perjantai 7. joulukuuta 2012

Mustaa ja valkoista

Kylläpä tuntuu mukavalta tämä työviikko, vaikka tänään töissä olinkin niiden harvojen kanssa, jotka eivät pitäneet vapaapäivää. Kaksi perjantaita viikossa! :-) Tänään töistä tultuani leivoin suklaa-vaniljakakkua, itse asiassa kaksin kappalein. Toinen syödään tänä viikonloppuna ja toinen pakastetaan joulua varten. Tämä on vanha, hyväksi havaittu resepti, jonka olen ottanut talteen Anna-lehdestä joskus vuonna 1995 tai sinnepäin. Resepti löytyy täältä. Lapsista oikean vaniljan haistaminen ja näkeminen oli elämys: he luulivat sen olevan oikeasti valkoista. Väkevä, vähän pahanhajuinen musta mönjähän se oikeasti on. Kuulemma melkein kuin mustapippuria! Rumalta se näytti vielä taikinassakin, tuommoiset mustat möntit. Kakut ovat kuitenkin hyviä, ja resepti on helppo. Kakuista tulee meheviä ja kosteita.

Ulkona puolestaan pakkanen laski ja lunta tulee lisää, kuinka kaunis voikaan olla luonto tällaisella säällä! Ilokseen siellä kävelee iltakävelyllä.

2 kommenttia:

  1. Kakku vaikuttaa tosi herkulliselta : )
    Ihanat lumikuvat! Nyt kyllä vähän harmittaa, kun en pääse ulos valosalla, kun viikonloppukin menee työnmerkeissä. Onneksi ensi viikolla alkaa jo vapaat : )

    VastaaPoista
  2. Kiva että sinäkin pääset lomailemaan! :-)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!