perjantai 7. lokakuuta 2016

Olohuoneen pöytä valkoiseksi


Ensinnäkin kiitos sydämellisesti kaikille edellistä postaustani kommentoineille - rohkaisevat sananne lämmittävät mieltä. Tuota juttua on luettu tätä kirjoittaessani jo lähes tuhat kertaa! Hienoa, että sitä ei koettu tähän joulublogiin sopimattomaksi. Kyllä ikävä lapsuus ja nuoruus varmasti loivat pohjan omalle jouluinnostukselleni - on ihanaa luoda joulua omalle perheelleen, kun siihen ei liity pelonsekaisia odotuksia. <3 Olen myös itsestäni ylpeä, että minulla on ollut rohkeutta ponnistaa eteenpäin olosuhteistani.

Sitten näihin kevyempiin aiheisiin eli sisustukseen! 

Kesällä innostuin maalaamaan keittiön ruokapöydän lisäksi valkoiseksi myös olohuoneen tumman pöydän. Se oli ihan kaunis sellaisenaankin, mutta nyt se on vielä parempi! Tosin huomaan, että ehkä se vaatii vielä yhden kerroksen maalia. Ensi kesänä pitää todennäköisesti maalata myös keittiön pöydän pinta kertaalleen, joten tämä pöytä on sama maalata kertaalleen vielä yhdesti.



 
Nyt ei tarvitse laittaa pöydälle kaiken maailman valkoisia kaakeleita ja virityksiä, jotta saisi vaalean lopputuloksen! Maali oli öljypohjainen, ja se haisi pahalle, mutta oli mainio maali. Kuivui kohtuullisen nopeasti uutta maalausta varten ja on todella kestävä. On ruokapöydälläkin suorastaan vettähylkivä eli kestää hienosti pyyhkimisen. Pöydälle ostin tänään uuden viherkasvin sekä Finnmarin alennuksesta kivan rustiikkisen, jalallisen ruukun. 




Maalasin vielä samalla maalilla yhden näistä hedelmälaatikoista, koska tänä vuonna teki mieleni myös talveksi valkoista. Valkoiset tuntuvat sopivan meidän olohuoneeseen nyt paljon paremmin kuin entiset tummat.Vanhan pöydän näet mm. täältä.




8 kommenttia:

  1. Hienot pöydät tuli! Valkoinen on aina valkoinen :D
    Mulla olis samanlainen urakka edessä. Mitä maalia käytit?
    Ihana koti teillä.
    E-R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalasimme Tikkurilan Empirellä: http://www.tikkurila.fi/kotimaalarit/tuotteet/empire Kiitos! :-)

      Poista
  2. Kaunis koti, hieno lopputulos kyllä :) http://valkoinenhaave.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Maalissa on taikaa, pienellä purkilla muuttaa kauniita esineitä kauniimmiksi. Pöytä on valkoisena parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä tarvitse ostaa aina uutta, vaan voi tehdä vanhasta mieleisemmän. :-)

      Poista
  4. Todella kaunis pöytä tuli :) Ja teillä on muutenkin niin kaunista ja harmoonista.
    Nyt aloin haaveilla itsekin valkoisesta sohvapöydästä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Oli jännä huomata, että pöydästä tuli ihan erinäköinen kuin aikaisemmin. Kyllä tämä on nyt hyvä. :-)

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina!