Jo viime vuonna päätin, etten osta joululahjoja varten yhtään ainoata pakkauspaperia enkä nauhaa mistään, vaan hyödynnän kaikki mitä vuoden aikana olen kerännyt. Otan aina talteen kosmetiikkapaketit, lasten saamat synttärilahjapussit, silkkipaperit ja kaikki mitä mieleen juolahtaa, joten jouluna minulla on aina pari kassillista ilmaista ja ekologista käärepaperia sekä sekalainen kasa erilaisia nauhoja. Sitten kun paperit loppuvat, niin laitetaan loput sanomalehteen ja hyvin toimii! Tänä vuonna on onni, että satuimme keväällä tapetoimaan kolme huonetta, joten tapetinjämistä saan kaikki tarpeelliset käärepaperit tälle joululle.
Sitten se pakollinen kaikkien joulublogistien postaus eli joululaulujen top 3. Tämä lista elää vuosittain, ja mikä minäkin jouluna sitten tuntuu rakkaimmalta, se on ollut monesti kiinni elämäntilanteesta. Kun meillä oli vauvoja, tuntuivat kaikki Mariaan liittyvät joululaulut tärkeiltä. Tällöin ihastuin lauluun Hiljaa on Betlehem. Nyt lista kuitenkin näyttää tältä:
Numero 1Rajattoman Jeesuksen seimellä. Tämä on niin upea. Lopussa olevat säkeistöt ovat ne koskettavimmat:
Kiitosta täynnä on mieli myös mulla,
Jeesus kun tässä saan luoksesi tulla,
lahjani seimelle antaa.
Oi jospa laillasi nöyränä oisin,
taivahan tuiketta tielleni loisin,
armoa siihen sä anna.
Tulkoon juhla todellinen,
tulkoon Jeesus herraksi sen,
tulkoon rakkaus ihmisrintaan,
silloin joulu luonamme on.
Tuo kotihin, nyt pieneenkin, nyt joulujuhla suloisin,
Jumalan sanan valoa ja mieltä jaloa.
Oheisessa linkissä laulun laulaa Jorma Hynninen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti ilahduttaa aina!