lauantai 3. joulukuuta 2016
Meidän nuorison joulukuuset
Meidän muksuilla, joita kai voisi jo nuoriso-osastoksi kutsua, on ollut vuosia omat joulukuuset. Näin he saavat itse koristella omat kuusensa, ja äidin kuusi saa olla sitten sellainen kuin äiti itse haluaa. :-) Tämä on ollut meillä toimiva ratkaisu, olkoonkin, että kuuset vievät huoneesta valtavan suuren tilan, mutta onhan se ihana nukkua joulukuusenvalossa.
Pojalla on ollut monta vuotta koristeluteemana "heitetään kuusta kohti kaikki mitä pussista löytyy", mutta tällä kertaa ehdotin hieman tyylikkäämpää ratkaisua. Koska esikoisen huone on musta-harmaa-valkoinen, ajattelin, että kuusikin voisi olla senvärinen. Maalasin muutamia mustia palloja vanhoista väripalloista ja koristelin ne valkoisella tussilla. Lisäksi valikoin vanhojen pallojen seasta pojalle kaikki valkoiset ja hopeiset pallot ja lisäsin ne kuuseen. Poika ei enää oikeastaan viitsi koristella kuustaan, joten se jää äidin huoleksi, mikä ei tämän jouluhullun ollessa kyseessä ole lainkaan huono juttu. Poika oli tähän simppelimpään kuuseensa oikein tyytyväinen ja tykkää olla koko ajan kuusenkynttilöiden valosa.
Sen sijaan meidän 12-vuotiaan neidin valkoinen kuusi on sitten valko-kulta-kuparinen. Löysin jo varhain syksyllä kirpputorilta parilla eurolla ison paketillisen kuparinsävyisiä joulukuusenpalloja, jotka otin matkaani kun muistin, että tyttö on kertonut pitävänsä kuparin sävyistä. Niinpä valkoiseen unelmakuuseen tulivat tällä kertaa nämä kuparinväriset pallot sekä vanhoja kultapalloja ja kultanauhaa. Tämä on kyllä todella nätti!
Eppu-koiran joulukuusi juoma- ja nappulakuppien vieressä koristeltiin tänä vuonna punaisin koristein - punainen irlanninsetteri kun on.
Nyt on sitten yläkerrassa kolme joulukuusta, yksi bling-bling ja kaksi tyylikästä teemakuusta. Missä vaiheessa se menikin niin päin, että äidin kuusi on se hassuin? Alakerran kuusi laitetaan muutamaa viikkoa ennen joulua olohuoneeseen. Voi, sitä odotellessa. <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Koiruli sopii hyvin ruskeisiin joulupalloihin:)
VastaaPoista