perjantai 25. marraskuuta 2016

Bling bling -kuusi ja kuusenpallojen kätevä ripustuskoukku


Bling, bling ding, dong, woop, woop! Nyt ei ole vaaleaa ja tyylikästä kuulkaas, ei. Minulle tuli todellinen värihulluus! Yläkerran aulan joulukuusi on tällä kertaa oikea amerikkalainen unelma! Meillä oli valtavasti vanhoja värikkäitä palloja, joita ei enää haluttu käyttää lasten kuusiin, joten niistä se idea sitten lähti. Kävin ostamassa Tokmannilta edullisen värivalosarjan, koska eihän tällaisessa kuusessa voi olla tavalliset kynttilät. Löysin 13 eurolla 120 lampun valosarjan kun 80 valon sarja olisi maksanut pari euroa enemmän. :-) 






Onko teillä ollut ongelmia siinä, että kuusenpalloista irtoavat ripustusnauhat? Erityisesti nämä pienet väripallot ovat olleet hankalia, koska niitä on ollut kymmeniä ja niihin on ollut melkoista puuhaa yrittää pipertää niitä pienen pieniä ohuita kultalankoja ripustusnauhoiksi. Sattumalta hoksasin Clas Ohlsonilla paketillisen ripustuskoukkuja, joita luulin aluksi klemmareiksi, mutta jotka osoittautuivat ratkaisuksi kuusipallo-ongelmaan. Miten käteviä ovat tällaiset irtonaiset koukut, joilla saa pallot nopeasti roikkumaan. Toki paperiliitinkin olisi väännettynä toiminut, mutta olihan tämä nyt helppoa.


Ei voi sanoa, että tyylikäs, ei voi sanoa, että sopii sisustukseen. Ei sovi. Mutta tämä sopii mielialaan näin marraskuussa sekä sellaiseen tunteeseen, että pitää sitä vähän höpsötelläkin. Salaa kaikki vuodet olen pitänyt värivaloja jollakin oudolla tavalla lumoavina. Ja tästä kuusesta minä tykkään ihan mahdottomasti. :-) 


6 kommenttia:

  1. Ihana värihulluus! Piristävää :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Yöksi piti tästä avaruusaluksesta valot sammuttaa, jotta pystyttiin nukkumaan. 😁

    VastaaPoista
  3. Hahaa, hauska tempaus! Ei sitä liian vakavaksi pidä heittäytyä :)

    VastaaPoista
  4. hauska joulukuusi, näyttää itseasiassa ihan samanlaiselta, kuin siinä Lumiukko piirretyssä on!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!