keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Tämänvuotinen miniatyyri-joulupurkki


Kädentaitomessuilla näkyivät hyvin jouluaskartelujen muodit, ja tänä vuonna näin rutkasti pienten miniatyyripurkkien tarvikkeita. Oli tonttuja, kuusia, pieniä vanhanajan henkilöautoja ja tietysti tykötarpeita kuten tekolunta ja minipuutavaraa. Viime vuonna tein jo yhden vastaavanlaisen minipurkin, johon laitoin tytön muovihevosen. Silloin laitoin purkkiin aitoa sammalta ja puolukanvarpuja, joita piti kastella ja jotka lopulta menivät pahannäköisiksi. Muutama vuosi sitten laitoin lasipurkkiin pelkästään oksia ja koristeita.

Tänä vuonna halusin jälleen värkätä miniatyyripurkin, tyylilleni uskollisesti ilman uusia ostoksia ja kotitarpeita hyödyntäen. Tästä tuli vähän samannäköinen kuin viime vuonna, paitsi että purkki on pienempi ja hevosesta tuli pikkuponi (iso ei mahtunut purkkiin edes peffa edellä). Olkoon se suomenhevosen edustaja, tuollainen lyhytjalkainen, tanakka ja kauniin beige. Alaosassa on tekolunta, jota ostin useita vuosia sitten helsinkiläisestä sisustusliikkeestä. Lisänä sitten led-tuikku ja muovisen kranssin palasia. Näitä ei tarvitse kastella! :-) 




Purkin pistin eteisen isoon kaappiin, jossa ei vielä ole ollut yhtään joulukoristeita. 




Suomi100-vuoden täytyy näkyä myös omassa joulussani ja mikäpä se paremmin sitä juhlistaisi kuin sitä varten koristeltu ikioma joulukuusi! Kuusia kun tulee sisälle neljä, niin yhden voi vallan mainiosti valjastaa sinivalkoiseksi! Mutta se laitetaan sitten kuun lopussa se. 

2 kommenttia:

  1. Hauska idea! Ihana tuo teidän eteisen kaappi! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on ikivanha mäntykaappi, jonka kesällä maalasin ihan tummaksi. Sinne uppoavat niin avaimet, heijastimet kuin kengätkin - oikea monitoimikaappi!

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina!