Minun mielestäni tumman suklaan ja chilin yhdistelmä on vastustamaton, ja olen monena syksynä tehnyt suklaa-chilikakkua. Sen sijaan nyt tein pojan synttäreitä varten valmiiksi pakkaseen suklaa-chili-keksejä, joiden alkuperäinen ohje on täällä Keittokulmassa. Siinä ohjeessa kuitenkin käytetään tuoreita chilejä, joten sovelsin ohjetta siten, että keksien teko oli vähän helpompaa. Ostin mausteosastolta chilirouhetta.
Minä laitoin omasta mielestäni aika paljon rouhetta taikinaan, mutta aika vähän se silti niissä maistuu. Olisin voinut lorauttaa siis vieläkin enemmän, samoin kuin cayennenpippuria. Seuraavalla kerralla sitten! Tällä määrällä chili jää vain aavistuksen jälkimakuun polttelemaan.
Hurjan hyviä kyllä olivat, ja lapsemme tykkäsivät erityisesti taikinasta - kuinka ollakaan...
Chili-cayenne-suklaa-keksit
(3 pellillistä, noin 25-30 reilunkokoista keksiä)
250 g voita
2 dl fariinisokeria
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
5 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
2 tl soodaa
2 munaa
200 g tummaa suklaata
4 rkl chilirouhetta
ripaus cayennenpippuria
Vaahdota
kulhossa pehmeä voi ja kaikki sokerit. Lisää munat ja jatka vatkaamista. Lisää
chilirouheella ja cayennenpippurilla terästetyt kuivat aineet. Sekoita lopuksi taikinaan
pieneksi pilkotut suklaa. Leivo taikinasta noin
pyöreitä keksejä ja paista 200 asteessa noin 8 - 10 min.
Näitä on ollut siellä sun täällä - valosarjoja, jotka on tehty pahvimukeihin tai muffinsivuokiin, mutta nyt vasta kokeilin sellaisen tekoa itse. Helppoa ja edullistahan se oli, ja näistä saa helposti tehtyä uudennäköisiä vain vaihtamalla kupposia.
Ostin led-valosarjan, jossa oli 15 lediä sekä ruskea-valkoisia muffinivuokia. Viilsin pienen viillon niiden pohjaan terävällä veitsellä ja pujotin valon sen läpi. Ripustin tämän keittiöön, ja se on aika kivannäköinen.
Tosin sitten pimeällä kun sitä uudestaan katselin, sen valo on aika kylmä verrattuna esimerkiksi kynttilänvaloon tai muihin talomme valosarjoihin, jotka ovat enemmän kellertäviä. Voi siis olla, että tämä saa olla tässä vain hetken ja siirrän sen sen jälkeen vaikkapa kuistille, joka on sen verran kaukana muista valolähteistä, ettei se haittaa silmää niin paljon. Tiedä sitten, muuttuisiko valokin lämpimämmäksi, jos ledit pujottaisi vaikkapa lämpimän keltaisen kupposen sisälle.
Muistan vuosia sitten nähneeni vinkin pihalyhdystä, joka oli tehty paperipussista. Koska en löytänyt ruskeita pienehköjä paperipusseja, käytin yhtä isoa paperista pussia, josta sain tehtyä lyhdyn, kun inspiraatio iski. Usea pieni pussi saattaisi olla kauniimpi, mutta ei voinut odottaa seuraavaan päivään. Enkä kyllä äkkiä keksi, mistä voi edes ostaa ruskeita paperipusseja. Jännästi tämäkin ruskealta näyttää.
Ensin pussiin leikattiin reikiä, minä tein salmiakkikuvioita kahdessa rivissä. Sitten pistin pohjalle vähän hiekkaa ja useita kiviä, jotta pussi pysyy paikoillaan. Sitten laitoin kaksi pientä kynttilää, koska pussi oli niin iso. Pieneen pussiin riittäisi yksi kynttilä per pussi.
Sitten vain ulos! Tästä tuli oikein kivannäköinen, mutta tarkkana saa olla, ettei laita paperista lyhtyä kovin lähelle taloa eikä tuulen armoille. Ehkä kokeilen vielä muitakin värejä ja erikokoisia pusseja. Ainakin tämä on edullinen, kun on ilmainen. :-) Tunnelmallista viikonloppua juuri sinulle.
En ole kahvinjuoja enkä oikeastaan teenkään juoja, mutta tämä yksi tee on noussut suosikikseni. Sen nimi on Japanin kirsikka, ja sain maistaa sitä ystäväni luona viime talvena. Sen jälkeen olen ollut fani! Sitä saa ostettua ainakin omasta kaupungistani eräästä kahvilasta, jossa sitä tarjotaan myös kahvilan asiakkaille haudutettuna. Tämän vihreän teen maku muistuttaa mantelia, mantelimassaa tai karvasmantelia. Eli jos ei pidä kirsikasta tai marsipaanista, ei pidä tästäkään. Netistäkin sitä saa tilattua Demmers teehaus -kaupasta.
Japanin kirsikan kanssa maistuu mikä tahansa herkku, mutta varmasti parhaiten lempparini suklaa...mikä siinäkin on, että tuo Fazerin sininen peittoaa kaikki muut herkut mennen, tullen? Joskus olen ostanut jotakin muuta suklaata, mutta niin vain perinteinen maku on se paras. Jos kohta jouluteemani vaihtuukin joka vuosi, niin suklaa-asioissa olen täysin jämähtänyt samaan sorttiin.
Lempimukini on tämä Taika-sarjan iso neljän desilitran muki. Toivoisin joskus voivani hankkia tätä sarjaa lisääkin. Erityisesti se viehättää väreineen näin syksyllä. Pidän sen satumaisesta, vähän oudosta tunnelmasta.
Ostin viime viikolla eräästä lopettavasta kaupasta myymälässä olleita koreja kotiin parilla eurolla, ja ensimmäiseksi valjastin tämän minun teekorikseni, josta saan kätevästi otettua kaikki tarvikkeet, kun laitan kupposen teetä.
Teen juomisen hetki rauhoittaa, ja siitä on tullut oma tärkeä juttuni niinä päivinä, kun se hetkonen on mahdollista järjestää.
Ostin viime vuonna tällaisen talolyhdyn, joka on vieläkin mieleinen, mutta oli varastossa muuttunut jo varsin ruosteiseksi. Meillä lyhty on oven pielessä sateen ja tuulen armoilla, joten se ei säily kovin siistinä pitkään. Samasta syystä en kuitenkaan haluaisi ostaa joka syksy uuttakaan lyhtyä, koska huonoksi se menee se uusikin lopulta. Siskoni suhuuttelee spraymaalilla omia lyhtyjään joka kevät, joten sain siitä idean tehdä saman itsekin. Maalia löytyi varastosta heti idean tultua, joten ajatuksesta toteutukseen kesti vain pari minuutta. Sen verran, että ehdin laittaa maalaushousut jalkaani. :-)
Irrotin ensin lyhdystä kaikki mustuneet lasit ja pesin ne noesta. Lasit olivat kiinni tuollaisilla pienillä nipsuilla, joten ne irtosivat kätevästi. Sitten suhumaalia monta kerrosta ja okei, myönnän, sitä tuli laitettua aivan liian nopeaa tahtia, joten tuli komeasti valumia. Mutta ei se kolo komiassa...
Tästä tuli nyt tosi kiva, ja ajattelin laittaa lyhdyn sisälle valosarjan sen sijaan, että polttaisin siellä kynttilää. Kynttilä pitää muistaa laittaa palamaan ja myös sammuttaa. Lisäksi se tosiaan tekee lasit nokisiksi, ja joskus savu saattaa tupruttaa vähän mustaa väriä oikeankin talon seinään.
Aavistuksen se vähän vieläkin harmaalta näyttää ovenpielessä, mutta on se silti fiksumman näköinen kuin ruosteisena. Tosin täytyy sanoa, että hämmästys oli suuri kun kävin Kodin1:ssä, jossa samanlaiset harmaat lyhdyt olivat jo valmiiksi ruosteisen näköiset. Olisin siis ollut trendikäs ilman tätä maalausta!
Meidän pihamme kingi, rautatienomenapuu, tekee joinakin vuosina todella paljon omenoita. Tämä vuosi oli taas hyvä vuosi, joten saimme nauttia sen kauniista, tuoksuvista kukista keväällä ja nyt omenoita on rutkasti. Keräsin nyt ensimmäisen satsin, sillä kaikki omenat eivät vielä olleet kypsiä.
Omenat ovat kyllä niin kirpeitä, ettei niistä millään ole sellaisenaan syötäviksi, mutta niistä saa ihan makoisaa sosetta tehtyä. Syön sosetta sitten smoothieissa ja rahkan kanssa pitkin talvea. On ollut niin mahdottoman kaunis syksy, että ulkona on ollut ihana oleskella ja käydä kävelyillä. Omenoiden poimiminenkin oli mukavaa eikä tuntunut työltä ollenkaan.
Nyt kun laitoin pihalle jo syyskukat ruukkuihin, nappasin kesäistutuksista puolestaan sisälle kaikki ulkona olleet muratit. Kyllähän näilllä on tapana minun hoidossani kuivettua viimeistään jouluksi, mutta ovatpahan ilona nyt muutaman kuukauden. Muratti on kyllä tosi kaunis ja soisi näiden hyvin jaksavan kevääseen. Anoppini on viisas nainen: neuvoi, että kun kastelee kukkia, ne selviää. Ajatella! Yhden muratin olenkin pitänyt hengissä tuolla fiksulla neuvolla. Nyt on sitten murattia vähän joka huoneessa, ja kyllä ne viherkasvit aina tuovat mukavasti väriä ja näköä jokaiseen paikkaan. Viimeisenä on vielä kuva kauniista keijunmekosta, joka on hoidossani kestänyt jo keväästä ja tykkää kovasti asustella tuossa amppelissa.
Joskus haaveilen kuistista, jonka suojissa ulko-ovi olisi suojassa tuulelta ja sateelta. Tämä meidän ovenpielus kun on niin alttiina kaikelle tuulelle ja lumelle, ettei siihen hirveästi kannata mitään erityistä ostaa. Jonakin vuona satsaan sellaisiin teko-puksipuupalloihin, mutta toistaiseksi syksyisin päädyn aina laittamaan vähän kanervia. Tällä kertaa ostin myös hopealankaa sekä tuota marjaisampaa kasvia, jonka nimeä en muista.
Lisäksi hain varastosta tuolin päälle paksumman syysviltin ja väkräsin vanhasta kranssista syksyisemmän nauhoin ja metsästä löytämieni kasvien avulla. Oveenkin olisi mieli tehnyt jotakin isoa ja uutta kranssia, mutta järki voitti taasen ja päädyin tuunaamaan vanhan. Se olikin vielä sinisessä kesäasussa.
Koiramme viihtyy usein tuossa oven edessä, koska siitä näkee niin hyvin joka puolelle. Se voi rauhassa nuuskutella siinä syksyn tuulia. Syyskuu on yksi kauneimmista kuukausista minunkin mielestäni, ellei jopa kaunein. Puissa ja pensaissa on upeita asävyjä, ja päivät ovat monesti aurinkoisia ja lämpimiä.
No ainakin se vähän näyttää mustikkapuulta! Tiedän kyllä, että pihamme mustikoita kasvattava puu on isotuomipihlaja, eivätkä marjat totta vie ole mustikoita. Mutta kun keräsin olohuoneeseen kimppua pihalta, kiinnittivät nämä oksat huomioni.
Tummat marjat on lähes syöty jo, niin monta rastasparvea on niissä jo vieraillut, mutta jonkin verran on vielä marjoja jäljellä. Siis pihlajanmarjoja, ei mustikoita. :-) Siitä sai mahdottoman yksinkertaisen ja nätin kimpun sisälle. Marjat sopivat syyskimppuun vallan mainiosti.
