sunnuntai 5. marraskuuta 2017
Helppo vinkki vaikkapa pikkulahjaksi - itse tehty vaniljasokeri
Tein eilen creme bruleeta, johon piti ostaa aito vaniljatanko. Vaniljatanko itsessään jäi tietysti sitten käyttämättä, kun siemenet oli talteen otettu, joten sujautin sen purkkiin, jossa meillä oli sokerinjämiä. Annoin muhia reilun vuorokauden ja tänään poistin tangon sokerin seasta. Sokeri oli pikkuisen kokkaroitunut kun tanko oli ilmeisesti vähän tuonut sen sekaan kosteutta, mutta tuoksu oli herkullinen! Vaniljatangon voi joissakin ohjeissa murskata sokerin sisäänkin, jos omistaa monitoimikoneen. Se varmasti maistuu ja tuoksuu vielä voimakkaammin vaniljalle.
Itse tehty vaniljasokeri voisi olla oivallinen lahja vaikkapa päiväkodin hoitajalle tai lapsen opettajalle. Tätä voi tehdä aika ison määrän kerrallaan, eikä sokeri paljoa maksa.
Nyt alkaa pukata vähän ulkojouluvaloahdistusta. Naapurin taloon kauniisti istuva valoverho on jo sytytetty, ja minä pohdin vieläkin, mitä ihmettä minä tekisin. Meillä on pihalla niin monta elementtiä eikä varsinaista räystästä oikein missään, että nyt alkaa olla ideat vähissä. Luulen, että päädyn siihen, että ostan valosarjoja vain todella paljon, niin että jokaisessa pensaassa olisi valoja sitten tosi reilusti. Näyttävämpää kaipaisin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Meillä on jo pari viikkoa ollut valot pensaassa. Valoketjut ovat puskassa läpi vuoden, joten on helppoa ja nopeaa laittaa muuntajat paikoilleen. Naapurinkin ikkunassa on kaunis iso paperitähti tuomassa tunnelmaa ja valoa syksyn pimeyteen.
VastaaPoistaWau, onko vaniljasokerin tekeminen tosiaan noin helppoa? Nyt on kyllä ihan pakko kokeilla itsekin ja plussana saa tosi hyvän syyn laittaa sokeri nättiin purkkiin :p
VastaaPoista