lauantai 29. lokakuuta 2016

Hui Halloween!


Halloween on juhla, johon on ollut vaikea innostua. Kun se ei kuulu alun perin kulttuuriimme, on vaikea päästä jyvälle koko juhlasta. Eihän Suomessa edes lopulta tiedetä, milloin koko Halloweenia juhlitaan, joten sitä vietetään monta viikkoa muutoin vain. Mutta lasten myötä on ollut pakko innostua tästäkin, ja tänä vuonna monen vuoden tauon jälkeen tyttären Halloween-bileet järjestettiin meillä. Koristeiden ja asujen miettiminen oli lopulta hurjan hauskaa, emmekä antaneet viime aikojen ikävien pelleuutisten pilata hupailuamme. Halusin myös erottaa nämä bileet viikon päässä olevasta pyhäinpäivästä, koska niiden yhdistäminen samalle viikonlopulle tuntuisi ikävältä. Olkoon huipailu nyt ja rauhoittuminen sitten. <3

Tarjolla ruokapöydässä oli helposti ostettavia herkkuja enkä leiponut mitään, sillä tulimme samana aamuna mökkireissulta. Ostimme Lidlin nameja ja donitseja ja teimme poppareita. Lisäksi tarjolla oli limua ja sipsejä. En jaksanut ruveta edes miettimään, mitä kaikkia sormennäköisiä ruokia olisi voinut tehdä, joten menimme tällä kertaa helpon kautta.


Somistukseen sitten satsasimme enemmän aikaa, ja saimme edullisesti kivannäköistä tunnelmaa. Talo laitettiin kokonaan pimeäksi, ja portaille laitoimme led-tuikkuja, joiden ympärille käärimme oranssia silkkipaperia. Näitä tuikkuja ripoteltiin muuallekin. Lisäksi ylimmässä kuvassa rypistelin oranssia silkkipaperia isoon lasiseen tuikkulyhtyyn ja asettelin sen päälle muovisen hämähäkin. Siitä tuli aika tehokas! Kääräisin vanhoihin lasipurkkeihin oranssia silkkipaperia ympärille ja liimasin niiden päälle pari hämähäkkiä, joista tuli oivat valaisimet yläkerran sohvapöydälle.




Olohuoneen pöydälle laitettiin kynttelikkö, jossa oli oranssit kynttilät. Muutamia hämähäkkejä ostin, mutta halusin pärjätä mahdollisimman vähällä rahalla ja krääsän ostamisella. 



Airam lahjoitti blogiyhteistyön merkeissä juhliimme kolme erilaista Halloween-valosarjaa, joista kurpitsat virittelimme olohuoneeseen ja keittiöön, haamut yläkertaan lastenhuoneiden ovien pieliin ja pinkit lepakot puolestaan ruokapöydälle. Nämä ovat kaikki led-sarjoja, joten ne ovat turvallisia lastenjuhlissa. Eipä paljon sitten muuta valoa enää tarvittukaan, sillä pelkästään pimeä talo oli jo tarpeeksi jännä elementti. 



 

 


Suurin tunnelmanluoja kuitenkin oli äänimaailma, jonka loihdin helposti läppärillä, josta soitin Halloween-ääniä Youtuben avulla. Eipä sitä paljon tarvittukaan muuta! Meillä oli myös syöntikilpailu silmät sidottuina (sinappi, raesokeri, hunaja ja herne) sekä tyttöjen oma kammokuja. Bileet olivat hauskat ja tytöillä oli kivaa. Oli tarpeeksi pelottavaa, mutta ei liikaa. 

tiistai 25. lokakuuta 2016

Käpykranssi spraymaalilla viimeisteltynä


Keräsin valtavan määrän käpyjä metsälenkillä ja ensin ajattelin tehdä niistä jonkin sydämenmallisen koristeen. Liimasin niitä itse tehtyyn sydämenmalliseen pohjaan, ja lopputulos oli ihan kamala! :-D Niinpä päädyin ostamaan valmiin styroksirenkaan, johon liimasin kävyt. 

 

Keräsin metsästä tuoreita käpyjä, jotka olivat vielä vaaleita ja supussa. Pidin niitä lämpimällä lattialla pari, kolme päivää, jonka jälkeen ne aukenivat kauniiksi. Valmiiksi avoimiakin käpyjä oli, mutta ne olivat jo vähän kelottuneita ja litsaantuneita - liekö oravatkin niitä jo maistelleet. Tämä siis vinkiksi muille, että jos haluaa sieviä käpyjä, on pakko jaksaa odottaa. Niitä nuppuisiakaan ei kannata laittaa, sillä ne joka tapauksessa aukeavat ja sitten rikkovat kranssin. Kuulemma niinkin voi sitten käydä, että ulos laitettavassa kranssissa menevät takaisin suppuun! Joten ota nyt kävyistäkin selvää. Ruskeanakin kranssi oli ihan nätti, mutta jouluisempi ja mieleisempi se valkoisena on. Lisäksi jos olisin jättänyt sen ruskeaksi, olisi pitänyt valkoinen styroksirengas joko vuorata kankaalla tai maalata ruskeaksi.



Liimasin kuumaliimalla kävyt mahdollisimman lähekkäin ja eri suuntiin, jotta ei tule käpyrivistöä eivätkä ne "katso" kaikki samaan suuntaan. Vein kranssin takapihalle puun oksaan, jossa spraymaalasin sen valkoiseksi. Sitten valot päälle ja nauha. Laitoin tähän aiemmin itse tekemäni pallovalosarjan valot, sillä se viritys ei toiminut. Tähän tuollainen vähäjohtoinen kymmenen valon sarja sopii loistavasti. Kauniita nauhoja olisi kiva löytää lisää, sellaisia valkoisia, joissa olisi tekstejä jne. Pitänee ehkä yrittää netistä löytää!


Äidilleni tein vielä ruskean käpykranssin, koska hän halusi mieluummin ruskean. Tähän laitan vielä paristolla toimivan 10-osaisen valosarjan.

Lisäsin blogini reunaan uudestaan muiden joulublogien luettelon - ilman sitä oli vaikea seurata, mitä muissa joulublogeissa tapahtuu. Joten tervetuloa takaisin sivun reunaan, ja ilmoitathan, jos sinulla on aktiivisesti päivittyvä joulublogi - lisään sen tuohon myös. :-)

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Uusi järjestys makuuhuoneeseen ja ripaus joulua


Meidän makuuhuoneessamme on vaikea keksiä mitään kovin jännittäviä uusia järjestyksiä, sillä sänky oikeastaan voi sijaita ainoastaan joko vasten takaseinää tai vasten tätä seinää, johon sen käänsin. Joskus on kuitenkin mukava vähän saada vaihtelua! Lisäksi laitoin ikkunan edessä sijainneen lipaston sängyn päätyyn.



Löysin vaatehuoneesta vanhan lintuhäkin, johon laitoin jouluvalot sekä joulukuusenkoriste-linnun, joka saa nyt sieltä käsin odotella joulua jo vähän enemmän esillä. 




Luulen, että laitan seimen tänne meidän makuuhuoneeseemme turvaan sitten kun on sen aika. Hienoa sunnuntaita kaikille!

perjantai 21. lokakuuta 2016

Pikatuunaus talolyhdylle


Vanha talolyhty on ollut käyttämättömänä varastossa viime syksyn jälkeen, sillä se ruostui pahasti ovenpielessä. Siispä ei huvittanut edes ruveta sitä ulos uusiksi tuunaamaan, koska tiesin sen ruostuvan yhä uudelleen. Kuitenkin maalia oli jäänyt, niin maalasin sen ja jätin sisätiloihin, samalla poistin siitä kaikki mustuneet lasit. Nättihän se on, vaikkakaan maalausjälki ei ehkä paras mahdollinen....pienet ruudut on vaikea maalata! Sisälle laitoin jälleen Airamin minivalosarjan, joka on mukavan edullinen ja nätti käytössä.

Aiemmin lyhty oli sekä ruosteessa että mustunut kynttilöistä sisäpuolelta. Itse asiassa olen ajatellut, etten enää missään lyhdyssä polta kynttilöitä. Niin kauniita kuin ovatkin, niissä on aina huolehtiminen ja sitten on tämä mustaamisongelma vielä päälle. 

Mukavaa viikonlopun odotusta! 


 

lauantai 15. lokakuuta 2016

Paperiset lumihiutaleet sokerilla kovetettuina


Kylläpä se nyt ihan urakalla askarteluttaa! Kovasti on kuumaliimapyssy laulanut täällä suunnassa ja pöydällä on miltei valmiina myös käpykranssi. Mutta eilisillasta ja tästä aamupäivästä leijonanosan on vienyt perinteisten lumihiutaleiden leikkaaminen. Tytön kanssa innostuttiin niin, että saatiin niskamme jäykiksi. Eilen illalla myöhään lopeteltiin ja tänä aamuna jatkettiin heti kun herättiin. Teimme silkkipaperista ison määrän ja sitten halusimme kokeilla jotain uutta. Näitä kun olisi kiva myös ripustaa johonkin, niin löysin Dansukkerin sivuilta askarteluohjeen, jossa lumihiutaleisiin laitetaan liimaa ja sokeria, jotta ne kovettuisivat roikkuviksi koristeiksi. Niinpä tietysti tuumasta toimeen saman tien, koska näkyvää tulosta piti saada minuutissa. Näihin käytimme tavallista kopiopaperia, koska silkkipaperi olisi varmasti mennyt liimasta rikki.







Ensin siis leikkasimme lumihiutaleen ja sen jälkeen siihen siveltiin perinteistä Erikeeper-liimaa. Sitten hieroin hiutaleen sokeriin lautasella ja annoin kuivua. Seuraavana päivänä liimasin ja sokeroin toisen puolen ja annoin kuivua. Sen jälkeen ripustuslanka kiinni. Nyt laitoin pelkkää ompelulankaa, mutta voisi olla kauniimpaa ostaa jotakin valkoista ohutta satiininauhaa. Ehtiihän tuota ennen joulua vielä! Ja tekemään näitä niin paljon, että saan kuusen melkein täyteen. Ihan näpsäkkää puuhaa, tosin aika hauraitahan nuo lumihiutaleet ovat, että eivät ole kovin monivuotisia koristeita. Silti kivan huuruinen pinta niihin tulee sokeroimalla. Tyttö meillä on melkoinen mestari näitä leikkaamaan, ja tämä alla oleva lumihiutale odottaakin sokeroijaansa pöydällä.



Ostin Tokmannilta tänään yhden lumihiutaleen, johon sai valot! Sen laitoin imukupissaan toistaiseksi ikkunaan, mutta tämä voisi toimia loistavasti myös joulunaikaan vessan koristevalona. Ei muuta kuin oikeaa lumisadetta odottelemaan. Toistaiseksi on kyllä melkoisen märkää täälläpäin.

 

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Koriste vessapaperirullien hylsyistä


Nyt ollaan askartelun ytimessä! Nimittäin vessapaperirulla-askartelun parissa. Mikä voisikaan olla ekologisempi ja klassisempi materiaali? Aluksi vähän nauratti kun keräsin rullia, mutta tästä saattaa tulla jotakin mukavaa, kunhan hion tekniikan vielä paremmaksi. 

Eli ensin leikataan vessapaperirullat litistämisen jälkeen suikaleiksi, ja sitten ruvetaan tekemään oman maun mukaisia tähtiä tai kukkia. Näistä voisi osasta tehdä pienempiäkin, niin tulisi vaihtelua. 




Kuumaliimasin palaset yhteen, ja sen jälkeen molemmat puolet kastettiin tavalliseen liimaan ja sen jälkeen pari vuotta sitten ostamaani tekolumeen. Nättihän siitä tuli! Ainoa mitä jäin miettimään oli tuo paperirullan väri, että voi olla, että joudun kokeilemaan näihin valkoista spraymaalia. Sillä voisi tulla kauniita, kun ne olisivat valkoisia ja lumisia yhtä aikaa. Tai vaikka niitä ei kastaisi yhtään mihinkään. Eli jatkokehittelyyn menee.


Suunnittelin, että teen näitä niin paljon, että voin tehdä niistä olohuoneen ja eteisen väliseen oviaukkoon oikean tähtiverhon! Siinä sitä riittää sitten säästämistä hylsyissä. Täytynee valjastaa naapuritkin niitä keräilemään. 




maanantai 10. lokakuuta 2016

Minimaailma lasipurkkiin


Näitä asetelmia on näkynyt aina silloin, tällöin, ja viime vuonna innostuin näistä vähän enemmän. Luulen, että tänä vuonna ehdin rakentaa vielä monta minimaailmaa! :-) Lähempänä joulua toki purkkeihin ilmestyvät enkelit ja muut jouluisemmat koristeet.



Purkissa on sammalta ja puolukkaa, led-tuikku sekä tytön valkoinen
Schleich-leikkihevonen. Kastelin asetelmaa pohjalta, jotta se kestäisi jonkin aikaa. Kuivuuhan se, mutta sitten voi olla uuden asetelman vuoro! 

 



Pimeällä purkki on varsin lumoava, olkoonkin jälleen vähän lapsellinen, mutta minä olen selkeästi suuntaamassa kaikkea lapselliseen suuntaan. Varautukaa jouluun, varaston nallet!