lauantai 29. joulukuuta 2012

Siirryn uuteen blogiin :-)

Tervetuloa jatkamaan juttujeni lukemista jos olet kiinnostunut! :-)

http://huiskulassa.blogspot.fi/

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Tunnelmia joulusta

Tapaninpäivän ilta hämärtää ja lapsillakin on tehnyt mieli jo kavereiden luokse. Itse kävin tänään jumpassa, ja jumppasali oli ihan täynnä! :-) Muutkin halusivat kinkunsulatukseen...tapaninpäivänä usein tulee jo olo, että pitää käväistä ihmisten ilmoilla. Loppuilta menee sitten jälleen takkatulen ääressä konvehtien ja kirjan kanssa. Jouluaatto ja joulupäivä ovat onnellisesti takanapäin ja tänään syödyn kolmannen jouluaterian jälkeen voi taas todeta, että ei kiitos enempää. Joulunvietto sujui oikein mukavasti ja saimme olla terveinä - iso pelko oli, että massupöpö pojasta tarttuisi meihin muihin sopivasti aatoksi, mutta selvisimme onneksi kaikki muut taudilta. Gefilusta juotiin ja syötiin aamusta iltaan!

Tässä muutama tunnelmapala jouluaatosta.

Ja tässä sitten muutama otos joululahjoista: en voinut uskoa silmiäni kun avasin tämän paketin: minä todellakin sain jotakin Desigualilta eli kauniin vaaleanruskean laukun! Olihan se aika hassua kun kiljuin juuri kuten Zalandon mainoksessa.


Tämä jännä ruukku tai maljakko on kuin suoraan Titanicista - hempeät kukat tulevat näyttämään siinä mukavan kontrastisilta.


Sitten se käpertymiskirja...suureksi riemukseni pakettiin oli kääritty Hobitti, jota vielä en ole lukenut.


Lisäksi saimme kauniin korkean valkoisen enkelin, jota en kyllä aio paketoida pois joulun jälkeen. Se saa pienen linnun kera jäädä aina pöydällemme!


Tähän postaukseen päättyy Tähtien tuiketta -joulublogi tältä vuodelta. Todennäköisesti perustan kokkailu-leipomis-askartelu-ompelu-puutarhanhoito-liikunta-ratsastus-sisustus-blogin jossain vaiheessa, mutta ilmoittelen siitä täällä.

Tähtien tuiketta aloittaa taas ensi syksynä uuden joulun odotuksen ja laiton! Kiitos kaikille lukijoilleni, teitä on ollut yllättävän paljon ja on ollut hirveän mukava pistää jouluisia ajatuksia blogiin.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Ihanaa ja tuoksuvaa joulua!

Suuri juhla on ovella! Kinkku on paistumassa ja illemmalla paljastamme lapsille ostamamme elokuvan (Madagasgar 3). Sen katsomme sitten illalla alakerrassa, sillä me roudaamme kaikkien patjat olohuoneeseen olohuoneeseen ja nukumme aattoon asti lattialla yhdessä. Se on tapa, josta lapsemme eivät koskaan luopuisi! Nukahdamme kinkuntuoksuun ja joulukuusen loisteeseen.

Huomiseen kuuluu aamusauna vihdan kera, päivällä puuroa, sitten haudoilla käynti ja juhla-ateria. Ja sitten se lasten mielestä jännittävin hetki: lahjojen jakaminen! Olen jo vuosia yrittänyt saada aattoon mahtumaan kirkossakäynnin, mutta ei se tunnu siihen jotenkin istuvan. Sen sijaan luemme aterialla jouluevankeliumin.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Tässä vielä muutama kuva meiltä aatonaattona, kattausta varten olevat kukat, kynttilät ja koristeet ovat valmiina, illalla silitän vielä pöytäliinan ja tuolien huput. Kuvassa myös hakemani hempeä ja kaunis ruusukimppu. Sitä jaksan ihastella.


Ensi viikolla laitan vielä tunnelmapaloja joulustamme tänne...ja harkitsen, josko tämä blogini vielä jatkaisi joulun jälkeenkin...katsotaan nyt. :-)

Siunattua joulua kaikille blogini lukijoille!

lauantai 22. joulukuuta 2012

Viime hetken ostokset ja askartelut

Jouluun on enää kaksi yötä! Lapset meinaavat menettää hermonsa lauluun "kolme yötä jouluun on". Heidän mielestään on varsin ristiriitaista, että lauletaan "kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen..." kun jos se eilen laski niin silloinhan öitä on enää kaksi...no oli miten oli, jouluun on kaksi yötä! Meillä alkaa kaikki valmistelut olla jo tehtynä, paitsi että huomenna paistetaan kinkku ja laitetaan kala suolaantumaan. Sekä haetaan kukkakimppu ja valmis luumukakku leipomosta - kakun leipomiseen ei minulla lopulta riittänyt jaksaminen, vaikka olen myös kakkublogisti! Erikoista...mutta totta. Siivoukset jaoin viime viikonlopun ja eilisillan kanssa keskenään, joten enää ei ole kuin huomenna viimeinen silaus sitäkään jäljellä. Tämä viikonloppu on jo siis lomaa, voimme katsella elokuvia ja nautiskella tunnelmasta ja tuoksuista!

Viime hetken pikkuostoksia kuitenkin vielä oli, kuten tämä ruusukimppu K-marketista.


Eilen puolestani ostin nappikaupasta vihreää nauhaa, paksumpaa valkoisten tuolihuppujen koristeeksi ja kapeampaa, joilla käärin kankaiset lautasliinat. Harmikseni oikein kirkkaanvihreää ei ollut tarjolla, piti tyytyä tällaiseen hieman murrettuun vihreään. Mutta siihen käyvät myös tänään ostetut kaksi vihreää kynttilää, jotka ovat myös vähän oliivinvihreät.


Lisäksi teimme lasten kanssa perinteiset neilikka-appelsiinit, joiden tuoksua ei mikään voita! Tänä vuonna älysimme laittaa niihin grillitikuilla ensin reiät, joten emme rikkoneet sormenpäitämme neilikoita tunkiessa.


Lisäksi olen hankkinut jouluksi inkiväärin ja kanelin tuoksuisen joulukäsisaippuan (kyllä, luit oikein) sekä kaksi uutta käsipyyhettä. Vessassakin pitää olla joulu, vai mitä? Onko muka joku eri mieltä?


Lopuksi esittelen nämä valotalot, jotka ovat salainen paheeni. Muutama vuosi sitten sain hankittua edullisesti siskoni avulla ensimmäisen, tuon isoimman. Sittemmin olen niitä halunnut hankkia lisää, mutta en ole raskinut ostaa. Eilen bongasin kuitenkin viidellä eurolla tuon söpön pikkutalon, joka pääsi keittiöön. Mutta mitäs sanotte tuosta viimeisestä tänään hankitusta mökistä? Hirveä! En voinut kuvitella, mikä discotalo se on ennen kuin laitoimme siihen patterit! En tiennyt mihin sen olisin sullonut kun nuo valot ovat vielä niin ärtsyt, että silmiin sattuu. Se laitettiin kuistin korkeimmalle hyllylle. Toivotaan, että sisääntulijat eivät sokaistu.


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Piparitalli

Piparitalli valmistui useamman illan jälkeen, kun ensin tehtiin piparipohjat, sitten koristeltiin sokerimassalla ja kolmantena päivänä koottiin ja viimeisteltiin. Ensimmäisen kerran en polttanut näppejäni yhtään! Jihuu!

Tässä kuvassa tallin palaset ovat vielä odottamassa kuivumista.


Tässä talli on sitten edestä....


...ja takaa.

Ja jos joku ihmettelee, miksi tuo yksi karsina on tyhjä ja ovi on avoin, niin virallinen selitys on, että hevonen on viety ulkoilemaan tarhaan. Rehellinen totuus on kuitenkin, että hevosen jalka katkesi ja loppuhevonen vilahti tytön suuhun sen turhia miettimättä.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Voi joulupukki, kuulehan...

Hyppysellinen tomusokerilunta -blogissa kyseltiin, mitä itse kukin itse haluaisi itselleen lahjaksi. Ei sitä tässä kaikessa touhuamisessa koskaan ehdi itseään ajattelemaan...

Aikuisten oikeasti tietysti jouluna tärkeintä on se isoin lahja, joka meille annettiin pieneen talliin kauan sitten.

"Aamu kun koitti, tiesikö kukaan,
tuo yksi joulu sai muuttaa historian.
Joulu on taas, riemuitkaa nyt
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt"

 

SIlti ajattelin, että laitan tähän kaikki toiveet, joita minulla on. Ei siis mitään oikeita toiveita, haaveita vain...mutta hauskahan näitä oli miettiä ja haaveilla saa!
 
Ensinnäkin haluaisin tällaisen uskomattoman Kenwood-yleiskoneen, jossa olisivat aivan kaikki herkut lihamyllystä alkaen. Ja niin iso kulho, että siinä tulisi käden käänteessä isokin pullataikina.

Sitten nämä Arctipsin huopakengät...näillä ei varpaat palelisi!


Sitten tällaisen valkoisen ison vitriinikaapin ottaisin mieluusti...pukki minä löytäisin sille kyllä paikan, ihan varmasti!

Hemmottelukaan ei olisi pahitteeksi...vaikkapa täällä Virpi Väisäsen hellässä huomassa.  

 

 Ja sitten haluaisin Desigualin mekon. Tai takin. Tai hameen. Tai edes huivin.


Ja sitten vielä pisteeksi iin päälle liput ensi kesän Bon Jovin konserttiin. Pukki kyllä nämä lahjat sitten riittäisivät! Olen kyllä ollut tosi kiltti!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Tonttuja, enkeleitä ja niiden sekoituksia

Vaikka en tunnustaudu tonttuihmiseksi, on meidänkin kodissa silti muutamia tonttuja. Niillä kaikilla on tunnearvoa ja ne kuuluvat jouluun siinä missä kimaltelevatkin koristeet.

Tämä tonttu on yksi tärkeimmistä: se vartioi ulko-ovea. Saimme sen noin kymmenen vuotta sitten silloiselta ihanalta naapurilta, joka oli tehnyt sen meille itse. Muistan joka vuosi tätä ihanaa eläkeläispariskuntaa. Joinakin vuosina olen korjannut sen kasvoja ja partaa.


Tämä tonttu- tai lumiukkoluuta on aina oven vieressä jouluisin. Sen saimme äidiltäni joululahjaksi muutamia vuosia sitten.


Tämä tonttu istuu yläkerran sohvan päällä. Se oli vähällä mennä pilalle, koska olin suunnitellut tekeväni sille uudet vaatteet. Onneksi en ruvennut siihen työhön, koska se on nätisti tehty. Huh, säästyi impulsiiviselta luonteeltani ainakin tänä vuonna! Tämä on tontun ja enkelin yhdistelmä: tontun selässä on siivet.


Tämän pikkutontun osti mieheni minulle kerran ruokaostoksiltaan. Siltä irtosi käsi tänä vuonna, mutta liima tuli hätiin.


Nämä enkelit keräsin yhteiseksi kuoroksi hyllyn päälle. Viereen ostin tänään ihanan valkovihreän jouluruusun, sitä jaksan ihastella.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Valkovihreä kuusi


En sittenkään ostanut tuuheaa vihreää muovikuusta tälle vuodelle, vaan ajattelin hankkia sen ensi vuonna. Uudet vihreät koristeet sopivat mielestäni varsin hyvin viimevuotiseen valkoiseen kuuseen. Tämä kuusi ei mielestäni oikeastaan edes ole joulukuusi, vaan iso joulukoriste. Mikään muovikuusi ei oikeastaan ole joulukuusi, mutta koska aitoa ei voi meille tuoda allergioiden vuoksi, on tehtävä parhaansa näiden muovikuusten kanssa. Ainakin ne voi laittaa aikaisemmmin ja niiden oksia voi liikutella mielensä mukaan miten parhaiten juuri siihen koloon passaa. Onhan tämä valkoinen kuusi aika lumoava ja herkullinen, vaikkei muistuta yhtään oikeaa kuusta!

Koristeina on siis vuosi sitten alennusmyynnistä ostettuja vihreitä kiiltäviä käpyjä sekä muutama vihreä pallo. Lisäksi laitoin kuuseen useita vuosia sitten Kreikasta ostamani vihreän linnun. Mukana ovat myös kaikki rakkaat lasipalloni, jotka tosin eivät kauheasti erotu tästä valkoisesta kuusesta. Ehkä ensi vuonna sitten siitä tuuheasta vihreästä...

Tässäpä siis tunnelmapaloja tämänvuotisesta kuusesta.







perjantai 14. joulukuuta 2012

Maailman paras kinkunkastike

Tämä kinkunkastike on meidän perheessä se juttu, jota ilman ei jouluruoka maistu ollenkaan samalta. (Toinen on itse tehty anopin sinappi.) Tämä ei ole mikään kevyt kastike, mutta todella maistuva ja herkullinen. Tätä voisi käyttää joskus muulloinkin, vaikkapa kanan kanssa. Suosittelen lämpimästi! Tästä reseptistä ei tule kovin isoa annosta, joten minä teen yleensä peräti kolminkertaisen annoksen, ja siitä riittää sitten myös annettavaksi lahjaksi. Tuolloin pitää olla kymmenen purkkia smetanaa...

Rosépippurikastike kinkulle

1 rkl voita
2 rkl hienonnettua sipulia
1-2 rkl rouhittua rosépippuria
1 rkl tomaattipyrettä
4 dl smetanaa
1 tl soijakastiketta
murunen kasvisliemikuutiota
yrttisuolaa maun mukaan
(1 rkl konjakkia)

Kiehauta sipuli ja pippurit voissa ja lisää tomaattipyre. Lisää smetana ja kiehauta. Mausta soijalla, kasvisliemikuutiolla, (konjakilla) ja yrttisuolalla. Ole tosi tarkkana suolan kanssa: kasvisliemikuutio, soija ja yrttisuola lisäävät helposti suolan määrää. Maistele koko ajan, ettei tule liian suolaista. Keitä kolmesta viiteen minuuttia - HUOM: ei sekuntiakaan enempää tai rasva erottuu. Itse keitän kellon kanssa neljä minuuttia.
Helppo pakastaa ja ottaa jääkaappiin aatonaattona!


Tämän lippuviirin ompelin jo viime vuonna vanhoista pellavaverhoista ja vinonauhasta. Poistin vuoden ajaksi kirjaimet, mutta nyt taas printtasin ne Wordilla ja liimasin ihan perusliimalla kiinni viireihin. Käytin fonttia nimeltään Stencil ja koko kirjaimilla oli 250, väriksi otin harmaan. Viirejä on yhteensä seitsemän, ja keskimmäisissä lukee siis JOULU.

torstai 13. joulukuuta 2012

Lucia toi töihin valon

Lucian päivä on jo lähellä joulua, siitä joulun odotus vain kiihtyy. Itse asiassa ensi viikolla on aatonaatto!
Minulla oli suuri kunnia saada tänä vuonna uudessa työpaikassani päästä mukaan katsomaan Luciaa kulkueineen upeaan juhlasaliin. Kristallikruunujen alla ja kymmenien kaunisäänisten tyttöjen vieressä oli kyllä sykähdyttävää seistä. Ei paljon paremmin voi työpäivä alkaa. J

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Yksi taikina, kolme pullaa


Tämä iltapäivä kului niin sanotusti liesihakuisesti, sillä leivoin ison määrän pullia ja pasteijoita kerralla. Tein yhden litran taikinan tavallista pullataikinaa, josta tein kolmenlaisia pullia:

-tavallisia pyöreitä pullia
-korvapuusteja
sekä
-appelsiinipullia

Appelsiinipullat tein siten, että lisäsin kolmasosaan taikinasta jauhettua neilikkaa sekä tuoreen appelsiinin raastettua kuorta. Sisälle kaulittuun taikinaan laitoin appelsiinimarmeladia. Niistä tuli ihan hyviä!

Lisäksi leivoin pastejoita, joihin tein peruna-voitaikinan ja sisälle normaalin jauheliha-muna-riisitäytteen. Taikina on todella hyvänmakuista (no juu, puoli kiloa voita!).


Peruna-voitaikina
500 g voita
8-9 keitettyä perunaa
7-8 dl vehnäjauhoja
2 rkl kylmää vettä

Nypi voi ja perunat jauhojen kanssa sekaisin, lisää vesi. Kääri kelmuun jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen. Paista haluamallasi täytteellä lisättynä 225 asteessa noin 15 minuuttia.


maanantai 10. joulukuuta 2012

Ekopaketit ja joululaulujen Top 3

Jo viime vuonna päätin, etten osta joululahjoja varten yhtään ainoata pakkauspaperia enkä nauhaa mistään, vaan hyödynnän kaikki mitä vuoden aikana olen kerännyt. Otan aina talteen kosmetiikkapaketit, lasten saamat synttärilahjapussit, silkkipaperit ja kaikki mitä mieleen juolahtaa, joten jouluna minulla on aina pari kassillista ilmaista ja ekologista käärepaperia sekä sekalainen kasa erilaisia nauhoja. Sitten kun paperit loppuvat, niin laitetaan loput sanomalehteen ja hyvin toimii! Tänä vuonna on onni, että satuimme keväällä tapetoimaan kolme huonetta, joten tapetinjämistä saan kaikki tarpeelliset käärepaperit tälle joululle.


Sitten se pakollinen kaikkien joulublogistien postaus eli joululaulujen top 3. Tämä lista elää vuosittain, ja mikä minäkin jouluna sitten tuntuu rakkaimmalta, se on ollut monesti kiinni elämäntilanteesta. Kun meillä oli vauvoja, tuntuivat kaikki Mariaan liittyvät joululaulut tärkeiltä. Tällöin ihastuin lauluun Hiljaa on Betlehem. Nyt lista kuitenkin näyttää tältä:

Numero 1Rajattoman Jeesuksen seimellä. Tämä on niin upea. Lopussa olevat säkeistöt ovat ne koskettavimmat:

Kiitosta täynnä on mieli myös mulla,
Jeesus kun tässä saan luoksesi tulla,
lahjani seimelle antaa.
Oi jospa laillasi nöyränä oisin,
taivahan tuiketta tielleni loisin,
armoa siihen sä anna.

Numero 2Tulkoon joulu. Kenen tahansa esittämänä. Tämän laulun ihastus on minulla kasvanut vuosi vuodelta. Ja siinä ne koskettavimmat sanat:

Tulkoon juhla todellinen,
tulkoon Jeesus herraksi sen,
tulkoon rakkaus ihmisrintaan,
silloin joulu luonamme on.

Numero 3En etsi valtaa loistoa on kestosuosikkini, joka on sekä sanoiltaan että melodialtaan äärimmäisen kaunis. Siinä tietysti kaikkein ihanimmat säkeet ovat nämä:

Tuo kotihin, nyt pieneenkin, nyt joulujuhla suloisin,
Jumalan sanan valoa ja mieltä jaloa.


Oheisessa linkissä laulun laulaa Jorma Hynninen.