tiistai 8. marraskuuta 2016

Jouluinen valosarja-arvonta


Jouluinen arvonta käynnistyy! Airam on lahjoittanut blogini lukijoille yhden kappaleen led-paperitähtivalosarjaa valkoisena. Tähdissä on pienet punaiset rusetit. 

Voit osallistua tähän kisaan kommentoimalla tätä kirjoitusta. Toivoisin kuulevani kommentissasi, mikä tuo sinulle joulumielen. :-)

Onnea matkaan, arvonta päättyy 15.11.2016 klo 18.00.

69 kommenttia:

  1. Hei! Joulumieli rakentuu monesta palasesta (tunnelmasta, tuoksuista ja myös touhuamisesta) ja se esiintyy yleensä sellaisina hetkinä, kun pääsee vähän rauhoittumaan. Joulumieli on minulle pieniä ilon palasia. Erityisen selvästi muistan erään joulunalusajan, kun menin kiireissäni markettiin ruokaostoksille. Olin jo ravannut kaupungilla asioilla ja pistäydyin vessaan ennen ostoskärryyn tarttumista. Vessassa soi kauniisti heleällä lapsenäänellä laulettu Jouluyö, juhlayö ja ajattelin, että onpas kiva kun vessasakin saa kuulla joululauluja eikä mitään tontturenkutuksia. Sitten aukesi rivin viimeisen kopin ovi ja sieltä pomppi ulos pikkutyttö laulaen Jouluyö, juhlayötä. <3

    VastaaPoista
  2. Airiina
    Minulle tuo hyvän joulumielen kun saan rauhassa alkaa valmistella joulua, ei kiirettä vaan aloitamme leipomalla torttuja ja pipareita jo marraskuun lopussa 3 vuotiaan kanssa.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  3. Joulun odotus on ihaninta aikaa. Tykkän rauhassa valmistella joulua, fiilistellä kynttilän valossa iltaisin ja kuunnella joulumusiikkia. Leipomukset ja jouluruuatkin teen suurelta osin pakastimeen valmiiksi ja vältän viimeiseen asti kaupassa käyntiä jouluruuhkassa.
    hamalainentm@gmail.com
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Minulle joulumieltä tuo ihanat jouluvalot ja leivonta. Teimme lasten kanssa jo soodataikinasta joulukoristeita ja leivoimme torttuja. Ella Fitzgeraldin joululevy on iltaisin soinut ja tuonut tunnelmaa.

    pikkusi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  5. Joulumieli tulee joululauluja kuunnellessa kynttilän valossa miksei myös ko valosarjojen loisteessa.
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  6. Joulumieli tulee joululauluista, kynttilöistä, leipomuksista....joulun odotus on ihanaa!
    E-R (eerikke@gmail.com)

    VastaaPoista
  7. Minulla on tapa alkaa keräilemään jo lokakuun puolella jouluista mieltä, ihan vain blogeja selailemalla ja katsomalla muutaman jakson vanhoja joulukalentereita, rakastan ostaa lahjoja ja paketoida niitä. Joulumieli tulee myös kynttilöistä, joululauluista yms.. Odotan joulua ja yhdessäoloa! :) eveliina24@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Joulussa on parasta ruuat, suklaa ja kolme päivää vapaata töistä! nellabe@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Joulumieli tulee tästä kaikesta puuhastelusta ennen jouluun rauhoittumista :)
    T.Mimura

    VastaaPoista
  10. Joulumieli tulee lasten joulupuuhailuista ja joululauluista. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  11. joululauluista, koristeista, lumesta ja jouluisista herkuista :)

    ameliarose211@gmail.com

    -Amelia-

    VastaaPoista
  12. Kyllä se yksinkertaisuuessa ko nään punaset jouluverhoni kaapissa, jossa on koristelaatikotkin. Ihan rinnassa tuntuu :) ja kun on tällane Tähtien tuiketta-blogi ! Päivi*

    VastaaPoista
  13. Yhdessä tekemisestä, leipomisesta, tunnelmallisista valoista ja kynttilöistä, lumisateesta ja lämpimästä glögistä :) Jouluilu alkaa, kun kauppojen hyllyille ilmestyy luumukeitto kausimaku, jota voi aamuisin laittaa puuron sekaan :) Myös tuoksut tuovat joulun, esimerkiksi kaneli, uuniomena, leipomusten tuoksut ja kuusen tuoksu tuovat joulun! sansandelisa (at) gmail.com

    VastaaPoista
  14. Jouluvalot ja lumi.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  15. Joulumieli tulee joululauluista, joululehtien lukeminen, hyasintin tuoksu, piparin tuoksu,
    kuusen tuoksu, kynttilät...
    Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  16. Moikka! Ihanat jouluiset valot. :) Joulumieli tulee lasten riemusta, siististä kodista, hyvästä ruuasta ja hiljaisuudesta.:)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  17. Jouluvalot tekee tunnelman.

    paivi_h83@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Joulumielen tuo lasten kanssa jouluiset askartelut ja pipareiden ja muiden leivonta
    hakkinen.mirva[a]gmail.com

    VastaaPoista
  19. Joulumieli tulee monesta asiasta. Kaikenlaisesta jouluaskartelusta, lahjoen suunnittelusta, kauniista valoista ja jouluisista tuoksuista. Lisäksi piparkakkujen leipominen on yksi tunnelman luoja ja tietenkin joululaulut.

    VastaaPoista
  20. Minulle tuo joulumielen, kun koti on koristeltu kynttilöillä ja keittiössä tuoksuu kaneli! :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Joulumielen minulle tuo ihmiset ja joulun rauhallisuus :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Joulumieli tulee jouluvalmisteluista ja siitä odotuksesta, että saa läheisten kanssa rauhottua joulun viettoon.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mulle joulumielen tuovat joululaulut ja -valot. Ilman niitä ei multa kyllä joulufiilistä löytyisi. <3

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Minulle joulumieli tulee mm. lumesta, jouluvaloista, pipareiden tuoksusta, kynttilöistä ja rauhallisuudesta. :)
    emmih96@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Täältähän löytyi tuttu ihminen! Mukana arvonnassa. Tervetuloa munkin blogiin 😊

    VastaaPoista
  26. lasten joulun odotus tuo joulumielen itsellekin. hippu(at)outlook.com

    VastaaPoista
  27. Tuoksukynttilät, jouluvalot (nykyisin enemmänkin kausivalot) ja matkalaukkujen pakkaaminen perinteiselle joulumatkalle tuovat joulumielen.

    marjaetela(at)mail.com

    VastaaPoista
  28. Joulumielen minulle tuo joululaulut, glögin tuoksu, kynttilät ja valot pimeän keskellä :)

    cloudberryshake (at) gmail.com

    VastaaPoista
  29. Joululaulut ja joulublogien lueskelu virittää joulumielen.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Joulumieli tulee ehdottomasti aineettomista asioista. Yhdessä joulua rakentamalla ja kun koko perhe kokoontuu yhteen jouluaattona. Tietysti joulumieltä kasvattavat myös hyasintin ja piparin tuoksut, joululahjojen paketoiminen joululaulujen soidessa sekä talvinen pakkassää, erityisesti sininen hetki valojen loistaessa ikkunassa :)
    tanmet8@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Joulumielen tuo kynttilät, läheiset ihmiset, joululaulut, jouluherkut :)
    minna.te(at)gmail.com

    VastaaPoista
  32. Lumi ja kynttilänvalo tuo joulumielen :) mimmu000(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Monet asiat tuovat joulumielen, mutta yksi kaikkein tärkeimmistä on joulumusiikki. Joulukuussa kuuntelen todella paljon Jouluradiota, ja samalla puuhailen kaikkea jouluista. Siitä kyllä tulee joulumieli! :)
    joulumimminluona@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Joulumieli tulee lahjojen paketoinnista. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Joulu jo itsessään, eli kun päivät vähenee :3 mutta myös glögi, leipominen .... ja lumea unohtamatta :)

    olivertekimeistaperheen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  36. Minulle joulumieli syntyy monestakin asiasta. Ehkä tärkeimpiä ovat lumi, joulukuusi, joulukorttien askartelu ja jouluvalot/kynttilät. :) Omasta mielestäni myös punainen väri kuuluu ehdottomasti jouluun. Niin ja glögi ja piparit! Joululauluja tietenkään unohtamatta. Onhan näitä. :D

    - Henna/hennamiett(at)gmail.com

    VastaaPoista
  37. Henna28
    Joulumieli tulee tästä kaikesta puuhastelusta ennen joulua lasten kanssa.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  38. Oi! Tämä valosarjahan on aivan täydellinen! <3
    Joulutunnelman tuo glögi, pimeät illat, jouluvalot, askartelu, koristelu... :)
    minkamaaria@suomi24.fi

    VastaaPoista
  39. Joulumieli tulee joulutunnelmasta, valkoisesta lumihangesta ja jouluisesta musiikista :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  40. Joulumielen tuo monikin asia, mm. jouluvalot, -koristeet, -laulut, kaikenlainen puuhastelu, esim. joulukorttien askartelu, piparien leipominen jne.
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Joulumieli tulee siitä rauhasta kun saa laittaa oman joulun, oman näköisen.
    Lempeää valoa, mukavia tuoksuja ja pieniä herkkuja. Ei hössötystä.

    sarinarhi (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Lumi ja kynttilät tuovat joulumielen!
    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  43. Joulumieli alkaa hiipimään ensinnäkin, kun sataa lunta. Kokonaan joulumielelle mennään sitten, kun alkaa näkemään pihoissa jouluvaloja :)
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  44. Joulufiilistä alkaa pukkaamaan valmistelujen edetessä. Taatelisuklaakakku, piparit, glögi... kun alkaa hiljalleen etsimään valosarjoja, lahjapapereita... ja lumi. Lumi on aika iso tekijä.

    VastaaPoista
  45. Ulkoilu lumisissa maisemissa, lämpimät juotavat sekä rauhoittuminen kynttilöiden ja jouluvalojen tunnelmassa. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  46. Itselleni joulutunnelmaa luovat kynttilät ja herkkujen ääressä jutustelu hyvässä seurassa. juhtimus(ät)gmail(piste)com

    VastaaPoista
  47. Peppi
    Joulukuusen haku ja koristelu, piparien paisto ja niiden tuoksu, lapsen joulun odotus, joululaulut.. näistä tulee hyvä joulutunnelma.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  48. Joulumieli tulee itse tehdyistä lahjoista ja joulukoristeista, leipomisesta, kynttilöiden tuoksusta ja joulumusiikista.

    VastaaPoista
  49. Joulu tulee siitä, kun tytär tulee kotiin äidin kanssa joulua viettämään ♥

    VastaaPoista
  50. Kiireetön yhdessäolo läheisten kanssa, mukaan lukien mummit ja vaarit. Valkoinen maisema, jouluinen sisustus, herkut, tuoksut, sanomakin.

    VastaaPoista
  51. Kaikenlainen joulun valmistelu (hössötykseksi sitä meillä kutsuvat :) ) saa minut joulutunnelmaan, samoin kynttilät. Ja lumi!

    VastaaPoista
  52. Lumisista maisemista, kynttilöistä, jouluvaloista, leipomisesta ja lasten riemusta. riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  53. Joulumielen tuo kodin koristelu, kynttilät ja valot. Joulu ruuan tuoksu ja jännittyneet lapset. Glögin tuoksu illalla ja tuttu ja turvallinen oman miehen kainalo.
    niina1988@luukku.com

    VastaaPoista
  54. Mukana! Joulumielen tuo perinteet ja joululaulut.

    VastaaPoista
  55. Joulumieli tulee herkuista ja tuoksuista.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  56. Joulumieli tulee niin monista asioista: lumesta, ensimmäisistä jouluvaloista, lapsen odotuksesta ja ilosta, joululauluista, kynttilän valosta, leipomisesta, kuusen tuoksusta, sinisistä hetkistä, hiljaisuudesta ja kiireettömyydestä.

    VastaaPoista
  57. Joulumieli tulee siitä kun lapset ensimmäisen kerran pyytävät iltasadun jälkeen joululaulua iltalauluksi!

    VastaaPoista
  58. Ensimmäinen joulumielen tuoja on lumi.Saatiin viime yönä 16cm lunta ja nyt olen ihan joulufiiliksissä:)Valosarjat ja kynttilät tuovat valoa pimeyteen.
    Lähempänä joulumieltä tuo joululaulut ja leivonnaisten tuoksu.Tuoksut on minulle tosi tärkeitä Joulussa:hyasintti,omenat,piparit...Parasta on kuitenkin lasten riemu ja pieni jännitys:)

    VastaaPoista
  59. Joulumieltä tuovat mm lumi, kynttilät, jouluiset tuoksut, joululaulut,joulusiivou, puhdas joulusauna, jouluruoka, hiljentyminen joulukuusen valossa.

    VastaaPoista
  60. Ihana valosarja!
    Joulumielen tuo paitsi luminen maa ja joulun tuoksut, myös se, että valmistelut on tehty ajoissa ja aikataulussa. Ei tule stressiä ja voi nauttia joulusta täysillä :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Ihana valosarja!

    Joulumielen tuo luminen maa ja joulun tuoksut yleensä. Myös valot ja elevät kynttilät :)

    VastaaPoista
  62. siis elävät kynttilät :D ei elevät :D :D :D :D

    VastaaPoista
  63. Valkoinen luminen maa, jouluiset tekstiilit, kynttilät ja joulu valmistelut <3

    VastaaPoista
  64. Joulumieli syntyy lasten intoa, jännitystä ja iloa seuratessa joulukuun joka aamu, kun kalentereita avataan ja yllätyksiä etsitään.

    VastaaPoista
  65. Ihan ekana tulee mieleen joululaulut, niiden kuuntelemisesta kaikki alkaa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Joululeivonnaisten tuoksu, joululaulut ja -valot tuovat tunnelman.
    Tärkeätä on myös lasten joulunodotus, esim. kalentereita avatessa.
    Siinä tulee itsekin väkisin joulumielelle.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  67. Joulumieli saapuu lumen tulon mukana, kynttilöistä sekä jouluvaloista ja juurikin lasten innosta pukkia odotellessa ja laskiessa kalenterista aamuisin luukkua avatessa milloin on aatto. Ruoka ja tuoksut sekä rakkaiden läsnäolo suuressa roolissa joulumielen saavuttamisessa.
    anitzaljrv@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Joulumieli syntyy rauhoittumisesta, perheen kokoontumisesta yhteen. Yhdessä tekemisestä, lasten jännityksestä, joululauluista, poismenneiden rakkaiden muistelemisesta, kynttilöistä, piparien tuoksusta.

    VastaaPoista
  69. Joulumieli syntyy rauhoittumisesta, perheen kokoontumisesta yhteen. Yhdessä tekemisestä, lasten jännityksestä, joululauluista, poismenneiden rakkaiden muistelemisesta, kynttilöistä, piparien tuoksusta.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!