tiistai 3. marraskuuta 2015

Pehmokoiran valaistu potkukelkka


Pakko myöntää, että tänä vuonna vähän lapsettaa. Joulukoristeluun liittyy jostain syytä enemmän höpsöttelyä kuin aikuisten tyylistä kimalletta. Erityisesti haluaisin käyttää koristeluun erilaisia pehmoleluja, joita on pihavarasto pullollaan. Mitäpä tuosta, antaa lapsettaa!

Meidän pihamme perällä on ollut kaksi vanhaa potkukelkkaa, joita emme ole enää vuosiin käyttäneet, koska lapsemme ovat kasvaneet sen verran isoiksi. Toisen isomman sain myytyä naapurustoon, mutta pienemmän halusin vielä pitää ja valjastaa joulukäyttöön. Siinä oli periaatteessa jouluun aivan sopiva väritys: harmaa ja punainen, mutta silti halusin maalata punaiset osat valkoisiksi. Yritin maalata ne mahdollisimman "huonosti", jotta saisin siitä yhtenäisen näköisen tuon harmaantuneen puun kanssa.

Ostin lisää jouluvaloja ulos, ja yhdet uusimmista ripustin sitten tähän potkuriin. Kyytiin pistin istumaan pehmokoiran. Pitäähän kelkassa kyyditettävä olla! :-) Tytön kanssa huolehdimme, että koira yöpyy sisällä ja istahtaa kelkan huimaan kyytiin vain kun olemme kotona, ehkä ainoastaan viikonloppuisin. Hän asuu muuten kuistilla. 




Nämä Anno-valot ostin tänään Anttilasta, koska olen lopultakin ajatellut hankkia pihalle helppokäyttöiset ja edulliset led-jouluvalot. Nämä valot vaikuttavat tähän saakka erittäin sopivilta meille, sillä ne ovat edulliset, ja valon sävy on sopivan lämmin eikä sinisenvalkoinen. Kelkkaan ostin 40 ledin valkojohtoisen sarjan, mutta pihan pensaisiin ajattelin ostaa sitten vihreäjohtoisia. Niiden valot kuitenkin lienevät samansävyiset, jotta ne sopivat hyvin yhteen.


Tässä muutama vaihekuva. Kelkka oli tosiaan mukavasti "kelottunut" harmaaksi.



2 kommenttia:

Kommentti ilahduttaa aina!