perjantai 26. elokuuta 2016

Lukunurkkaus ja syreenin toinen kukinta


Elokuista perjantai-iltaa! Mukavaa, että on taas viikonloppu aluillaan ja on taasen aikaa touhuilla kotona ja puutarhassa. Pitipä hieraista silmiään eräs päivä tällä viikolla, kun ulkona näkyi valtavasti violettia. Syreeni kukkii toiseen kertaan! En tiedä, onko se sen normaali tapa toimia, mutta ei se meillä alkukesän jälkeen koskaan ole uudestaan kukkia tehnyt. Kauniita ja tuoksuvia.



Tänään saimme aloitettua konkreettisesti työhuoneemme sisustamisen, sillä hankimme sinne uuden tuolin. Tai no, tuoli ei ole uusi, vaan teimme upean löydön Tori.fi:stä, josta löysimme sen ja teimme erinomaisen diilin. Tuoli on käytännössä aivan käyttämätön. Huoneessa on ollut oikeastaan tyhjää sen jälkeen, kun lötsähtänyt ja likainen Ektorp-sohva lähti sieltä pois. Huoneessa on säilytetty lähinnä ulkokalusteena toiminutta puupenkkiä, eikä huone ole yhtään houkuttanut oleskeluun. Nyt saimme hyvän aloituksen, kun löysimme tämän mainion ja mukavan tuolin, jossa paraikaa muuten myös kirjoitan tätä blogitekstiäkin. :-) Myös verho vaihtui, aiempi verho oli ihan nätti, mutta sävyltään aika kellertävä ja sivuverhot peittivät näkymää ulos.





Myöhemmin tänne on tulossa vielä jonkinlainen iso lipasto sekä rahi, jonka mieheni aikoo itse tehdä vanerista. Minä sitten toimin päällystemestarina. 

Tästä taitaa tulla meidän perheen lempipaikka! 


tiistai 9. elokuuta 2016

Pallovalot vanhoista palloista


Taas löysin itseni värkkäämästä tunnelmavaloja, tällä kertaa vanhoista palloista. Meillä oli pallovalosarja, josta meni valot rikki. Säästin kuitenkin itse pallot, kun olivat nättejä ja kestäviä polyrottinkisia. Samaan aikaan olen haaveillut suosituista pallovalosarjoista, joten yhdistin nämä kaksi. Tilasin netistä kymmenen ledin valosarjan ja kiinnitin sen vanhoihin palloihin. Jouduin käyttämään vähän kuumaliimaa, jotta aika raskaat pallot pysyvät kiinni. 

 



Näiden kanssa piti sitten kulkea ympäri taloa, että mihin ne sitten laitetaan. :-) Koska näitä on vain kymmenen, ne näyttivät katonrajasta roikkuessaan hassuilta, kun niitä oli niin vähän. Joten toistaiseksi saavat olla tässä pöydällä isossa lasiastiassa. Todennäköisesti kuljettelen niitä edestakaisin pitkin taloa koko syksyn ajan. Mutta kivathan ne ovat! 


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Hillopurkkilamput


En minä malta täältä blogistani pois olla, kun on niin monenmoista tuunailua taas meneillään. Joten kirjoitellaan nyt tänne, vaikka eihän nämä jutut pitkään aikaan jouluun liitykään. Syksytunnelmointiin kyllä! Eli tervetuloa kaikille tänäkin vuonna tänne blogiini. <3

Käy tykkäämässä blogistani myös Facebookissa, laitan sinne välillä kuvia, joita en tänne viitsi siirrellä. :-)




Pinterestissä ja muuallakin olen nähnyt hillopurkkivalaisimia, ja koska yhdellä pöljällä tuunauksella sain pilatuksi meidän keittiön ikkunavalaisimet, sinne oli syytä löytää uudet lamput. Uusia en raskisi ostaa, koska pienetkin lamput tuntuvat maksavan monta kymppiä, jopa sata euroa. Joten sitten ajattelin, että tuunaan lamput hillopurkeista, kuten olen nähnyt tehtävän.

Ostin kaksi pientä hillopurkkia, jotka sopivat hyvin ikkunalampuiksi. Niiden lisäksi ostin rautakaupasta kaksi lamppusarjaa, joissa oli mukana sekä kattopistoke, nauha että itse hehkun kiinnittävä mekanismi. 



Mieheni porasi isohkot reiät kansiin, joista mekanismin sisäosa laitettiin läpi. 




Sen jälkeen mekanismin alaosa eli rengas ruuvattiin toiselle puolelle, joten kansi oli hyvin kiinni. Kanteen tehtiin muutama ilmareikä naulalla, vaikkakin sisällä on himmeähkö led-lamppu, joten se ei kuumene lainkaan.
 



Sitten lamppu ruuvattiin kiinni, ja ei muuta kuin kattoon! Pelkästään tällaisenaan lamput häikäisivät aika häiritsevästi, sillä ne sijaitsevat silmien korkeudella. Pika-apuna kiinnitin niihin kuumaliimalla hieman juuttinauhaa. Nämähän voi tuunata sitten jouluksi muunnäköisiksi. :-)

Hintaa näille tuli yhteensä noin 24 euroa, joista kallein satsaus oli tuo lamppu sisälle. Ei lainkaan paha hinta kivoista lampuista, joilla saa syksyn iltoihin lisää valoa juuri työtasolle, jossa touhutaan.


Minulla on varastossa vielä yksi isompi lamppumekanismi, josta olisi kyllä kiva tehdä vähän isompi lamppu. Löysin nimittäin rautakaupasta led-lamppuja, joiden hehku näyttää oranssilta ja mutkaiselta. Siitä tulisi kiva tunnelmalamppu roikkumaan vaikkapa kuistille!