Ehkä minä otan tänä iltana vähän pipareita...ja kuumaa glögiä...ja kuuntelen joululauluja ensimmäistä kertaa tälle vuodelle.
Uusin innostukseni on Michael Bublé, jonka samettinen ääni sopii ihanasti joulun tunnelmaan. Laulut ovat leppoisia ja kepeitä, niistä tulee semmoinen tunne, että satelee hitaasti lunta. Viime vuonna televisiosta myös Michaelin joulukonsertti, jonka katsominen oli minusta hälyttävä keski-ikäisyyden merkki! Mutta se oli kiva konsertti. :-)
Sydämen sulattava on tietysti Lumiukko-piirretyn joululaulu Walking in the air. On vaikeaa pysyä itkemättä, kun tämä ohjelma katsotaan televisiosta joka jouluaatto. Tyttären kanssa pysyimme viimeksi aika pokerinaamalla! Tarina on vain niin liikuttava.
Ihana postaus!
VastaaPoistaMulla tänä vuonna kolhataa Lady Antellebumin The First Noel :)
Voi tuo pitääkin kuunnella! :-)
PoistaMichael Bublé on ihana, mutta Celine Dionista en pidä yhtään. Hyvä ääni hänellä toki on, mutta hän on niin itserakas. Sanoi kerran yhdessä haastattelussa: "Olen perinyt äidiltäni lahjakkuuteni ja kauneuteni." Totta, hän on kaunis ja lahjakas, mutta mutta...ällös ällös. Michael Bublén joulukonsertin haluaisin minäkin nähdä.
VastaaPoistaSupertähdet ovat varmaan kaikki enemmän tai vähemmän itseriittoisia. Minulle ei ole niin väliä kunhan saan kuunnella kaunista musiikkia!
VastaaPoistaKiitos kutsusta, tulin vastavierailulle. Minun joululaulusuosikkini on Ave Maria tai Oi, jouluyö, esittäjillä ei niin väliä. En ole kovin uskonnollinen, mutta näistä pidän silti. Lumiukon yritän aina aattona katsoa, mutta lapsille se ei tunnu olevan yhtä tärkeä kun ovat katsoneet sitä "tuubista" monesti. Itse sai lapsena odottaa aina kokonaisen vuoden uusintaa. Muutama vuosi sitten sain kuulla sen ja Ave Marian livenä Tarja Turusen kirkkokonsertissa ja tykkäsin.
VastaaPoista