keskiviikko 21. joulukuuta 2016
Mistelinoksia ja tulppaaneja
Tiedättehän ne ihanat romanttiset komediat, joissa suudellaan mistelinoksan alla? Löysin Oulusta kukkakauppa Kanervasta tänään mistelinoksia, joista sain nipun ovenkarmiin, yhden ystävälleni sekä lisäkoristeita tulppaanikimpun ympärille. Mistelinoksa usein sekoitetaan meilläpäin piikkipaatsamaan, joka on se punamarjainen ja piikkilehtinen kasvi - myös tuttu amerikkalaisista elokuvista. Misteli on itse asiassa loinen, joka elää eri puiden pinnoilla, ja erityisesti tammen päällä kasvaneita arvostetaan. Hieman vaatimattoman näköinen se on, mutta toisaalta aika kiva. Siinä on pieniä valkoisia marjoja, kuin helmiä.
Useana vuonna olen ostanut sidotun joulukimpun ja muutenkin paljon kukkia. Nyt joulukukkien määrä on joka vuosi vähentynyt. Tulppaaneja on kuitenkin ihana ostaa, koska niistä saa helpolla näyttävän kimpun. Ostin Lidlistä edullisesti kaksi kimppua, toisen valkoisen ja toisen punaisen ja sekoitin ne Aallon vaasiin loppujen mistelinoksien kera.
Niin kivalta näyttävät, että taidan huomisella ostoskierroksella ostaa toiset kaksi kimppua ja laittaa niitä myös ruokapöytään. Jotenkin valkoisen seassa punaiset tulppaanit näyttävät raikkailta ja mukavilta. Vaivihaa punaista on alkanut hiipiä joulusisustukseen...Nyt taidan ruveta silittämään valkoisia ruokapöydän tuolien huppuja, niiden silittäminen kun on viheläisen hidasta ja hankalaa puuhaa. Lopputulos onneksi aina palkitsee.
Kolme yötä jouluun on... <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tulppaanit ovatkin raikkaannäköisiä, en ole koskaan ostanut niitä jouluksi. Ehkä minäkin käyn hakemassa...
VastaaPoistaMistelinoksia katselin juuri pari viikkoa sitten Prahan joulutorilla, mutta en viitsinyt alkaa kuljettamaan kotiin.