkoihin ja runkoon, ja sen jälkeen maalasimme kokonaisuuden valkoiseksi. Koska saimme pöydän päällä olleen lasilevyn myytyä naapuriin, tuli tälle "uudelle" pöydälle hinnaksi kahdeksan euroa! Lamput ostettiin pöydän päälle Ikeasta. Aiemmin pöydän päällä oli tosi iso lieriömäinen valaisin, joka tuntui sekä tyyliltään että mittasuhteiltaan tähän sopimattomalta. Sain senkin myytyä nettikirppiksellä. Olen molempiin muutoksiin mahdottoman tyytyväinen.



Sekö saarekkeessa että valkoisella pöydällä on mukava poltella nyt kynttilöitä, ja illan pimetessä saarekkeen päällä olevat kynttilät ovat tosi kodikkaita.