sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Tervetuloa, ensimmäinen joulukuusi


Siskoni muutti isosta rivitalosta tällä viikolla pienempään kerrostaloasuntoon ja hävitti ison määrän tavaroita, huonekaluja ja koristeita samalla. Uuteen kotiin ei tietenkään kannata viedä turhaa kamaa! Ja koska siskoni ei ole ollenkaan jouluihmisiä, hän hävitti samalla myös ison määrän joulukoristeita. Sielläpä minä haukkana silmät kiiluen varastossa kaivelin kamoja, näytin aina ovella, että "mitä tälle" ja useimmiten vastaus oli, että vie pois, koska muuten se lähtee roskiin. Joten tervetuloa meille, muun muassa viides muovikuusi! 

Koska meille koristellaan joka tapauksessa jo neljä kuusta talon sisälle, päätin viritellä tämän uuden kaverin ulos. Se ehti käymään varastossa, kunnes koiranulkoilutuksen päätteeksi päätinkin viritellä sen samana iltana ulos. Sitten omenapuusta jouluvalot sen ylle ja ai että tulikin kiva! Nyt tietysti tuli omenapuuhun jouluvalo-uupelo, mutta ei se mitään. Se on väliaikainen häiriö. Ovenpieleen pelastin punaisen katuharjan, jonka siskontyttöni on maalannut. Oikea jouluharja. <3



Tämä kuusi aloittaa virallisesti joulukuusikauden. Seuraavat kuuset pääsevät loistoon kolmen viikon päästä. :-)  Siskolta tuli meille myös portinpieleen kaunis sydänkranssi. 


8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä kun saisimme lunta, niin tulisi paremmat joulufiilikset. :-)

      Poista
  2. kuusi on aina kaunis pihalla ja tuo valoa. Mulla tulee mieleen aina just tuosta sydänkranssista, kun sukulaistyttö halusi papattisydämen niitten oveen jouluksi :) äitinsä osti ja kyllä oli/on sievä koriste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassu muisto sinulla, papattisydän. :-D Toivottavasti ne eivät sentään paukkuneet!

      Poista
  3. Onpa kiva jouluinen blogi sulla! Täytyypä jäädä seurailemaan. :) Kivasti alkaa nyt jouluvaloja näkymään jo monen talon nurkalla. Piristävät pimeitä iltoja. Mullakin jouluvalo valaisee parveketta. Ainoan (muovi)kuusen virittelen kyllä sisälle ja vasta joulukuun 1. päivä. :D Hauskaa, että teillä on tosi monta kuusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet lämpimästi tervetullut, Pipo-otus! :-D Juu kun ei allergioiden vuoksi voida laittaa aitoa kuusta, niin kompensoin sen valtavalla määrällä muovisia.

      Poista
  4. Katsoin ensin, että olet käynyt ottamassa meidän talosta kuvan. :D Meillä on ihan samannäköinen talo ja samannäköinen kuusi ja valot. Tosin kuusi tulee lasitetulle terassille ja odottaa vielä laatikossa viikonloppua, jotta ehdin laittaa sen esille. Joulua kohti lisään siihen koristeita valojen lisäksi.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!