tiistai 25. marraskuuta 2014

Tähtiä ja tuoksuja arkiaamuna


Jotenkin näin joulun alla arkiaamutkin tuntuvat mukavammilta kuin normaalisti. Vaikka väsyttää, vaikka kuinka tekisi mieli jäädä kotiin, on silti kivempi hipsutella alakertaan aamutoimiin kun joka paikassa on joulun tunnelmaa. Keittiön perällä loistaa iso joulutähti. Meillä ei aamuisin tuoksu ikävä kyllä kahvi, vaikka kahvin tuoksusta tykkäisin. Meistä ei kumpikaan juo kahvia, joten meillä tuoksuu yleensä vain kaurapuuro. Joskus paahdettu leipä ja hunaja. Laitan yleensä heti ensimmäisenä aamulla joulutähdet ja -valot päälle. Lisäksi sytytän ainakin yhden kynttilän. Vaikka hetkeksikin.


Muutamat tutut joskus mietiskelevät, miten minä jaksan tätä jouluvärkkäilyäni tehdä. Minun mielestäni kysymyksen voisi kääntää toisin päin: miten minä jaksaisin, jos minulla ei olisi tätä joulua? Näiden ihanien, positiivisten asioiden keskellä unohdan pimeän vuodenajan ja monesti työkiireetkin. Joulun laittaminen on niin rakas harrastus, että en jaksaisi, jos en saisi sitä tehdä. 



Tähdistä tykkään, vaikka ne kuinka olisivat jo menneet muodista. Näin joulunaikaan ne kyllä sopivat joka paikkaan, lattiasta kattoon. :-) Eteisessä komeilevat esikoisemme uudet talvikengät valmiina koulupäivään.



Vielä ennen autoon astumistani tuoksuttelin tuoreita polttopuita, jotka pinottiin katokseen. Autossa laitoin soimaan joululevyn, ja niin päivä sai alkaa. 
  

1 kommentti:

  1. Hurmaavia kuvia ja tunnelmaa! Ja tähtiä!
    Aamulla kynttilä on niin ihana sen pienen hetken!
    Nauti joulun hiipivästä odotuksesta ja aurinkoa täältä etelän oliivipuu alta!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!