Tunnelmanluojana netistä löytynyt ihastuttava kuva englantilaisesta joulukodista.
1. Koska laitat ensimmäiset joulukoristeet esille?
Jos joulukoristeiksi lasketaan värittömät valosarjat, niin elokuussa virittelin ensimmäisen. Leimallisesti jouluista kamaa (tähtiä ym.) otan esille näihin aikoihin eli marraskuun alku-keskivälillä.
2. Onko sinulla jotakin tiettyä lempijoulukoristetta?
Joulukuusi on ykkönen. Aito olisi ihanin, mutta allergisten perheenjäsenten vuoksi on pakko ostaa muovisia. Ja monikossa siis, niitähän voi olla monta!
3. Mikä on ihaninta joulussa?
Tunnelma, sanoma, yhdessäolo.
4. Piparit vai tortut?
Tykkään kyllä tortuista kauheasti. Erityisesti isoista!
5. Entäs suolaiset vai makeat herkut?
Minä olen makean ystävä. Suklaahan se ykkönen taitaa olla...
6. Mitä joulukukkia ostat joko omaan kotiisi tai jos et ole kukkaihmisiä niin mikä on kukka, jonka antaisit ystävälle/sukulaiselle?
Olen todellakin kukkaihmisiä...meillä on usein monta erilaista kukkaa jouluna. Useimmiten valkoisia amarylliksiä tai valkoisia ruusuja. Tänä vuonna mietin, että teettäisin tiiviin kimpun valkoisista neilikoista. Saa nyt nähdä. Vaikea kuvitella muita kuin valkoisia kukkia. Jouluruusukin on ihana.
7. Mitkä ruuat kuuluvat teidän joulupöytäänne?
Pöytä on aika perinteinen eli mukana ovat kinkku, lanttulaatikko, porkkanalaatikko, imelletty perunalaatikko, perunat, rosepippurikastike, herneet ja makeat juurekset.Ja tietysti suolalohi. Lisäksi pyrimme joka joulu tuomaan pöytään jotain uutta, tänä vuonna ajattelin että tehdään jotain kalapateeta.
8. itse tehdyt vaiko ostetut kortit?
Itse tehdyt tai sitten valokuvakortit. Tänä vuonna teen jotakin muuta kuin lähetän kortteja, mutta siitä tulee oma postaus.
9. Aito kuusi vaiko muovinen kuusi?
Aitoa kuustahan ei voita mikään! Mieheni ja poikani vain ovat kuuselle allergisia, joten on pitänyt satsata sitten useampaan muovikuuseen.
10. Laitatteko joulukuusen aattona vaiko aikasemmin?
Hahhaha mitäs luulisitte? Meidän kuuset on hyvissä ajoin kaikki valmiina - saamme ihastella niitä sitten pitkään. Tämä on muovikuusen hyvä puoli. :-)
11. Tämän vuoden toivelahjasi?
Tästäkin teen erillisen postauksen lähempänä, mutta haaveissa olisi saada jumppavaatteita, kirjoja ja jotakin hemmottelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti ilahduttaa aina!