Pallokynttilät pääsivät odottamaan aattoa hopeisiin kynttilänjalkoihin, enkä voinut vastustaa myöskään valkoisia palloja kuusenkoristeiden muodossa. Työkaverini oli kyseisen paketin jo ostanut, ja pakko oli hakea vielä viime tingassa samanlainen paketti itsellenikin. Poistin kuusesta kaikki hopeiset muovipallot ja korvasin näillä valkoisilla. Osa niistä on himmeitä, osa kiiltäväpintaisia.
Ostin eilen Jyskistä vielä ohimennen vessaan maton ja samalla tällaisen pienen lyhtytalon. Tyttö totesi, että niin äiti, tuommoisiahan meillä ei vielä olekaan...valkoiset kynttilälyhdyt nyt vain sattuvat olemaan paheeni!
Jääkaapin ovessa on taas kulkusia, kuten lapsena meillä oli. Joka vuosi vaihdan siihenkin teemanmukaisen värityksen. Nyt siinä on valkoista ja hopeaa, ja löysin ihanat vanhanajan isot kulkuset nappikaupasta.
Vessaan ostin perinteeksi muodostuneen piparkakun tuoksuisen saippuan, mikä ilahdutti erityisesti lapsiamme.
Karamelleja on alkanut ilmestyä joka huoneeseen. Fazerin laatikoita on tyhjennelty kupposiin jo monta päivää, ja aina tuntuvat häviävän...Nyt on siivoukset tehty ja rauha maassa ja mielessä, enää tarvitaan huomenna kukkien haku ja kinkun paisto, ja joulun suuri juhla saa alkaa. Huomenna vielä teen kukkakirjoituksen tänne. Ihanaa joulunodotusta lukijoilleni!
Ihanasti se joulu lähestyy ja olet löytänyt monta kaunista yksityiskohtaa jouluunne :)
VastaaPoistaIhanan jouluista:) Täältä sainkin idean, että vessaan täytyy saada joulutuoksua, vaikka tuoksukynttilän muodossa;)
VastaaPoista