Tänä vuonna tein jo kesällä päätöksen tämänvuotisista joulukorteista: emme lähetä niitä lainkaan. Tämä päätös tehtiin sen jälkeen, kun saimme uusimman kirjeen kummilapseltamme Ugandasta. Hänen ainoa kysymyksensä kirjeessä meille oli: "When will you visit me?" Vastaus siihen on, että todennäköisesti emme koskaan. Mutta jotain voimme tehdä.
Nyt 12-vuotias kummilapsemme on ollut meillä jo viisivuotiaasta saakka, ja hän on samanikäinen kuin oma poikamme. Kummilapsen saimme World Visionin kautta. Olemme saaneet nähdä, miten pikkupojasta on varttunut iso poika, jolla on myös isoja haaveita. Kummilapsemme haluaisi isona lääkäriksi. Parasta mitä voisin tietää olisi se, että voisimme edes välillisesti auttaa tämän unelman toteutumisessa.
Tämä pieni lahjoitus on sekin vain pisara meressä, jos mietimme maapallon tilannetta. Nälänhätää Afrikassa, sotaa Syyriassa, tuhoja Filippiineillä...kaikkia niitä pieniä lapsia, joille joulu koittaa aivan toisenlaisena. Silti jos me jokainen teemme edes jotain, voimme ehkä kääntää asioita hieman paremmaksi.
Joulun ensimmäisen mä olla tallissa härkien sain.
Sinne tähtöset tuikkivat valkeuttaan, sinne saapuivat tietäjät maan:
sitä taas viettämään sinun kanssasi jään, sinun joulusi kauniiksi teen.
Sinä huomata saat: surun laaksot ja maat voivat peittyä kirkkauteen.
Tällä kirjoituksella toivotan lukijoiden joukossa oleville
sukulaisillemme ja ystävillemme ihanaa ja lämpöistä joulua!
Arvostan kaunista tekoanne ja ajatusta!
VastaaPoista