Pikkujouluihin sonnustauduin taloudelliseen ja ekologiseen valintaan eli vanhaan mekkoon, mutta ostin siihen silti yhden roosan ruusun, jolla sain vähän uutta ilmettä. Vanhat kengät ja vaaleanpunaiset helmet saivat myös kelvata.
Tähän pimeään kaamokseen sopii erinomaisesti erilaiset kulttuurimenot, joista minä olen myös päättänyt nauttia. Tämän illan ohjelmistoon kuuluu paljon kiitosta saanut Housut pois, joka kuulemma jaksaa naurattaa vielä monta päivääkin jälkikäteen. Nauruterapiaa siis tiedossa!
Olisi tosi ihanaa päästä myös Rajattoman joulukonserttiin, mutta lippujen hinta kirpaisee. Olisin mieluusti vienyt sinne koko perheen, mutta taitaa jäädä tänä(kin) vuonna käymättä jos neljän lipun hinta on 160 euroa.
Mutta hei, jouluun on enää kolmekymmentäyksi päivää, mitäs siihen sanotte!
Harmittaa, kun liput tuohon esitykseen ovat niin kalliita. Kahdeksankymmentä euroa kahdelta ihmiseltä menee jo kipurajan yli. Olisin kovasti halunut nähdä tuon esityksen!
VastaaPoistaIhan totta, sama homma noissa konserttilipuissa, aika tyyriitä ovat. Tämän lipun tosin lunastin jo muistaakseni syyskuussa, ettei tullut tähän samaan syssyyn maksuun.
Poista