Jo viime vuonna halusin kirjoittaa tästä aiheesta, ja sittenkin viime tingassa poistin tekstin. Tuntui, että aihe on ihan liian ankea jouluiseen blogiin, jossa askarrellaan ja touhutaan hyviä ja positiivisia asioita. Mutta tällä kertaa olen tarpeeksi rohkea kirjoittaakseni tästä aiheesta, oli se sitten kuinka ikävä tahansa. Tai ehkä juuri siksi, koska ikävän takia olen löytänyt kaikenlaista hyvää. Haluan kirjoittaa tämän jutun omilla kasvoillani.
Lapsuuteni ja nuoruuteni jouluja varjosti vanhempieni alkoholismi, jonka takia jouluun liittyi aina jännitteitä ja odotuksia, jotka eivät olleet normaalia joulujännitystä, vaan joka vuonna toistuvaa pelkoa siitä, miten joulu sinä vuonna menee. Onko vanhempi humalassa? Kykeneekö seurustelemaan, valmistuvatko jouluruuat, kaatuuko joku? Tarvitaanko pakenemista oman huoneen hiljaisuuteen sammumisen katsomiselta, sammaltavan puheen ärsytytykseltä tai sänkyyn pissaamisen hajulta? Useimmiten joulut menivät joten kuten, joskus jopa oikein ihanasti.
Kaiken keskellä valoa toi kuitenkin kotiin tuotu kaunis koristelu, ruuat ja lahjat sekä vilpitön yritys tehdä joulusta mukava. Paljon hyvääkin onneksi oli ja piirtyi muistoihini! Loin mieleeni joulun lämmön, jota kilisevät pullot ja väkevän viinan kyllästämä glögi - jota oli lupa juoda jouluna kun oli glögiaika - eivät voineet himmentää. Kerran kävelin parikymppisenä kaupungilla ja näin, että paikallinen kultasepänliike tarjosi kävelykadulla asiakkailleen glögiä. Säpsähdin. Alkoholia nyt tarjolla tuolla tavalla! Ohi käveleville lapsille. Kunnes rohkeana kävin maistamassa ja ymmärsin, että oikeasti glögi ei ole punaviiniglögiä, joka on terästetty vodkalla vaan herkullista, lämmintä, mausteista mehua. Ihmeellinen uudenlainen maailma alkoi aueta. Glögiäkään ei tarvitsisi pelätä, sillä ei siitä tule humalaan, jos se ostetaan ruokakaupasta.
Myöhemmin aikuisena saatoin lähettää hentoja pyyntöjä etukäteen, että jos tänä jouluna korkki pysyisi kiinni. Joskus pyyntöä noudatettiin, joskus ei. Olen todistanut jouluaattoiltana muutaman täydellisen sammumisen. Olen joutunut liian nuorena itse järjestämään joulua, kun vanhemmasta ei siihen ollut. Muistan vieläkin, miltä aukeavan viini- tai viinapullon korkin ääni kuulostaa. Se kuulostaa salaisuudelta, alakaapilta ja teeskennellyn reippaalta puheelta, jota jo pienestä asti harjaantunut korvani oli oppinut tulkitsemaan. Tiesin kyllä, milloin on juotu kolmasosa pullosta ja milloin kokonainen pullo. Vaivatta tunnistin myös yhden lasin aiheuttamat reaktiot. Tiesin kaikki pullojen piilopaikat ja osasin kaataa pulloista tasaisesti lavuaariin alkoholia juuri sen verran, että vanhempi ei huomaa. Kun humala oli kovempi, määrää pystyi lisäämään, koska sitä ei enää huomattaisi.
Näistä lähtökohdista on varmasti selvää, että viinipullon aukaisu tai kuohuviinikorkin poksahdus eivät ole koskaan merkinneet minulle juhlaa tai iloa, päinvastoin varautumista pettymykseen, väärää vastausta pyyntöön, voisitko olla tämän viikonlopun selvin päin. Kuohuviinilasi ei edusta minulle juhlan alkua muulloinkaan kuin jouluna. Se edustaa ikävyyksiä, pettymystä, lannistusta, yksinäisyyttä, huolta ja kummallista, etukäteen ennustettua katumusta, jota vastaanotin humalapäivää seuraavana päivänä. Yksi lasillinen ei meillä tarkoittanut juhlaa, vaan se saattoi yhtä hyvin merkitä poliisiautoa tai ambulanssia kerrostalon alaoven takana joskus myöhemmin yöllä.
Lapsi ei vaadi joululta paljon. Minulle olisi lapsena riittänyt, että vanhemmat olisivat olleet ajokunnossa, selvänä ilta-aterialla ja käyttäytyneet ennalta-arvattavasti - olleet iloisella juhlatuulella. Kaikki muu siinä ympärillähän oli vain tavaraa. Lapsi tunnistaa kyllä pienenkin humalan, ne rentoutumisen vuoksi otetut lasilliset. Jos alkoholi muuttaa omaa vanhempaa puheliaammaksi, hilpeämmäksi tai kovaääniseksi, lapsi kyllä tietää. Alkoholin tuoksu hengityksessä voi olla pienelle pelottava asia, vaikka kuinka haluaisimme itse juhlistaa joulua pullollisella viiniä. Minä päätin jo pienenä, että aikuisena jouluuni ei kuulu alkoholi, ja ehkä sekin toive kantoi noiden vuosien yli. Halusin, että lapseni näkevät minut samanlaisena, turvallisena äitinä koko joulun ajan, oli sitten aamu, päivä tai yö. Olen valinnut täyspäihteettömyyden tosin muulloinkin kuin jouluna. En myöskään enää aio kantaa häpeää omilla harteillani. Tämä ei ole minun häpeäni.
Vanhempana sinä luot lastesi lapsuuden joulut juuri nyt, tänä vuonna. Sinä olet itse vastuussa joulun tunnelmasta ja joulun tunteesta sydämessä ja odotuksissa - siitä lumouksesta, joka jouluun voi parhaimmillaan liittyä. Voit täysin ilmaiseksi keksiä ihania joulutapoja, joita lapsi kantaa loppuelämänsä ajan ja jatkaa ehkä itsekin. Ja samalla sinulla on valta luoda jouluun synkkiä varjoja, joiden takaa lapsi aikuisena omat joulunsa opettelee viettämään. Talven suurta juhlaa on voi juhlistaa ilman alkoholia ja samalla näyttää lapsille raittiin juhlimisen mallia.Juhlan ei tarvitse tarkoittaa automaattisesti alkoholia. Raitis joulu on taatusti paras lahja, jonka lapsellesi voit antaa. Tämän viestin tuon sinulle kouluikäiseltä itseltäni 80-luvun alusta.
Anna lapselle raitis joulu -kampanja on järjestetty vuosien ajan, ja sen tarkoituksena on levittää ajatusta joulusta lasten juhlana, jota lapset saisivat viettää vailla pelkoja vanhempiensa juomisesta.
Jos sinulla tätä lukeva lapsi tai nuori on juuri tänä vuonna ongelmia vanhempiesi juomisen kanssa, MLL:n Nuorten netistä löydät lisää tietoa. Hae apua, ole vahva.
