Otsikon lailla on tyttö kysellyt ja kävellyt perässäni monta viikkoa. Kyse on meidän aarrelaatikostamme, siitä laatikosta, jossa säilytetään kauneimpia joulukuusenpalloja ja muita koristeita. Aiemmin, kun kävimme katselemassa tavaratalon joulua ja ostimme yhden lisäkoristeen meidän omaan valikoimaamme, lopulta suostuin ja otin esille laatikon, jossa kauneimmat pallot ovat. On joka vuosi yhtä ihanaa kääriä palloja esiin silkkipapereiden seasta ja miettiä, mikä tuntuu sinä vuonna ihanimmalta. Ostan tähän laatikkoon yleensä yhden lisäkoristeen joka joulu.
Josta tuli samalla mieleen, että tämän laatikonkin voisi ostaa uusiksi. Nyt kauneimpia palloja säilytetään vanhassa H&M:n pahvilaatikossa.
Uusi ostos on tämä valkoinen käpymäinen kimalteleva koriste.
Tänä vuonna kuuseen pääsee myös kesälomamaltka Lontoosta ostamani joulukuusenpallo.
Voi että...enää vajaa kuukausi niin pääsee koristelemaan joulukuusta! Tänä vuonna olen ajatellut ostaa uuden muovikuusen Biltemasta, sillä siellä näkyi olevan tuuheannäköinen vihreä muovikuusi. Voihan olla, ettei se ole ihan niin upea sitten kun käyn sitä katsomassa. Stockmannilla olisi ollut mieleinen muovikuusi, mutta se maksoi 250 euroa...ja menee reilusti yli kipurajan. Valkoisen kuusen asettelen meidän makuuhuoneeseen.
Ihania koristeita <3 Itselleni meinasi iske joulupallo-hulluus viime joulun alla Wienissä, mutta sitten tajusin, että eihän mulla ole kuustakaan ;) On niitä silti kiva ripustella muuallekin :)
VastaaPoistaJoskus olen laittanut palloja jalalliseen maljaan jo ennen joulua...on ne niin kauniita! :-)
PoistaOi mikä ihana joulublogi täältä löytyikään:) Kauniita kuvia ja muutaman ideankin sain!
VastaaPoistaVoi kun kiva kun olet pitänyt blogistani. Tervetuloa! <3
PoistaOi, miten ihania palloja! Blogistasi huokuu ihana, aito joulun tunnelma!
VastaaPoistaKiitos! <3
Poistahttp://www.clasohlson.com/fi/S%C3%A4ilytyslaukku-joulupalloille/34-2575 Voisiko tuo toimia noiden ihanuuksien säilytyspaikkana?
VastaaPoistaEipä hassumpi laatikko ollenkaan!
Poistajoka vuosi yhtä ihanaa kaivaa joulukoristeet esiin! :)
VastaaPoistaKiitos kutsusta, tulin vierailulle ihanaan blogiisi jaliityin lukijaksi. Ihania koristeita :) ja voin aistia kuvista tunnelman ja tunteen mikä itselläkin on papereita avatessa koristeisen päältä :)
VastaaPoista