torstai 24. marraskuuta 2016

Karusellijoulukalenteri ja pieniä joulutuunauksia keittiöön





Tuttava oli ostanut ihanan joulukalenterin Ombrellino-liikkeestä (Oulussa Valkean kauppakeskuksessa), joten sinne suuntasin itsekin mielessäni tämänvuotinen joulukalenteri. Kimalletta pitäisi olla, ja kaunis tunnelma. Miten ihania kalentereita sieltä löytyikään! Ostin itselleni tällaisen karusellikalenterin, jossa on ihanan vanhanaikainen tunnelma. 


Liikkeessä on monenlaista ranskalaista ja muualta Euroopasta tuotua lelua ja tavaraa. Joulukoristeita ei ollut kovin paljon, mutta ne olivat sitäkin söötimpiä. Myös joulukortit olivat kauniita ja vanhanaikaisia. Lumisadepallot olivat ihastuttavia.




Keittiössä vaihdoin itse tehtyjen lamppujen näkösuojat lumihiutalenauhaan. Liimasin kaksi kerrosta päällekkäin, ja niin sain niihin helposti tämän vuoden lumihiutaleteeman. :-)




Meidän kolme valkoista paperitähteä ovat valtavan suuria, ja niitä on ollut hieman hankala sijoitella. Siksi keittiön ikkunalla on pelkkä kynttelikkö. Siihen löysin puisen sydämen Sinopperista. Nyt laitoin yhden tähden sisälle paristolla toimivan led-valosarjan ja asettelin sen keittiön vitriinikaapin päälle. Siinä se ei ole kokkailijan ja leipurin tiellä!


 

Viikonloppuna on tiedossa taasen lunta tänne pohjoiseen, sitä odotetaan kyllä suurella innolla. Tulisi enemmän joulun tuntua kuin tässä pimeydessä....piparkakkuja olisi tarkoitus ensimmäinen satsi leipoa ja yksissä teatteripikkujouluissa käydä. Ja sunnuntaina on ensimmäinen adventti ja hoosianna-kirkko! <3

3 kommenttia:

  1. Tosi upea toi kalenteri! Onko teillä tollainen tiiliseinä ihan kotona? Sekin on hirmu hieno <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä vaan se on meidän keittiön ja olohuoneen välissä oleva seinä. Siihen piti rakennuspiirustusten mukaan saada kantava seinä, joten päätimme tehdä sen tiilestä, koska olimme aina kumpikin pitäneet tiiliseinistä. Se on edelleen lempiasioitani meillä!

      Poista
  2. Upea tuo joulutähti kaapin päällä!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!