tiistai 9. joulukuuta 2014

Joululukemista


Joulussa yksi tärkeimmistä asioista minulle on kirjojen lukeminen. Usein ostamme kirjoja lahjaksikin, mutta nyt hain ison pinkan kirjoja kirjastosta odottamaan joulua. Aloitan tästä kirjasta, jonka nimi on Yösirkus (Erin Morgenstern). Se kertoo sirkusmaailmasta. On ihanaa vetäytyä omaan sänkyyn pötkölleen, ottaa kirja mukaan ja lukea ihan hiljaa kaikessa rauhassa. Se on Lomaa isolla L:llä! Meidän makkarissamme ei ole kovin paljon joulukoristeita, mutta siellä on yksi lasipallo sekä seimen hahmot. Jouluvaloja ei huvita sinne laittaa, koska päivisin emme siellä ole ja öisin valot häiritsisivät.





Jaan tässä viisi kirjavinkkiä, jos joku on vailla hyvää fiktiota. Pidän itse fiktiosta, joten kaikki tässä luetellut kirjat edustavat samaa genreä. Nämä ehtii vielä kirjastostakin hankkia ennen joulua!


1. Ihmissatama, John Ajvie Lindqvist

* Lempikirjani ikinä

On säteilevän kirkas helmikuun päivä Roslagenin saaristossa Itämerellä. Anders, Cecilia ja heidän kuusivuotias tyttärensä Maja hiihtävät kotoaan Domaröstä läheiselle Gåvastenin majakkasaarelle. Jokin jäällä kiinnittää Majan huomion, ja tyttö kiipeää alas majakkatornista tutkimaan asiaa. Sitten Maja onkin kadonnut kuin tuhka tuuleen. Lumiselta jäältä ei löydy edes jalanjälkiä. 
Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin Anders palaa yksin Domaröhön. Tyttären käsittämätön katoaminen ja sitä seurannut avioero ovat ajaneet hänet pullon pariin. Paluu vanhaan kotiin vain pahentaa Andersin epätoivoa, kunnes hän eräänä aamuna löytää tuvan pöytään kaiverretun tekstin: KANNA MNUA.


2. Tyttö joka muuttui lasiksi, Ali Shaw

* Ei hellittänyt otteestaan, upea mystiikka

Sinä talvena St. Hauda’s Landin syrjäisellä saariryhmällä nähtiin lentävän valkoisia variksia, suosta huhuttiin löytyneen läpikuultavia ihmisruumiita – ja Ida Maclaird muuttui hiljalleen lasiksi.
Nuori valokuvaaja Midas Crook törmää joulukuisena iltapäivänä metsässä harhailevaan, hauraan oloiseen tyttöön, joka ontuu polulla kainalosauvoineen. Midasin ja tytön ystävyys alkaa hapuillen: Midas välttelee ihmisiä ja Ida eristäytyy säilyttääkseen salaisuutensa. Kun Midas saa selville, että Idan jalat ovat paksua läpinäkyvää lasia, heidän välilleen syntynyt varovainen luottamus uhkaa särkyä.
Salaisuuden paljastuminen sysää tapahtumat liikkeelle: Midas haluaa pelastaa Idan lasittumiselta, mutta yritys on toivoton. Lasittumisen syytä ei tunneta eikä parannuskeinoa ole. Idan ja Midasin rakastuminen on yhtä väistämätön kuin Idan muuttuminen lasiksi, ja kumpikin tietää, että aika käy vähiin.


3. Tuomiopäivän kirja, Connie Willis

* Luin vuosia sitten, ja vieläkin joskus ajatuksissa

”Olen pahassa pulassa, herra Dunworthy. En tiedä missä olen, enkä osaa puhua paikallista kieltä. Eikä se ole edes kiperin ongelmani.” 
Vuonna 2054 opiskelijatyttö Kivrin lähetetään keskiaikaan. Hänen opettajansa professori Dunworthy pelkää pahinta. Hän on itse käynyt lähimenneisyydessä, mutta 1300-luku oli vaarallista ja synkkää aikaa. 
Dunworthyn pelko osoittautuu aiheelliseksi. Mikään ei suju suunnitelmien mukaan. 


4. Lumilapsi, Eowyn Ivey

* Tarina rakkaudesta lapseen

Alaska on julma paikka asua ja elää. Sen tietävät Jack ja Mabel, lapsettomuuttaan sureva uudisasukaspariskunta. He ovat ajautumassa erilleen – Jack raataa maatilalla perheen elatuksen vuoksi ja Mabel taistelee yksinäisyyttä ja epätoivoa vastaan. Ensilumen sataessa pitkän ja kylmän syksyn jälkeen hetkellinen ilo ja toivo saa heidät rakentamaan lumesta lapsen. Aamulla lumilapsi on poissa, mutta puiden lomassa näkyy pieniä jalanjälkiä ja vilahdus nutusta.

Pariskunnan pihapiirissä alkaa liikkua metsän lapselta vaikuttava pieni tyttö. Hän kutsuu itseään Fainaksi. Faina elää yksin keskellä Alaskan villiä luontoa ja metsästää rinnallaan punainen kettu. Kun Jack ja Mabel oppivat ymmärtämään Fainaa, joka putkahtaa pariskunnan elämään kuin suoraan sadusta, he alkavat rakastaa tätä kuin omaa lastaan. Mutta kesyttömässä Alaskassa mikään ei ole sitä miltä näyttää. Totuus Fainasta muuttaa lopulta heidät kaikki. 



5. Muistin kaiku, Richard Powers

* Jännä tunnelma läpi kirjan

27-vuotias nebraskalainen Mark Schluter joutuu onnettomuuteen: hän ajaa viivasuoralla tiellä autonsa katolleen. Mark vaipuu koomaan, mutta herää onneksi. Kaikki ei kuitenkaan ole hyvin, sillä herättyään Mark ei enää tunnista siskoaan Karinia, vaan väittää tämän olevan taitava väärennös.
Karin onnistuu houkuttelemaan paikalle arvostetun asiantuntijan Gerald Weberin, joka diagnosoi Markilla harvinaisen Capgrasin syndrooman. Karin joutuu taistelemaan Markin kanssa saadakseen tältä hyväksyntää, mutta ei toisaalta kykene hylkäämään ainoaa sukulaistaan.
Paluu kotikaupunkiin ja jo taakse jätettyyn menneisyyteen sekoittaa Karinin kuvioita muutenkin. Myös Weber, niin arvostettu ja täydellinen kuin onkin, joutuu Nebraskassa kohtaamaan tasapainoaan horjuttavia asioita. Muistin kaiku rakentuukin kirjana paljon tämän kolmikon varaan. Karin hakee veljensä hyväksyntää, Mark haluaa tietää mitä onnettomuusyönä tapahtui ja Weber joutuu muuten vain kokoamaan itseään. 


2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä listauksesta. Paljon uusia ja mielenkiintoisia tuttavuuksia :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun sait itsellesi näistä hyötyä! 😊

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!