Kesällä kävimme katsomassa 3D-elokuvan, jossa leijaili hiljaa lumihiutaleita ja PLING! Siinä se oli, tämän vuoden jouluteema. Lumihiutale. Leijuva, valkoinen, kimalteleva eikä koskaan samanlainen. Lumihiutaleita voisi laittaa tietysti kuuseen, kattaukseen, ikkunaan, peileihin ja köynnöksiksi, mutta miksei myös tyynyihin, kranssiin ja vaikkapa maalaten kynnysmattoon (tästä tulee taatusti DIY-postaus!). Värinä aina niin toimiva puhdas valkoinen hieman kimalteella ja hopealla höystettynä.
Lumihiutaleita on edullista ja mukavaa tehdä itse koristeiksi, ja löysinkin loistavan sivun, jossa on printattavia lumihiutaleiden malleja.
Jouluun lähdetään tänä vuonna jälleen innosta ja ihastuksesta puhkuen, mutta omat rajat mielessä pitäen. Kuten muinakin vuosina, minä teen vain sitä, mistä saan iloa ja energiaa. Kaupoissa viime tingassa juokseminen tai aivan kaiken ruuan tekeminen itse ei ole minun juttuni. Eikä punainen tai se perinteinen tonttujoulu, joka on kyllä ihana, mutta ei tunn omalta. Muutaman pienen tontun aina kyllä sallin meillekin. :-)
Kuvat ovat Pinterestistä ja niistä saa vähän lumihiutale-tunnelmaa. Jokohan sallitaan ensimmäinen odottava jouluhuokaus?
Minäkin rakastan kaikkia teemoja. Lumihiutaleet on ihan mainio! Sen voi niin moneen juttuun helposti sisällyttää ja valkoinen väri tuo kivasti valoa pimeään aikaan :)
VastaaPoista