sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Valaistun omenapuun alla


Olen muutama viikko sitten viritellyt kaikkien suomalaisten ohjesääntöjen vastaisesti (ei ennen itsenäisyyspäivää tai ensimmäistä adventtia vai mitä niitä nyt on) valosarjan omenapuuhun. Ajattelin kuten edellisnäkin vuosina, että joka ei kestä katsoa, voi kääntää päänsä meidän pihan kohdalla muualle. :-) Nimittäin tämähän on pimeinä iltoina aivan lumoava! Makoilin suoranaisesti eilisiltana valaistun omenapuun alla ja fiilistelin. Otin samalla tunnelmakuvia. 




Syyskuun alettua mieleni tekisi ostaa uusi, vähän isompi lyhty ovenpieleen. Sinnekin taidan viritellä suoraan valosarjan, sillä kynttilät usein mustaavat lyhdyt ja meidän tapauksessamme kerran myös hieman talon seinää. Myös syysistutuksia voisi jo vähitellen alkaa laitella kesäkukkien tilalle. 



 

6 kommenttia:

  1. Hei! Huomasin hauskasti alkavan postauksesi Sarin kotona -blogin listasta.
    Tuen täysillä valosarjan laittoa. :)
    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  2. Meillä on pihavalot marjatuomipihlajassa ihan ympäri vuoden. Marraskuun alussa laitan valot päälle ja annan palaa läpi talven. Esimerkistäsi innostuneena voisikin kokeilla miltä valot näyttävät pensaassa, jossa on lehdet.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia! Ihanaa tunnelmaa luovat nuo valot. Mullakin on tapana laittaa valoja aika aikasessa vaiheessa. Elokuussa ekat tunnelmavalot laitoin sisälle. Ja kynttilöitä poltetaan, kun jo aika varhain alkaa hämärtää :)

    VastaaPoista
  4. Onpas ihanaa nähdä että muutkin ovat jo "uskaltautuneet" laittamaan tunnelmavaloja! :) Minä piilotin ne raukkana takapihalle, josta ne ei näy oikein muille kuin meille..! :D Täydet pojot tästä!! :D

    VastaaPoista
  5. Upea tunnelma noissa kuvissa! Heti tekee mieli alkaa ripustella koristevaloja omallekin pihalle.
    Yleensä laitan ison paperitähden olohuoneen ikkunaan jo marraskuun eka päivä, oli muut mitä mieltä tahansa ;)

    VastaaPoista
  6. Meillä suomalaisilla on jänniä tapoja jänskättää sitä, mitä muut ajattelevat. Nämä olivat päällä myös aamulla klo 6 kun käytin koiran ulkona ja ilahduin niistä silloinkin. Joten ajavat asiansa, kun ovat nätit ja niistä tulee hyvä mieli. Laitetaan vaan kaikki! Uhmataan ikiakiaisia suomalaisia pidättyvyystapoja! :-)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!