keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Ensimmäiset riisipuurot ja uudet kynttilänjalat


Keittiössä tuoksui tänään rehellinen joulu. Ei ole edes sanottavammin jouluolo ollut edes tällä jouluhullulla eikä toki vielä ole tarviskaan. Se ensimmäinen joulunodotuksen läikähdys sydämeen tulee sitten vasta pakkasten ja pimeän myötä. Toistaiseksi mennään ihan pelkällä syksyfiiliksellä. Ja sekin on ihan kodikasta!


Mutta joulu tuoksui, sillä tein tänään päivälliseksi uuniriisipuuroa. Se on edullista, täyttävää ja hyvää ja maistuu koko perheelle, joten meillä on aina välillä puuropäivä. Tällä kertaa olimme ostaneet sen kaveriksi Valion sosekeittoa, kuningattaren makuista. Olipa se raikasta ja hyvää! Tätä on näköjään myös omena-päärynän maussa, ja se olisi voinut maistua jopa vielä paremmin riisipuuron kera. Pitääpä ostaa sitäkin! Olisipa kiva, jos tätä tulisi myös luumun makuisena talvella. Näistä voisi näpsäkästi tehdä myös smoothieta tai pistää iltapalalle rahkan sekaan. Lisäksi tarjolle pistettiin perinteisesti kaneli-sokerisekoitusta ja ruisleipää.


Olen iltaisin poltellut kruunukynttilöitä näissä Ikean uusissa mustissa rautaisissa kynttilänjaloissa, jotka siskoni toi Ikean-matkaltaan. Kyllä ovat mieleiset! Ne ovat modernit mutta silti jotenkin perinteiset. Varmasti tulevat olemaan myös joulukattauksessa havuviritysten kera. :-) 




Jospa tänä vuonna saisin tehtyä sellaisen pitkän havuköynnöksen keskelle pöytää? Eilen puolestaan innostuin mehupilli-himmelistä, joten sellaisen kyllä teen. Joko mustan tai musta-valkoraidallisen, mikä voisi olla myös kivannäköinen. Semmoisia askarteluja tulossa. 

Muutoin meillä tehdään pikkuremppoja tässä syksyllä sinne, tänne. Seuraavaksi valmistuu alakerran vessan pikkufiksaus, josta pistän tännekin kuvia, vaikkei niin jouluun liitykään, mutta siitä tulee mukavan raikas. Sen jälkeen ehdimme ennen joulua vielä vaihtamaan olohuoneen tapetit. Niistäkin pohdinnoista teen oman postauksen, kunhan Boråsin tapettimallit saapuvat postilaatikkoon. 

Näine keskiviikkomietteineni toivottelen mukavaa viikonjatkoa myös sinulle.

 

4 kommenttia:

  1. Oi riisipuuro on ihanaa herkkua, olkoon joulu tai juhannus. ;) Meilläkin sitä aina sillöin tällöin, lapset aika ajoin toivovat. Kivat kynttilänjalat Ikeasta, siellä on kyllä aina kaikkea kivaa. Mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
  2. Riisipuuro on todella hyvää, voisin syödä sitä vaikka joka viikko. Mutta uuniriisipuuroa en jostain kumman syystä ole tehnyt koskaan. Taidankin ottaa tavoitteekseni tehdä syksyn aikaan ainakin kerran sitä, joten kiitos vinkistä!
    Aikaisempina vuosina valion sosekeitoissa on ollut kausimakuna luumu ja itse olen siitä kyllä tykännyt. Napulahuljua (eli sekahedelmäkiisseliä) kun ei jaksa ihan aina tehdä itse puuron kaveriksi.

    Kohti Joulua -joulublogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuniriisipuuroon tulee helposti tuollainen kuori päälle, sitä aina välillä sen takia sekoittelen. Saa myös olla tarkkana, että se ei ole uunissa liian kauan, ettei kuivu. Muutoinhan se on ihan yhtä hyvää kuin hellalla! Voi onpa hyvä kuulla, että sosekeitoissa on luumun maku, sitä ostan heti kun tulee hyllyyn. :-) Tämä oli herkkua kun oli niin paksua!

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina!