lauantai 19. marraskuuta 2016

Uudet kakkuvuuat testissä


Rupesipa eräänkin kerran leivotuttamaan, joten jotakin piti saada tehdä saman tien. Kuivakakkujen tekemisestä, saati syömisestä, en hirveästi piittaa, mutta niitä vaan piti nyt yhtäkkiä ruveta tekemään. Ja koska molemmat kamalat vanhat kakkuvuokani olivat menneet pilalle viime vuonna, piti hommata ensin vuuat. Siispä Prismaan vielä juuri ennen sulkemisaikaa ja sitten leipomaan. Ostin kaksi kakkuvuokaa, toisen tällaisen tavallisen edullisen ja toisen pinkin silikonisen. Olisin toivonut Prisman valikoimiin useammanmallisia vuokia, vaikkapa ruusua tai katedraalia, mutta samanlainen perinteinen kuvio oli tarjolla jokaisessa vaihtoehdossa. Mutta koska (kakku)hätä oli suurin, oli tyydyttävä niihin. Olisin saattanut ostaa kaksi tuollaista tavallista, mutta tytär oli mukana kaupassa ja annoin hänen valita toisen. Niinpä kotiin kahden vuuan kera ja tuplataikinaa tekemään!



Meillä oli kaapissa sopivasti turkkilaista jugurttia ja pakasteessa anopin tekemää omenasosetta, joten tämä jugurttikakun ohje oli oikein sopiva tilanteeseen. Kohtuullisen monimutkainen kakkutaikina tuli aika nopsaan valmiiksi, ja sitten jännäämään uunin äärelle, miten kakut uusissa vuuissaan paistuvat. Perinteinen kakkuvuoka paistoi kakun tasaiseksi ja kauniin ruskeaksi. Sen sijaan silikonisessa kakkuvuuassa kakku jäi selvästi vaaleammaksi ja jotenkin "kumimaisemmaksi". Silikoninen kakkuvuoka oli myös aavistuksen litistyneenä uunissa, joten luonnollisesti myös kakku paistui hieman litistyneen malliseksi. 



Kakut maistuivat minusta ihan mukavalle, mutta lasten mielestä ne eivät maistu yhtään millekään. Ainakaan ilman vaniljakastiketta. Nyt meillä on kuitenkin valtavat määrät tätä mautonta kakkua, ja annan pääni pantiksi, että sellainenkin päivä tulee, kun koulun jälkeen tämäkin kakku maistuu! Eli odottelemme rauhassa pakasteen tyhjenemistä. Nimittäin on tullut leivottua niin paljon viimeisten parin viikon aikana, että pitää ihan itseään toppuutella, ettei leivo niin paljon, ettei kukaan sitä määrää pysty syömään. 


Mukavaa viikonloppua kaikille! Minä ripustin yhden joulutähden olohuoneeseen ja loputkin löytänevät paikkansa viikonlopun aikana. Pahaksi onneksi kuulemma ensi yönä lumi sulaa...

2 kommenttia:

  1. Ihanat kakut. Joulufiilistely on parasta.:) Noista vuuista muuten, minä en enää ikinä leivo silikonivuoalla.. niin monta kertaa jäänyt "kumimaiseksi". En tajua mikä siinä on etten niillä saa onnistumaan. :o Perinteisillä onnistuu yleensä aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun itsekin saisin päättää, niin olisin ostanut kaksi perinteistä vuokaa...mutta näillä mennään nyt. :-) Kumimaista tuli tosiaan!

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina!