perjantai 27. joulukuuta 2013

Kohti uutta vuotta


Niin se joulu saapui ja pysyi hetkisen luonamme tänäkin vuonna, ja yllättävän pian se aina ohikin hurahtaa. Tästä syystä minä haluan tunnelmoida joulua koko joulukuun, jotta se ei tuntuisi niin kovin lyhyeltä. Nyt kun joulusta on jo useampi päivä, tuntuu sen varsinainen juhliminen lauluineen hieman hassulta. Pikkuhiljaa alan riisua leimallisimmin jouluisia koristeitakin jo pois. Onneksi on kuitenkin vielä lomaa töistä, joten joulua voi tunnelmoida ehkä vähän enemmän kuin että arki olisi jo tullut elämään. 

Joulu meni oikein mukavasti ja rauhallisesti, luimme paljon kirjoja ja katselimme elokuvia. Eilen piti jo päästä jumppaan, samoin kuin tänään, ja vaihtaa ruokavalio normaaliksi. Kyllä sitä parissa päivässäkin ehtii hirveän määrän suklaata syödä! :-)



Joululahjoista parhain oli varmaankin kunnolliset talvikengät, joilla tarkenee tallustella niin räntäsateessa kuin paukkupakkasillakin. Myös Taivaslaulu-kirjan sain, ja luin sen puoliväliin jouluaattona ja loput joulupäivän aamuna. Kauniisti kirjoitettu kirja rakkaudesta, suosittelen.



Tähän kirjoitukseen päättyy tämänvuotiset tähtien tuikkeet, kuulolle palaan taasen lokakuun lopussa ensi vuonna. Tässä vielä hieman kuvia joulustamme, lähinnä kattauksesta. Tämänvuotinen löytö oli muuten Prismoissa myytävät Rainbow-tuikut, jotka ovat täsmälleen yhtä hyviä kuin Partyliten tuikkivat. Nesteytyvät kauniisti ja palavat tasaisesti, muovinen kuori näyttää valon kauniisti.



Kiitos kun kuljit kanssani joulun odotuksen ajan ja oikein hyvää uutta vuotta 2014! 


3 kommenttia:

  1. Oon kanssa löytänyt tänä jouluna nuo Rainbowin tuikut :) Mukavaa uutta vuotta ja sitä myöten juhannuksen odotusta ;)

    VastaaPoista
  2. Onpa kauniita kuvia. Minäkin alan pikkuhiljaa riisua joulua pois. Minulla tulee joka vuosi heti joulunpyhien jälkeen kova tarve laittaa joulukoristeet pois, vaikka sitä niin innolla aina odotan ja laitan.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!