Köyhän miehen tähtiä

Ompeluhulluus iski niin minuun kuin tyttöönkin, joten eilisilta ja tämä aamu on kone huristellut tasaista tahtia. Tyttö osaa jo hienosti ommella neulalla, laittaa nuppineuloja ja muutenkin olla mukana ompeluhommissa. Yhteistyössä syntyi vihreä tähtityyny, jonka tein seuraavista aineksista:

• Valkoinen kangas on pari vuotta vanhan Ikean Ektorp-sohvan vanha tyynynpäällinen. (Kangas on todella vahvaa ja hyvää.)
• Vihreään tähteen ostin palasen vihreää satiinia
• Reunoille ostin vihreää lameenauhaa
• Sisällä on vanha tyyny

Rahaa tähän tyynyyn meni muutama euro kun pystyin hyödyntämään vanhoja kankaita ja sisätyynyä. Tyttö leikkasi tähden, sitten ompelin sen siksakilla kiinni toiseen puoliskoista. Sen jälkeen ompelin lameenauhan käsin sen reunaan. Lopulta yhdistin puoliskot ja laitoin sisätyynyn sisään. Nyt on vannotettu perheen miespuoleisia, että tämä tyyny ei sitten todellakaan tule käyttöön eikä sitä saa runtata peffan alle kun pelaa pleikkaria. Hyvä kun saavat katsoa sitä! :-) Toinen valkoinen Ikean tyyny on tuunattu vihreän teeman mukaiseksi kietaisemalla sen ympäri jämäkangas. Helppoa ja nopeaa, mutta toiselle puolelle ei kärsi kurkistaa.

Toinen köyhän miehen pikatähtiviritys on tämä ikkuna, johon tein jugurtilla ja siveltimellä tähtiä. Helppo pestä pois ja jonakin vuonna ne on olleet ihan nättejä. Tänä vuonna niistä tuli aika rumia, mutta ei se haittaa. Jugurtilla tai piimällä voi helposti viritellä peileihin ja ikkunoihin huuruisia koristeita. Vaniljajugurtilla tuli kauniimpia kuin tällä viinirypälejugurtilla, mikä on kaiken lisäksi pahaakin.

Joulukuusisääli

Äitini totesi kerran, että olen ainoa ihminen, joka on todistettavasti säälinyt joulukuusta niin paljon, että on itku tullut. Se tapahtui niinä vuosina, kun olimme opiskelijoita ja rahat olivat todella tiukilla. Joulukuusi piti kuitenkin saada, ja koska mieheni sattui olemaan silloin rakennuksella töissä, hän sai joltakin tontilta kaadetun kuusen ja toi sen riemuissaan kotiin, ilmainen kun oli. Ja minun naamani venähti, näet niin rumaa kuusta en ollut kuunaan nähnyt. Harva ja epätasainen kuin mikä! No minä suutuin ja valitin asiasta koko illan. Mies lopulta huokaisi, että no viedään se sitten roskikseen ja ostetaan parempi tilalle. Kunnes näin mielessäni, miten hylkään joulukuusen vain sen rumuuden takia ja se joutuu olemaan roskakatoksessa jo ENNEN joulua kun muut kuuset tulevat sinne vasta myöhemmin. Itkuhan siitä joulukuusisäälistä tuli...ja niin sai ruma kuusi loistaa sinä vuonna kauniiden koristeiden ja kynttilöiden kera! :-)

Elin tuon hetken uudestaan tänään, kun muistutin miestä pihalle lupaamastaan joulukuusesta. Päästin suustani, että onhan tuossa tietysti tuo tänä vuonna istutettu pikkukuusikin, josta on joskus tulevaisuudessa toivottavasti kasvamassa upea joulukuusi pihalle. Siitäpä loppuperhe suivaantui: miksei tuo pikkukuusi saa nyt loistaa? Minkä se sille voi että se on vielä pieni? Eikö se ansaitse tulla koristelluksi? Miksi se on sitten hankittu, sehän on perheenjäsen, totesi lopulta tytär itku kurkussa. Ja tosiaan, tunsin vanhan joulukuusisäälin rinnassani ja äsken kömmin pihalle pihavalot kädessäni ja koristelin tämän pienen, vasta pari kuukautta pihallamme kasvaneen kuusen valoilla. Kuusi on vyötäröni korkuinen, mutta kieltämättä söötti. Ja minkäs se sille todellakaan voi, ettei se ole vielä iso. Ei se ole sen vika. Ja toki luonto ja kukkarokin kiittävät tästä valinnasta: tämän ekologisempaa ja taloudellisempaa pihakuusta ei ole.

Toinen tunteita herättävä joulukoriste on edesmenneen mummini enkelikello, joka on minulle miltei koko joulun tärkein koriste. Mummini oli ostanut sen vuosikymmeniä sitten, ja aina kun sen kellot kauniisti soivat, muistelen tuota ihanaa mummianikin. Enkelit ehkä kilkattavat hänen säveliään... Kolhuitta ei ole kello selvinnyt, ja joka vuosi se pinttyy aina vain pahemmin steariinin ja noen ansiosta, muttei se olekaan siinä tärkeintä vaan sen tuomat muistot. Tämä on koriste, joka tuo kotiin aina hartaan hiljaisuuden. Lapsetkin hiljenevät aina ja kuuntelevat enkeleiden hempeää kilkatusta.

Mustaa ja valkoista

Kylläpä tuntuu mukavalta tämä työviikko, vaikka tänään töissä olinkin niiden harvojen kanssa, jotka eivät pitäneet vapaapäivää. Kaksi perjantaita viikossa! :-) Tänään töistä tultuani leivoin suklaa-vaniljakakkua, itse asiassa kaksin kappalein. Toinen syödään tänä viikonloppuna ja toinen pakastetaan joulua varten. Tämä on vanha, hyväksi havaittu resepti, jonka olen ottanut talteen Anna-lehdestä joskus vuonna 1995 tai sinnepäin. Resepti löytyy täältä. Lapsista oikean vaniljan haistaminen ja näkeminen oli elämys: he luulivat sen olevan oikeasti valkoista. Väkevä, vähän pahanhajuinen musta mönjähän se oikeasti on. Kuulemma melkein kuin mustapippuria! Rumalta se näytti vielä taikinassakin, tuommoiset mustat möntit. Kakut ovat kuitenkin hyviä, ja resepti on helppo. Kakuista tulee meheviä ja kosteita.

Ulkona puolestaan pakkanen laski ja lunta tulee lisää, kuinka kaunis voikaan olla luonto tällaisella säällä! Ilokseen siellä kävelee iltakävelyllä.

Itsenäisyyspäivän karamellittouhut

Upeaa itsenäisyyspäivää kaikille! On ollut kaunis pakkassää auringonpaisteineen. Itsenäisyyspäivä on arvokas juhlapäivä, jota olemme aina juhlistaneet kynttilöillä, hyvällä ruualla ja kotiin rauhoittumalla. Yksi itsenäisyyspäivän perinne on itse tehtyjen karamellien teko, ja niin siis tänäkin vuonna laitoimme pystyyn karkkitalkoot. Teimme kahdenlaisia: kumpikin lapsi sai valita mieleisen reseptin.

Jääsuklaat tehtiin tänä vuonna ilman piparminttuesanssia ja vaihteeksi valkosuklaasta. Koristeeksi ripottelimme hopeatähtiä. Näiden ohje löytyy täältä.

Teimme myös käsintehtyä Daimia ja totta tosiaan suklaat maistuvat ihanasti oikealle Daimille!

Daim-karkit

25-30 palasta

50 voita

1 1/2 dl sokeria

1/2 dl siirappia

200 g maitosuklaata kuorruttamiseen

Sekoita voi, sokeri ja siirappi kattilassa. Sulata ainekset keskenään ja kiehauta. Anna kiehua, kunnes lämpömittari näyttää 142 astetta (käytin kinkunpaistomittaria ja katsoin, että kun meni reilua vauhtia 120 asteeseen, otin pois). Kaada seos leivinpaperille ja anna hetki jäähtyä. Leikkaa ja taittele palasia ennen kokonaan jähmettymistä. Sulata suklaa kulhoon ja kasta palaset sulassa suklaassa. Laita jääkaappii jähmettymään. Suklaat säilyvät jääkaapissa (jos niitä jää!).

Tänään laitoin juhlapäivän kunniaksi tuoleihin huput, jotka tilasin Ellokselta. Sain ne niin hyvällä alennuksella, että yhdelle hupulle jäi hintaa vain kymmenen euroa. Sillä hinnalla en olisi saanut ostettua kangastakaan, ja ompelutyö niissä olisi ollut kova. Hirveän arathan ne ovat lapsiperheessä, mutta ne laitetaan tuolien päälle vain juhlia varten. :-)

Onnellista, kaunista ja rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille!

Orhi puistaa harjaa

On kaunis hohde hankien, juoksee jalakset näin,

retki metsätietä vie kotitanhuaa päin.

On eessä Virma-hevonen, hiljaa kulkuset soi,

reessä vällyn alla kylmä ei tulla nyt voi!

Olen kuunnellut ja laulanut autossa joululauluja niin aamuruuhkan pimeydessä kuin iltapäivällä kotimatkallakin, ja mieleisiä ovat jostain syystä tänä vuonna hevosiin liittyvät joululaulut. Olen tänä syksynä uskaltautunut ratsaille 25 vuoden tauon jälkeen, ja ihastus hevosiin on palannut. Ehkä tästä syystä kaikki rekiaiheiset joululaulutkin ovat ilahduttaneet erityisesti tänä jouluna.

Nosta, orhi jalkaa,
rekiretki alkaa,
helkkää tiu'ut pienet, iloiset.
Tähti kirkas hohtaa,
sinne matka johtaa,
mistä loistaa valot lämpöiset.

Hevonen on Suomessa aina liittynyt joulunviettoon, ainakin silloin ennen vanhaan, kun taloissa oli hevonen eikä auto. Erityisesti tapaninpäivää on juhlittu hevosten ja hevosmiesten päivänä. Wikipedian mukaan Pyhä Tapani oli suomalaisten hevosten suojelija. ”Tahvanan aamuna” miehet kokoontuivat hevostalliin syömään erityistä leipäkakkaraa ja lihapaistia ja juomaan olutta. Tapaninpäivän perinteisiin kuuluukin tapaninajelu. Hevosia opetettiin juoksemaan ja ajeltiin kylillä hupailemassa. Iloiset rekiretket tehtiin joukolla ja joulun hiljaisen hartaan tunnelman jälkeen nuoriso ja vanhempikin väki huristeli innoissaan kylänraitteja.

Olisipa ihana päästä itsekin tapaninajelulle lumituiskuun rekeen jonkun ihanan suomenhevosen vetämänä! Toivottavasti talli, jossa olen tänä syksynä käynyt, tarjoaa moisen elämyksen.

Orhi puistaa harjaa,

taivaan tähtikarjaa

kuuhut kirkas yössä paimentaa.

Juokse, hepo, juokse

kotimökin luokse!

Siellä lämmin liesi odottaa.

(Talviset hevoskuvat olen poiminut netistä.)

Vihreää kimalletta ja kovaonnisen poron paluu

Joulukorttiurakka on puolivälissä eli kaksikymmentä korttia on valmiina. Ostin kaikenlaista vihreää...ja tietysti kimalletta niin, että tiskirättiä myöten koko keittiö on sitten vihreässä glitterissä. Korteista tuli tyylilleni vähän yllättävänkin moderneja ja selkeitä, mutta ihan mukavia. En viitsi niitä täällä esitellä, jotta jäisi ystäville ja sukulaisille edes vähän yllätystä.

Samasta kimalteesta sekä tosi tiukkaan tarttuvasta kaksipuoleisesta tarra-arkista väsäsin sitten kirkkaisiin tuikkukuppeihin raidat ja päälle kimalteet. Hyvä idea, ruma lopputulos, totesin, ja taidan pestä nuo kimalteet niistä pois. Hieman on liian läpinäkyvä tuo kimallus ja muutenkin niistä tuli oikeastaan aika rumat.

Ja sitten ilouutisia kaikille porojen ystäville! Kovan onnen poro, jonka tuunaus spraymaalilla meni kutakuinkin metsään, on saanut uuden elämän harmaana. Syy siihen, että se ei ole valkoinen, on yhtä monimutkainen kuin tämän poron tuunauskin, mutta rehellisyyden nimissä löysin harmaan maalipurkin ja päätin maalata poron heti. Odottamatta sitä, että ostaisin valkoista maalia. Joten ei muuta kuin kimppuun. (Eikö porot ole oikeasti harmaita luonnossa?) Siitähän tuli ihan kelvollinen! Alkuperäinen kaunis luonnonmateriaalipinta on mennyttä ikiajoiksi, mutta ainakaan se ei ole vaaleanpunainen. Poro pääsi takan viereen joulua odottamaan.

Hyvää ensimmäistä adventtia

Nyt sytytämme kynttilän, se liekkiin leimahtaa...ihana luminen ensimmäinen adventti on tänään, ja tästä se joulunodotus oikeasti sitten alkaa.

Meillä ensimmäistä adventtia on aina vietetty siten, että menemme tytön kanssa kirkkoon laulamaan Hoosiannaa ja sen jälkeen leivoksille keskustaan. Niin myös tänä vuonna, ja oli yhtä kaunista ja tunnelmallista kuin aina ennenkin. Hoosianna yhdessä kirkkokuoron kanssa laulettuna on sykähdyttävä elämys.

Tiellä ken vaeltaa,
ken aasilla ratsastaa?
Maahan on laskettu vaatteita,
lehtiä, oksia.
Muurari-rabbi nyt
on matkalle lähtenyt,
noussut on satulaan ratsunsa,
kuitenkin kuningas.

Sydämellistä ensimmäistä adventtia ja joulun odotusta kaikille!