sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Olohuoneen joulukuusi


Tämä joulukuusemme - tai joulumäntymme - on oikeastaan samannäköinen joka vuosi. Siihen ripustetaan ne kaikkein kauneimmat koristeet, ja lisäksi aina vähäsen teeman mukaisia koristeita. Tänä vuonna siihen ripustettiin paljon lumihiutaleita, itse tehtyjä ja ostettuja. Lisäksi olen innostunut kovasti karkkikepeistä, joita ripustelin oksille. 

Tässä siis kuvia tämänvuotisesta ykköskuusestamme. <3






Pöydälle ostin ihanan pörröisen jääkarhun. Kylläpä lapsettaa, mutta antaa lapsettaa vaan! Jo vanhakin nyt nuortuu...




Lapset odottavat joulua aivan yhtä innokkaasti kuin pienenäkin - joskus tuntuu, että jopa vieläkin innokkaammin. Teinin mielestä kaiken pitää olla kuten aina ennenkin, ja jouluaaton aikataulut on moneen kertaan yhdessä läpi käyty. Aaton ajatteleminenkin on hänestä niin ihanaa ja tuo hymyn huulille. Pienempi jännittää myös, mutta on enemmän touhuavaa tyyppiä ja kävi eilenkin ostamassa monta pientä lahjaa itse meille vanhemmille. Hääri illan tuolla paketteja käärimässä ja hykertelee miettiessään, mitä tuumimme lahjoistaan. 

Ensi viikolla on joulu. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina!