lauantai 22. joulukuuta 2012

Viime hetken ostokset ja askartelut

Jouluun on enää kaksi yötä! Lapset meinaavat menettää hermonsa lauluun "kolme yötä jouluun on". Heidän mielestään on varsin ristiriitaista, että lauletaan "kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen..." kun jos se eilen laski niin silloinhan öitä on enää kaksi...no oli miten oli, jouluun on kaksi yötä! Meillä alkaa kaikki valmistelut olla jo tehtynä, paitsi että huomenna paistetaan kinkku ja laitetaan kala suolaantumaan. Sekä haetaan kukkakimppu ja valmis luumukakku leipomosta - kakun leipomiseen ei minulla lopulta riittänyt jaksaminen, vaikka olen myös kakkublogisti! Erikoista...mutta totta. Siivoukset jaoin viime viikonlopun ja eilisillan kanssa keskenään, joten enää ei ole kuin huomenna viimeinen silaus sitäkään jäljellä. Tämä viikonloppu on jo siis lomaa, voimme katsella elokuvia ja nautiskella tunnelmasta ja tuoksuista!

Viime hetken pikkuostoksia kuitenkin vielä oli, kuten tämä ruusukimppu K-marketista.


Eilen puolestani ostin nappikaupasta vihreää nauhaa, paksumpaa valkoisten tuolihuppujen koristeeksi ja kapeampaa, joilla käärin kankaiset lautasliinat. Harmikseni oikein kirkkaanvihreää ei ollut tarjolla, piti tyytyä tällaiseen hieman murrettuun vihreään. Mutta siihen käyvät myös tänään ostetut kaksi vihreää kynttilää, jotka ovat myös vähän oliivinvihreät.


Lisäksi teimme lasten kanssa perinteiset neilikka-appelsiinit, joiden tuoksua ei mikään voita! Tänä vuonna älysimme laittaa niihin grillitikuilla ensin reiät, joten emme rikkoneet sormenpäitämme neilikoita tunkiessa.


Lisäksi olen hankkinut jouluksi inkiväärin ja kanelin tuoksuisen joulukäsisaippuan (kyllä, luit oikein) sekä kaksi uutta käsipyyhettä. Vessassakin pitää olla joulu, vai mitä? Onko muka joku eri mieltä?


Lopuksi esittelen nämä valotalot, jotka ovat salainen paheeni. Muutama vuosi sitten sain hankittua edullisesti siskoni avulla ensimmäisen, tuon isoimman. Sittemmin olen niitä halunnut hankkia lisää, mutta en ole raskinut ostaa. Eilen bongasin kuitenkin viidellä eurolla tuon söpön pikkutalon, joka pääsi keittiöön. Mutta mitäs sanotte tuosta viimeisestä tänään hankitusta mökistä? Hirveä! En voinut kuvitella, mikä discotalo se on ennen kuin laitoimme siihen patterit! En tiennyt mihin sen olisin sullonut kun nuo valot ovat vielä niin ärtsyt, että silmiin sattuu. Se laitettiin kuistin korkeimmalle hyllylle. Toivotaan, että sisääntulijat eivät sokaistu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina!