perjantai 16. marraskuuta 2018

Tigerin yltäkylläinen joulu


Satuinpa kävelemään Tigerin ohi tänään kun olin asioilla ja kävinpä samalla katsomassa liikkeen joulutarjonnan. Joulu Tigerissä on ihan toisenlainen kuin vaikkapa vastapäätä olevassa Finnmarissa, mutta jokainen tietää sen astuessaan tähän yltäkylläiseen liikkeeseen. Eleganttiudesta ei voi syyttää, mutta ei kyllä huumorintajuttomuudestakaan!

Ehdottomasti on annettava suitsutusta erilaisista nauhoista ja naruista, joita oli kiiltävänä, mattana, kirjailtuna ja kassan lähellä myös ihan perinteisenä juuttinakin. Minä, joka en niin piittaisi tavallisesta ns. pakettinarusta, nämä toivat edullisuudessaan mukavaa vaihtelua. Ostin heti kolme rullallista!


Kuusenkoristeista en mieleisiä löytänyt, mutta kovin olivat mielikuvituksellisia. Joka tykkää yksisarvisista ja bling-blingistä niin äkkiä käymään! Minun juttuni ne eivät ole. Myös kuumailmapalloja ja jonkinlaisia pääkallojakin näkyi olevan. Samanlaista bling-blingiä edustivat myös nämä hempeät kuuset, joiden näen kyllä helposti sopivan johonkin vaaleaan ja moderniin kotiin.




Askarteluun löytyy monenlaista esimerkiksi joulukortteja varten, ja paketointipaperit olivat yllättävän mieleisiä. Näiden ruskeiden lisäksi oli toki kirkkaanvärisiäkin. Perinteisen ystävälle oli puista tonttua ja muutakin puista ja tonttumaista.



 
 

Sen sijaan ihastuin tähän Santa stop here -kylttiin, jossa oli kyllä väriä ja kimallustakin! Vielä se ei ole paikkaansa löytänyt meillä, mutta eipä hätä ole ollenkaan tämännäköinen. Kuljeskelen kotona kyltin kanssa niin kauan, kun paikka löytyy.



Tännepäin on luvattu ensi viikonvaihteeseen lunta tai ainakin räntää, joten suuret odotukset on, että maa valkenisi ja joulumielikin rupeaisi vähitellen aktivoitumaan!

2 kommenttia:

  1. Hauskoja juttuja Tigerissa! Nuo perinteiset joulupaperit oli aika herttaisia! 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan! Joskus on ollut kimaltelevien joulupapereiden joulu, mutta nyt nämä miellyttävät. :-)

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina!