Täällä
Pohjois-Suomessa on ollut jo kunnon pakkasaamuja, jopa yhdeksän astetta
yhtenä aamuna. Pakkanen tekee kaunista taidetta oksiin, nurmikkoon ja
puiden lehtiin. Kuvasin niitä eräänä kuulaana pakkasaamuna. Ihan hyvä, että pihakalusteitakaan ei ole vielä muistettu viedä varastoon, niin kauniisti oli pöydänkin pinta huurussa.
Joulutunnelma saapuu siis luontoonkin vähitellen...talvea ja lunta. Meidän perheessämme on joka vuosi ensilumiveikkaus, jonka voittaja saa 10 euroa. Minun veikkaukseni on tällä kertaa 14.11. Saapa nähdä, kuka voittaa! Ja saapa nähdä, tuleeko lumi paljonkin aikaisemmin, kun on menty niin monena aamuna jo pakkasen puolelle.
Kauniita aamutunnelmia <3 Täällä etelässä on myös elohopea laskenut reilusti nollan alapuolelle aamuisin. Iltaisinkin tulee nopeasti jo kylmä. Kaunista syysviikonloppua sinulle!
VastaaPoista