perjantai 6. lokakuuta 2017
Voihan puksipallot!
Olen jo monena syksynä haaveillut isoista, muovisista puksipalloista ovenpieleen, mutta ne ovat olleet yllättävän kalliita. Lopulta löysin netin syövereistä yhdet edulliset pallot, joista tein tilauksen. Ja sitten alkoi kestää. Lopulta minulle ilmoitettiin, että pallot tulisivat vasta lokakuun lopussa! Niinpä jätin tilauksen sikseen. Ystäväni vinkkasi minulle AmandaBshop-kaupasta, jossa puksipallot olivat juuri nyt tarjouksessakin. No sinne tilaus ja ne tulivat tänään! Siis kaksi päivää tilauksesta. Kiitos hyvästä palvelusta - ja siitä, että ne olivat juuri nyt alennuksessakin. Olipa hyvä tuuri!
Nämä ovat muuten ikivanhat muoviruukut, jotka olen maalannut valkoisiksi! Hurjan kevyetkin ovat ja kestävät. Puksipalloihin jouduinkin ripustamaan kivet roikkumaan alaspäin, jotta ne eivät keveinä lentele pois ruukuista.
Eli ruukkuihin siis pelkät puksipallot eikä yhtään kanervaa tällä kertaa! Samalla vältyn kastelemasta niitä hiki hatussa pakkasiin saakka. Lisäksi ostin aiemmin uuden valkoisen lyhdyn ja ripustin sisälle valkojohtoiset jouluvalot. Laitoinpa omenapuuhunkin valosarjan - viime vuonna jo lumouduin tästä ideasta.
Ovessa annan olla vanhan kranssin syksyn ajan, jouluksi sitten taas havua ja runsautta! Laitoin kuitenkin tähän uuden nauhan.
Lisäksi keräsin hieman omenoita omenapuusta ja laitoin ne isoon lasipurkkiin tuolille. En tänä vuonna jaksa näitä omenoita perkata ja keitellä, ne ovat niin happamia ettei niistä kummoista sosetta tule kuitenkaan. Tässä ne ovat ihan hyvässä käytössä.
Aiempina vuosina ovenpielet ovat olleet hyvin rusaita kuten viime syksynä sekä syksyisen punertavaa, kuten vuonna 2015.
Joka vuosi se vaan on kiva jotain uutta keksiä, ei siitä mihinkään pääse. Nyt ainakin saa olla rauhassa kastelematta näitä muovipalloja. Onko tässä näkyvillä jonkinlainen uusi trendi - en viitsi kastella, en viitsi soseuttaa...uusi rennompi jouluminä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tuo valo omenapuussa on niin kivan kuuloinen idea, että taidanpa itsekin kokeilla! yksinkertaisuudessaan kaunis on sisäänkäynti. Ajauduin taas lukemaan joulublogeja, Sarin joulublogi listalta tämänkin blogin löysin. Varmaan käyn jatkossakin kurkkimassa mien joulun laittaminen etenee!
VastaaPoistaTerveisin Outi
Kiva kun tulit, tervetuloa uudelleen! Pikkuhiljaa joulu hiipii kirjoituksiin. ❤
PoistaKaunis ja tyylikäs sisääntulo! Joulublogeja rakastan, niitä on niin ihana katsella :) Tepa Seinäjoelta
VastaaPoistaKiitos Tepa! Simppeli on usein tyylikästä. Tervetuloa lukemaan joulublogiani, pikkuhiljaa jutut käyvät jouluisimmiksi. :-)
PoistaHei! Ihanat pallot! <3 Tosi kaunista! Onko nuo halkaisijaltaan tuon 50cm?
VastaaPoistaKiitos! Nämä ovat 30-senttisiä. 😊👍
Poista