perjantai 16. marraskuuta 2012

Jouluvalot sisällä


Nyt kun kerran on käsillä se aika, kun virittelen kaikkien huoneiden jouluvalot, niin tulkoon ne esitellyksi myös täällä. Muutama huone on vielä varustamatta, mutta ne jääköön nyt ilman esittelyä. Tässä jatkojohtojen virittelyssä ja varalamppujen vaihdossa kun kuluu sen verran aikaa, että pitää jotain jättää myöhemmäksikin.

Tämän ruokapöydän päässä olevan valokranssin olen viritellyt itse valkoisesta pajukranssista sekä Airamin Talvi-valosarjasta. Siihen ostin vain varalamppuja ja voilá!


Tämä on samantapainen kranssi ja myös itse viritelty. Ostin sen kymmenisen vuotta sitten ja se oli punainen. Viime vuonna suihkutin sen valkoiseksi spraymaalilla ja nyt ostin siihen minivalosrajan. Se on meidän makuuhuoneessamme ja on ihana kun se luo öisinkin joulun tunnelmaa. Valokuvat näyttävät ankeilta kun suttasin niitä Photoshopilla! :-D



Tämä talolyhty on ollut murheenkryyni jo vuoden ajan. Ostin sen erään sisustusliikkeen muuttomyynnistä, mutta se on ollut valtavan iso käytössä. Ei se mahdu pöydälle, mutta lattiallakin se tuntuu olevan vain varpaiden tiellä potkittavana. Ulkona se on välillä ollut, mutta koska sille ei ole olemassa sateensuojaa, se meinaa metallisena ruostua. Nyt se on yläkerrassa ja laitoin senkin sisään jouluvalot. Nämä ovat kylmiä led-valoja, joten ne eivät ihan miellytä. Mutta ei tuonne jaksa viritellä kynttilöitäkään koko ajan.


Lastenhuoneissa on omat valonsa. Tyttö valitsi omaan huoneeseensa uudet jääpuikko-valot ja pojalla on vuosia hyvin toiminut joulukuusivalo ikkunassa. Hyvin passaa Angry birdsien alle!

Tämän viikon hitti on ollut Claes Ohlssonilta ostamani pöytätähti. Ostin sen ruokatunnillani, jonka jälkeen lähes koko toimiston naiset hakivat samanlaisen. Tähti on nätti ja edullinen, 9,90 euroa ja samaan hintaan sai valita vielä lampunvarjostimen, jonka voi laittaa tähän joulun jälkeen. Kyllä kannatti! Lähikuva tästä tähdestä on tämän blogikirjoituksen alussa.


Perinteiset, valkoiset paperitähdet meillä on sekä keittiössä että olohuoneessa. Seitsemän vuotta vanhat paperitähdet toimivat vielä loistavasti, pienellä teipillä korjattuna tosin.

Tunnelmallista viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Vinkiksi talolyhtypulmaan: voitko ripustaa sen kattoon esim. nurkkaukseen?

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä, se voisi ollakin ratkaisu ongelmaan: laittaa se yläilmoihin! Silloinkin pitää katsoa, että se on jossakin hyvässä paikassa tai muuten siihen täräyttää päänsä. :-D

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!