tiistai 27. marraskuuta 2012

Sananen joulukukista

Joulukukat ovat minulle tärkeä asia, ja niitä ostaisin joka pöydälle, jos vain rahavarat antaisivat myöten! Viikko sitten sain ystäviltäni kauniin valkoisen amarylliksen (tuntevat jo makuni!), ja nyt se on jo auennut kauniisti. Toinen amaryllis siis jo ennen joulua, joka on liian hoppuinen. :-) Valkoinen amaryllis taitaa olla se minun suurin suosikkini joulukukista. Sen hennonvihreä sisusta on ihastuttava. Enkeli vartioi sitä vieressä seisten.

Tilaan joka joulu itselleni joululahjaksi kukkakaupasta kimpun, ja se on teemoitettu kulloisenkin joulun mukaan. Sitä sitten vain istun ja ihailen. Eräs joulu tilasin punaisia ja valkoisia ruusuja ja viime vuonna sitten pelkkiä valkoisia ruusuja. Tänä vuonna tilaan todennäköisesti myös valkoisia ruusuja, mutta jotain vihreääkin saisi mukana olla. Nauhaa ainakin tai jokunen kirkas vihreä pallo!


Lisäksi jouluruusu kiehtoo mieltäni, taidan ostaa semmoisen johonkin sivupöydälle. Se on vaatimaton ja herkkä, romanttinenkin.

Joulutähti ei ole mikään suuri ihastukseni, mutta valkoisena se on ihan kaunis. Semmoisen voisi ostaa myös, koska se on varsin kestävä. Liekö sen kasvatus onnistuisi kesällä kotipihassa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina!