torstai 4. joulukuuta 2014

Banaani-suklaa-tiikerikakku


Tänä vuonna päätin, etten satsaa hirveästi leivonnaisiin enkä leipomiseen. Kiireisinä ruuhkavuosina ei ole aikaa kaikelle, ja olemme huomanneet, että lopulta pullaa ja muita leivonnaisia ei tule kauheasti varsinaiseen joulunaikaan edes syötyä. Silloin keskitytään kuitenkin enemmän jouluruokaan ja suklaaseen. Niinpä ajattelin, että tänä vuonna voisi tehdä useamman erilaisen kuivakakun sen sijaan, että rupeaisin leipomaan pullia tai torttuja. Tällä banaani-suklaakakulla oli helppo aloittaa, ja reseptin löysin viime vuonna tyttäreltäni lahjaksi saamasta Suklaa-keittokirjasta, jossa on kyllä paljon muutakin kokeilemisen arvoista! Kakku oli mukavan mehevä ja mieto, jota lapset osasivat arvostaa.


Banaani-suklaa-tiikerikakku

175 g margariinia/voita
2,5 dl sokeria
3 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 kypsää banaania soseutettuna
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl maitoa

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat vuorotellen seokseen. Sekoita taikinaan keskenään aiemmin sekoitetut kuivat aineet. Jaa taikina kahtia ja sekoita toiseen banaanisose ja toiseen maito-kaakaojauheseos. Kaada voideltuun rengasuokaan vuorotellen kuten tiikerikakussa. Paista 175 asteessa n. 45 minuuttia. Koristele mielesi mukaan.




1 kommentti:

  1. Juuri äsken pistin kakun uuniin tämän reseptin mukaan. Kiitos hyvästä ohjeesta. :-)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!